Emmin (ihana) elämä löytyy nyt Wordpressistä. Selaimesi siirtyy sinne automaattisesti ihan hetken kuluttua.

Jos automaattinen uudelleenohjaus ei toimi, klikkaa itsesi osoitteeseen http://emminuorgam.wordpress.com/ ja päivitä kirjanmerkkisi.

maanantai 29. syyskuuta 2008

Kolme syytä rakastaa Helsinkiä

Keksin tänään kolme syytä rakastaa Helsinkiä ja noin kolme vihata Turkua.

I <3 Hki

1. Idols-Agnes on töissä Kampin Supermarketin kaupan kassalla. Itselläni siis menee paremmin vaikken olekaan osallistunut reality-ohjelmaan.
2. Suomen suurin ja suorin talk show -Maria käveli minua vastaan ja näytti luonnossa vieläkin vanhemmalta kuin televisiossa.
3. Alliannsitalon vieressä olevan K-Marketin myyjätyttö lipsautti ettei haluaisi laittaa salaattiini niin paljon raejuustoa kuin pyydän siksi, että se on niin kevyttä, ettei kilohinta nouse tarpeeksi ja kauppa häviää.

I hate Tku

1. Yöelämä on hirveämpää kuin Hämeenkyrössä. Ei voitu siis hengata vipissä niin ku yleensä, vähä niinku Chibakin aina vaan bilettää vipissä sen ystävien kanssa.
2. Turussa on, jos mahdollista, vielä Helsinkiäkin enemmän mukulakiviä, jotka tappaa ihmisen kengät.
3. Turussa ei saa taksia puoli kolme yöllä, koska koko kaupungissa on yksi taksitolppa ja kaikki turkulaiset ovat siinä samaan aikaan.
4. Turussa riisipuuro (väittivät kiinalaiseksi) maksaa viisi euroa.
5. Siellä ei ole Mäkkiä. Paitsi yksi, mutta kun kengät on kuollut ja taksia ei saa, niin millä sinnekään muka menet.
6. En keksi koko kaupungista mitään hyvää. Enkä muuta sinne koskaan, en edes 40 vuoden kuluttua.

tiistai 23. syyskuuta 2008

Matti Juhani Saari

Tämä on liian mones kerta muutaman kuukauden sisään, kun kirjoitan olevani hirvittävän pahoillani.

Heinäkuussa Ylöjärvellä kuoli kolme nuorta miestä. Keravalla tapettiin 14-vuotias Emilia ja Tampereella 15-vuotias Kristiina. Miltei vuosi sitten Jokelassa surmatiin 9 henkilöä koulussa, kuten nyt Kauhajoellakin. Kaikkien tapahtumien yhteinen nimittäjänä on ollut 18-25-vuotias nuori mies. Miksi?

Samoin kuin Pekka-Eric Auvisen aselupa vuosi sitten, myös Kauhajokelaisen Matti Juhani Saaren aselupa on annettu vain kuukausi sitten. Saari on eilen käynyt poliisin puhuttelussa youtube-videoidensa ja nettikirjoitteluidensa vuoksi, ja asunut yksin kissansa kanssa eristäytyneenä muista.

Nyt olisi helppo sanoa tämän olevan sisäministeriön, poliisin, terveydenhuollon tai yhteiskunnan vika, yleistä tahoa on helpompi syyttää kuin yksittäistä ihmistä. Tämä, kuten Jokelan koulusurmatkaan, eivät kuitenkaan ole kenenkään muun kuin surmaajan itsensä vika. Sen yhden henkilön, joka kuvittelee olevansa oikeutettu riistämään viattomien ihmisten hengen. Sen henkilön, joka ei kykene ajattelemaan tekonsa seurauksia, välitä omista läheisistään saatikka muista ihmisistä. Omasta isästään, siskostaan tai veljestään, joka jää henkiin ja miettii loppu elämänsä mikä meni vikaan. Äidistään, joka on tehnyt parhaansa, mutta mikään ei ole riittänyt. Riistäessään yhdeksältä ihmiseltä hengen tuo surmaaja on riistänyt 90 ihmiseltä halun elää.

Toivon todella, että Matti Juhani Saari jää henkiin, ja selittää tekonsa. Enemmän kuin mitään, toivon, että hänellä oli järkevä syy. En pysty itse keksimään mitään hyväksyttävää syytä ammuskelulle, mutta haluaisin kuulla sellaisen. Se auttaisi uhrien omaisia, ystäviä ja tuttuja, ja helpottaisi kaikkien suomalaisten elämää. Onko väärin sanoa toivovansa, että oma oloni helpottuisi?

Tällä hetkellä en voi ymmärtää muuta kuin että olen todella, todella pahoillani. Syvin osanottoni uhrien ja surmaajan omaisille ja ystäville, koulun muille oppilaille, opettajille ja henkilökuntaa.Kaikille Kauhajokelaisille, Etelä-Pohjanmaalaisille, Tuusulalaisille ja muille, joita tapahtuma koskettaa. Toivon jaksamista ystävilleni Oskussa, NUVAssa, Allianssissa ja Suomen Mielenterveysseurassa, unohtamatta peruspalveluministeri Risikkoa, opetusministeri Sarkomaata ja kaikkea sitä pelastushenkilökuntaa joka on tänään joutunut keskelle hirvittävää tragediaa.

Olen sanaton.

maanantai 22. syyskuuta 2008

Avoin yliopisto my ass

Nyt kun olen vihdoin selvinnyt Minnan tupareista ja Pepan rapujuhlista (no ainakin pystyn jo liikkumaan), aloin valmistautua ensi viikkoon. Aktivoin Tampereen avoimen yliopiston käyttäjätunnukset ja ilmoittauduin valtio-opin perusopinnot -kurssille. Toteutukseen kuuluu myös Moodle, tuo Mediamaisterin lahja opiskelumaailmalle, jolla sitten tutustuin kurssin toteutukseen.

Olen kuvitellut, että ilmoittauduin avoimeen yliopistoon verkkokurssille siksi, ettei minun tarvitsisi enää saada luentoja mahdutettua täpötäyteen kalenteriin ja välttyisin kaikenmaailman idioottimaisilta ryhmätöiltä. No näin ei selvästikään käynyt, sillä kurssiin kuuluu myös ryhmätyö, tai hienosti hämätäkseen opettaja kutsui sitä Casestudyksi. Hetken jo mietin että jättäisin koko leikin sikseen, koska

a) ryhmätyöt ovat hankalia toteuttaa ajankäytön kannalta
b) aina joku luulee tietävänsä kaiken paremmin kuin muu
c) arvosana on yhteinen ja joku ääliö pääsee sluibailemaan läpi työn tekemättä käytännössä mitään
d) töitä on tehtävä ryhmässä, eli omista näkemyksistään voi saada kritiikkiä
e) joutuu loppujen lopuksi myöntämään itselleen että jossain on joku vieläkin fiksumpi ja filmaattisempi

Toisaalta taas, 260 euroa siitä ilosta että sai rekisteröityä TYT:iin, on ehkä vähän kohtuutonta. Yritän siis alkaa toteuttaa sitä perinteistä "Kerro kolme hyvää ominaisuuttasi: tulen ihmisten kanssa toimeen, olen sosiaalinen ja iloinen..."

lauantai 20. syyskuuta 2008

Sieg heil

Eilen oli Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssin järjestämä nuorisotoimialan tulevaisuusfoorumi, jossa käsiteltiin Nuorista Suomessa –julkaisun tulokset ja muu ohjelma oli rakennettu tuon tutkimuksen ympärille. Tutkimustulokset olivat yllättäviä; osa lapsista ja nuorista voi pahoin, osa taas ei, syyt ovat laaja-alaiset ja vikaa löytyy vaikka mistä. Voitte kuvitella järkyttyneen yleisön ilmeet, kun päästiin järisyttävimpiin uutisiin, kouluissa esiintyy kiusaamista ja hometta! Oh my. Toivon todella, ettei julkaisun asiasisällön selvittämiseen ei ole kulunut tuhansia työtunteja. Ja ettei S. Korpinen nylje minua elävältä tämän luettuaan.

Tulevaisuusfoorumin yksi osa oli myös puoluejohtajapaneeli, johon tosin ei osallistunut yhtäkään ”oikeaa” puheenjohtajaa, ainoastaan niitä leikki-sellaisia. Parasta paneelissa kuitenkin oli se, että sairaana olleen Urpilaisen tilalle tenttiin saapui Pia Viitanen, äitini paras ystävä vuosien takaa. Pia on edelleen asioista samaa mieltä kuin tuolloin hurjina yliopistovuosinaan, äitini taas, no, ei ole. Vaikka onhan se tietysti hienoa, että ensimmäinen asia, johon Pia muistaa oikeasti vaikuttaneensa nuorena oli se, että hän sai pukea keltaiset vaatteet päälle ja hiihtää hameessa. Jollain tavalla ne tuntuvat olevan myös viimeiset asiat, joihin Pia on sittemmin vaikuttanut. Urpilaisen sairastuminen näytti muuten olleen samantyyppinen, kun allekirjoittaneella aina yläasteen liikuntatuntien aikaan, sillä illalla Urpilainen oli täysissä sielun ja ruumiin (?) voimissa Narinkkatorin vaaliavajaisissa. Mene ja tiedä.

Ehdottomia paneelin helmiä oli myös Vesa-Matti Saarakkalan (PS) lausunto siitä, etteivät nuoret osaa asioistaan päättää, ja pitää antaa kokeneempien ja viisaampien tehdä kaikki tärkeät ratkaisut. Mielenkiintoista tästä tekee se, että Saarakkala on itse Perussuomalaisten Nuorten aktiivi. Tarkoittaako tämä siis sitä, etteivät Perussuomalaiset Nuoret tee tärkeitä päätöksiä tai muutenkaan ajattele itsenäisesti?
Myös Kristillisdemokraattien Sari Palmin mielipide, etteivät 16-vuotiaat nuoret osaa eikä heille myöskään pidä antaa vastuuta päättää vakavista ja raskaista asioista, kuten sodista oli ajatuksia herättävä. SODISTA. En tiedä, mistä Palm on kotoisin, mutta ei ainakaan meillä Ylöjärven kaupunginvaltuustossa päätetä sodista. Liekö Palm sitten tarkoittanut jokaisen omaa henkilökohtaista sotaa Saatanaa vastaan?

Foorumin lopuksi sai esittää omia mielipiteitään ja kysymyksiä, joita foorumi oli herättänyt. Sen tuntemattomimman ja poliittisesti sitoutumattomimman ammattiyhdistyksen eräs virkailija kehotti nuorisojärjestöjä ottamaan esimerkkiä ammattiyhdistyksistä, kun esitin huoleni siitä, etteivät puolueet tai edes sitoutumattomat kansalaisjärjestöt pääse kouluihin niin kauan kuin noista asioista päättää koulun rehtori. Ammattiyhdistyksillä kuulemma ei koskaan ole ollut ongelmia päästä esittelemään toimintaansa. Nainen näytti pelottavan aidosti loukkaantuneelta ja hämmentyneeltä, kun totesin että ay-liikkeen on helppo juntata itsensä ammattikouluihin historian perusteella; näin vaan kuuluu tehdä ja ammattiyhdistyksiin kuulua. Hänen mielestään ammattiyhdistykset ovat täysin samanlaisia järjestöjä kuin muutkin yhdistykset, kuten Unicef tai SPR. Ovat varmaan joo, ainoa vaan etteivät Unicef ja SPR ole poliittisesti sitoutuneita järjestöjä.

Tulipahan tuonkin foorumin jälkeen taas sellainen tunne, että muut Allianssitalon työntekijät ovat entistä vakuuttuneempia siitä, että NUVAssa toimiakseen on läpäistävä Vittumainen Akka –testi. Vaihtoehtoisesti voi siis kuitenkin myös mennä naimisiin tai saada lapsia.

keskiviikko 17. syyskuuta 2008

Miksi suomalaisista naisista tulee ruikuttavia akkoja?

En viitsinyt tänään lähteä toimistolle, koska aamulla oli tapaaminen ministeriössä ja olisin ollut Pasilassa vasta kello 13. Työpäivä olisi ollut jo kuitenkin käytännössä melkein ohi, ja ja ja.. Itsensä huijaaminen on aina yhtä perverssiä.

Päädyin sitten tekemään töitä erääseen helsinkiläiseen kahvilaan ja join varmuuden vuoksi pannullisen kahvia, ettei minua heitetä sieltä ulos. Mennessäni kahvilaan istuuduin pöytään, jonka viereisessä pöydässä istui Atlantasta työmatkalla ollut n. 30-vuotias nainen. Nainen (Vanessa) oli hirvittävän mukava ja juttelimme ummet ja lammet hänen matkastaan. Nainen oli niin positiivinen yllätys tässä Maailman töykein kaupunki -titteliä tavoittelevassa Helsingissä, että ilomielin lainasin hänelle puhelintani kun naisen Macbook ei suostunut ottamaan yhteyttä kahvilan langattomaan verkkoon.

Naisen lähdettyä tutustumaan Kiasmaan istuin muutaman tunnin täysin omassa maailmassani kirjoittamassa, kunnes samaiseen pöytään jossa tuo Vanessa istui, rynni kaksi suunnilleen saman ikäistä tyylikkäästi pukeutunutta naista. Toisella naisista oli lastenvaunut ja lapsi mukana, toisella vain kymmenkunta ostoskassia. Nainen vaunuineen töni minua vaunujen kuomulla noin viisi kertaa päähän, ennen kuin hän pyysi anteeksi, ja sekin pyyntö oli lähinnä muminaa jonka itse tulkitsin anteeksipyynnöksi. Naiset istuivat alas ja jatkoin töiden tekoa. Muutaman kymmenen minuutin kuluttua havahduin taas siihen, että nainen kivahti tarjoilijalle jotain "Mä saan imettää missä mä haluun!" -tyylistä, kun tarjoilijatar pyysi naista laittamaan edes paitaa paljaan rinnan suojaksi.

Missään nimessä en ole sitä mieltä, etteivät naiset saisi imettää julkisilla paikoilla, mutta rajansa kaikella. Luulisi terveen järjen sanovan, ettei tissiä lyödä mukulan suuhun ruokapöydässä, täydessä kahvilassa tai muussa paikassa jossa ihmisten on tarkoitus ruokailla. Sitä varten on olemassa vessat, lastenhoitohuoneet tai muut vastaavat paikat, mutta ei kahvilan pöytä keskellä salia!

No, siinä vaiheessa minulle alkoi valjeta, että jos naiset istuvat samassa pöydässä vielä silloinkin kun minun olisi tarkoitus poistua, tulee ongelmia. Läppärini johto nimittäin kulki seinän, lastenvaunujen ja naisten pöydän välistä, enkä saisi sitä mukaani häiritsemättä naisia.

Odotin ja odotin ja odotin, mutta pikkuhiljaa kello alkoi olla niin paljon, että minun oli pakko poistua. Pakkasin läppärin ja muut tavarani niin teatraalisesti kuin suinkin pystyin, näyttämättä kuitenkaan ihan idiootilta, jotta naiset huomaisivat lähtöaikeeni ja tajuaisivat ojentaa johdon minulle ilman sen kummempia kommervinkkejä. Joo, joo, tiedän, uskossa on hyvä elää ja niin edelleen..

Sen jälkeen käytiin seuraava keskustelu:

- Anteeksi, mun johto menee tuolla seinän vieressä.
- Niiiiiin?
- Noi teidän vaunut on vähän edessä, niin en saa sitä otettua tuolta. (Idiootti.)
- Aha.
(nainen nostaa lapsen pois vaunuista)
- Niin siis noita vaunuja pitäis siirtää, että saan irrotettua ton johdon. (Haluatko että tavaan sulle?)
- Just.
(mitään ei tapahdu)

Alan itse siirtää vaunuja, kun naiset vaan tuijottavat minua tympääntyneinä.

- Hei mitä sä oikein luulet tekeväs?!
- Olen pahoillani, mut mun on pakko siirtää näitä että saan ton läppärini johdon tuolta välistä. (Edelleen.)
- No olisit voinut pyytää!
- Sitä yritin sanoa. (Kahteen kertaan.)
- No en mä tajunnu et mikä johto.
- Joo toi mun koneen... (Myös sun johdot näyttäis olevan vähän kadoksissa.)

Nainen siirtää vaunujaan noin kymmenen senttiä ja kyykin pylly pystyssä siellä nurkassa jotta saan johdon vedettyä irti. Johto on kuitenkin edelleen pöydän ja seinän välissä, ja pyydän toiselta naiselta että hän nostaisi sen sieltä pois.

- En mä siihen koske kun se on ihan paskanen!
- Se on vaan märkä. (Koska ootte parkkeerannu noi helvetin vaununne siihen päälle!)

Nostan johtoa niin paljon kuin pystyn ja nainen hipaisee sitä ihan vähän. Hetken keplottelun jälkeen saan johdon ujutettua pois seinän vierestä ja pakkaan sen kassiin. Totean vielä naisille kiitokset ennen kuin lähden, ja nainen lapsen kanssa toteaa: "Aha".

Koska olen jatkanut sisäisen itsehillintäni kehittämistä, en jää paikalle rutisemaan rivouksia noille naisille, vaan tyydyn ajattelemaan, etten koskaan halua täyttää 30, saada lapsia tai mennä naimisiin. Suomalaisista naisista tulee pääsääntöisesti hirveitä akkoja sen jälkeen, ja sitä en todellakaan tahdo.

maanantai 15. syyskuuta 2008

Pesänrakennusvietin huipentuma

Viime syksynä ostimme asunnon, ja remontoimme sen lattiasta kattoon. Siis kirjaimellisesti. Remontti kesti kuukausia ja mykkäkoulu sen jälkeen vielä useampia kuukausia. Tuolloin vannoin, etten koskaan enää tee remonttia, sillä se on ilmeisesti turmiollisempaa ihmissuhteille kuin lasten saaminen. Vertailupohjaa ei ole, mutta luulen niin.
Nyt olen kuitenkin, ihan vähän vain, alkanut miettiä, että pitäisiköhän muuttaa ja tehdä jotain pikku remonttia.

Työpäivä tänään on siis kulunut enemmän tai vähemmän (jäsenrekisterin ihmeellisen maailman ohessa tietysti) asuntoilmoituksia selaillessa. "Mielenkiintoiset pohjaratkaisut" (= sisäänkäynti on vessasta ja makuuhuoneen ovi sellaisessa kulmassa ettei sänky mahdu sisälle) alkavat kuulostaa varsin ihastuttavilta ja "vaatii pientä pintaremonttia" kuulostaa ah, niin kovin rentouttavalta. Asuntoilmoitusten lisäksi, käsittämättömän perverssiltä kuin se kuulostaakin, maali- ja tapettikauppojen nettisivut antavat uskomatonta mielihyvää.

Kaivan siis tahallani verta nenästä.

Viikonloppuna muuten oli Kansion Tulevaisuus-akatemia osa kolme, eikä krapulasunnuntai ole koskaan alkanut niin iloisesti kuin eilen. Meitä oli kouluttamassa Tuija Piepponen, ja hän on jotain aivan käsittämättömän mahtavaa. Piepposen palaute esiintymisestämme oli aika jäätävää, mutta haluan uskoa että siitä oli myös jotain hyötyä. Huomasinpahan ainakin elehtiväni ja kuulostavani aivan äidiltäni. Enää puuttuu jäsenyys Suomalaiseen Kirjakerhoon, ja avot, peli on menetetty.

perjantai 12. syyskuuta 2008

Miss Suomen Turhin Julkkis

Facebookissa on käynnissä Miss Facebook Finland kilpailu. Siellä on tällä hetkellä 45 missikandidaattia kilpailemassa tittelistä. Mukana on ihan tavallisen, söpön näköisiä tyttöjä, muutama ilmeisesti vitsillä osallistunut (joka salaa toivoo voittavansa) ja sitten on nämä samat naamat jotka osallistuvat kaikkiin mahdollisiin missikilpailuihin joita tässä maassa on keksitty.

En ole oikein milloinkaan ymmärtänyt tuota missikilpailujen syvintä olemusta. Miss sulkapallo tai tennissukka tittelistä tuskin on apua töitä hakiessa (paitsi jos hakee töitä urheiluvaateliikkeen näyteikkunasta) eikä noista rahaakaan ilmeisesti makseta, joten miksi, oi miksi, kilpailuihin osallistutaan?

Toisaalta, jos kaiken maailman missikilpailuja ei olisi olemassa, en olisi voinut viettää keskiviikko-illan kissanristiäisiä bongaillen Suomen Turhimpia Julkkiksia ja ihmetellä, että minkä ihmeen takia eräs tuttu, fiksu, tyttö viihtyi niin kovin M. Aitolehden kanssa tai että mitähän IS:n toimittajat nyt olisivat tuumanneet kun O.Saarelalla olikin nuori, tumma typykkä kainalossa. Kuten kaikille jo selvisi, lukuunottamatta omaa seuruettani koko muu juhlakansa oli melko tappavaa. (Omasta mielestäni olisi ollut hulvatonta pyytää bb-tissi-Minnaa näyttämään tissit [obiviously], mutta tulkitsin etten saanut kannatusta: "Jos sä sen teet, niin saat sit hommata jonkun toisen kyydin täältä Vantaalta pois".)

Sitäpaitsi, kuten eilisissä Idols-karsinnoissa taas selvisi, julkkis on tosi siisti ammatti. Luojalle kiitos, Saara tuli viime hetkillä järkiinsä.

torstai 11. syyskuuta 2008

Pesänrakennusvietti

Pakastin äsken pullaa. Siis tavallista pullaa, 2 litran pakastuspusseissa, 5 kpl per pussi. Ja nyt ajattelin ommella muutaman napin takaisin paitoihin koska on niin myöhä etten viitsi imuroida. Mietin myös, että olisikohan huomenna aikaa mennä käymään Hemtex Clubin kantispäivillä (kyllä, for real, kuulun Hemtex Clubiin) ja että kuinka monta ihmistä tapaan palaverien merkeissä että osaan varata tarpeeksi pullaa mukaan. Mitä ihmettä tässä tapahtuu?

Kaikki saattoi alkaa siitä, että koin taas suurta onnistumisen tunnetta tänään eräässä seminaarissa. Sanotaan nyt, että seminaarin (näennäisesti) järjesti Yli-härmän ompeluseura, olen jäsen X ja tarinassa on mukana ompeluseuran jäsenet Y ja Z. Ompeluseuran puheenjohtaja on jäsen Z.

Olemme jäsen Y:n kanssa järjestäneet seminaaria muutaman kuukauden, Y siis lähinnä vastannut esiintyjäpuolesta ja minä muusta; tiloista, avaimista, ovien aukaisuista, aikatauluista, kahvituksesta, henkilökunnasta, semman printistä jne. En ole ollut työnjaosta lainkaan pahoillani, vaan se on ollut aivan passeli. Olin myös varautunut siihen, että kiitosta ei tipu, sillä tuottaja-opinnoissa on jo tottunut siihen ettei mikään työ, jonka hedelmä ei konkreettisesti ole esillä, saa kiitosta. Kuka nyt näkymätöntä osaisi kiittää. Lähinnä olen vain tyytyväinen jos olen tuottajana hoitanut hommani niin ettei työtä huomaa, silloin olen onnistunut.

No, tässä ompeluseuran seminaarissa totisesti sain kiitosta.

Ompeluseuran puheenjohtaja avasi seminaarin ja toivotti alustajat tervetulleiksi. Puheenjohtaja myös kiitti jäsen Z:aa seminaarin järjestämisestä ja jäsen Z sai aplodit. Missään nimessä en odottanut puheenjohtajan mainitsevan minua millään tavalla, kunnes hän ystävällisesti kailotti mikkiin, vanhempi herrasmies siis, "Niin ja kiitos tälle meidän Emmi-tyttöselle joka on keitellyt kahvia."

Emmi-tyttöselle joka on keitellyt kahvia.


Olisin halunnut hypätä lavalle, syöttää mikin tuolle puheenjohtajalle, toivottaa kaikki vakavastiotettavat seminaarivieraat oikein tervetulleiksi ja niiata nätisti hamosessani.

Samaisen ompeluseuran kokouksessa tiistaina sain lukea ompeluseuran toimintasuunnitelman muille kokousvieraille, koska "nuorella tytöllä on niin heleä ääni ja suunnitelmakin sopivasti edessä".

Pitäisi kai olla tyytyväinen siihen, että nuorena naisena saan ylipäänsä edes tytöttelyhuomiota Yli-härmän ompeluseurassa. Auttaisikohan muiden jäsenten herroittelu, vai olisivatko he vain kliimaksin partaalla? Because trust me, se ei missään nimessä ole tarkoitukseni.

maanantai 8. syyskuuta 2008

Ja maailma pelastuu!

Johanna Tukiainen on 2.-3.10 Tampereella Kaijakassa esiintymässä. En tarkemmin tiedä, että mitä hän siellä tekee, mutta keittäköön vaikka makaronia, minä olen messissä! Anyone?

Alan muuten tulla siihen tulokseen, että Ari "Paska" Peltosen ote on löystymässä. Peltonen on siis se Cityn toimittaja, jonka haastatteluissa pitäisi aina olla yllättäviä käänteitä ja häpeilemättömiä paljastuksia. Pari vuotta (vuosi?) sitten Peltoselta tuli myös matkailuohjelma, jonka formaatti oli hämmentävän sama kuin muutaman opiskelutoverini. Sub ei heidän ideaansa ostanut, vaan palkkasi Peltosen, kehitteli täysin uuden formaatin (vähän kuin J.Urpilainen) ja hurlumhei, johan oli matkailuohjelma valmis. En katkera, mutta..

Joka tapauksessa. Ari haastattelee uusimmassa City-lehdessä "Mustaa homoa" Jani Toivolaa. Kannessa ja lööpeissä on isolla kirjoitettu Musta Homo, jotta kaikkien mielenkiinto heräisi ja Peltonen pääsisi esittelemään nokkeluuttaan ja nolaamaan Toivolan, (kyllä, sen Idols-juontajan). Sen sijaan, että juttu olisi oikeasti ollut edes lukemisen arvoinen, Peltonen kyselee päivänselvyyksiä: Kiusattiinko sinua pienenä ihonvärisi vuoksi? Olet musta homo. Oletko huomannut syrjimistä sen takia?

Peltoselle tiedoksi, että kolmekymmentä vuotta sitten ketä tahansa lasta kiusattiin, mistä tahansa syystä, ihonväri tuskin teki poikkeusta (päinvastoin). Surullista kyllä, lapset kiusaavat edelleen toisiaan, ja mikä jottei kun aikuisetkin sitä tekevät. Ei ole kerta jos toinen, kun opettaja nöyryyttää tietämätöntä lasta tunnilla tai tarhantäti huomauttelee huonoista kotioloista. Been there, done that. Jos opettajalla on mielestään "oikeus" henkisesti lyödä oppilasta kun hän ei muista Nicaraguan pääkaupunkia tai yhteyttämisen kemiallista kaavaa, miten voidaan olettaa että toiset lapset näkisivät siinä jotain väärää?

Toisekseen, Peltonen alentuu kysymään Toivolalta, miksei kukaan ole iskenyt häntä homobaarissa! On jännää, että heteroille on täysin normaalia etteivät kaikki heterot iske toisiaan, mutta se että kaikki homot eivät iske toisiaan ei mene jakeluun. Vaikea kuvitella, että peltosen ympärillä heteroravintoloissa pörräisi kuumia tsiguja alvariinsa..

Mustat ja homot on jo niin nähty, ettei tämä(kään) oikein napannut. Olisit Aki nyt edes tarttunut Toivolan kommenttiin: --haluaisin olla ruotsalainen. Ruotsalaiselle mustalle homolle olisit voinut hyvillä mielin nauraa. Siitä saattanut lohjeta myös muutama paheksuva katse.

Note for self: provosoituaksesi älä lue Peltosen tekemiä haastatteluja, keskity ennemmin demareiden unelma-kampanjaan.

sunnuntai 7. syyskuuta 2008

Anteeksipyyntö

Pyydän anteeksi kaikilta, joita kaupassa asiointiani koskenut postaus on loukannut.

Keskusteluotsikko Onhan varsinainen kunnallisvaali ehdokas! :S on ylläpitäjien toimesta poistettu hevostalli.netin foorumilta yksityishenkilöä loukkaavana, ehkäpä hyvä niin. Itse en kyseistä keskustelua lukenut ensimmäisten haistavittupainuvittuun -postausten jälkeen, mutta käsittääkseni foorumin käyttäjät eivät hallitse netikettiä yhtään sen paremmin kuin tämä blogikaan.

Vastaisuudessa toivon, että kysymykset osoitetaan suoraan minulle, eikä asioita ruodita yleisillä palstoilla ilman parempaa tietoa.

lauantai 6. syyskuuta 2008

On niin hankala olla kaikkien kaveri

Mitähän tapahtuu kun nämä moraalinvartijat tajuavat minun olleen Kokoomusnuorten kalenterissakin?

http://forum.hevostalli.net/read.php?f=9&i=6199525&t=6199525

Tätä se teettää

Olen entistä vakuuttuneempi siitä, että vapaaviikonloput tuhoaa ihmisten elämän. Koska minulla on ollut aikaa jo melkein vuorokausi olla kotona yhtä soittoa (ainakin teoriassa) huomasin, että naapurit ovat alkaneet polttaa sisällä ihan vakeen. Tähän saakka siellä on poltettu silloin tällöin, esimerkiksi kaatosateella tai yöllä, jonka ymmärrän vielä jollain tavalla. Mutta siis nyt siellä on eläkeikäisten päiväkaljakemut (Hannibal aukeaa tänään poikkeuksellisesti vasta klo 18) ja koko konkkaronkka ilmeisesti vetää röökiä sisällä.

Tavallisesti se olisi ihan fine, tai ainakin siinä rajoilla. Nyt kärsin kuitenkin jo muutenkin hirveästä päänsärystä ja tupakan haju sisällä ei varsinaisesti auta sitä. Suutuspäissäni menin äsken isännöintifirmamme sivuille ja huomasin siellä (ihan vahingossa tietysti, kukapa nyt ei hengailisi isännöitsijöiden sivuilla alvariinsa) yhteydenottolomakkeen, johon sitten täytin että tehkää nyt perkele jotain tälle tupakansavulle. Saa nähdä saanko koskaan vastausta, mutta tiedänpähän nyt olevani vanhana yksi niistä helvetillisistä naapurinmummoista.

perjantai 5. syyskuuta 2008

Oh my

Tänään alkaa ensimmäinen virallinen vapaaviikonloppu sitten helmikuun 2007 ja se on hämmentävää. Virallinen vapaaviikonloppu tarkoittaa siis sitä, etten ole ottanut töistä vapaata jollain hyvällä syyllä tai että viikonlopulle ei muuten satu mitään jännittävää ohjelmaa. Miten normaalit ihmiset viettävät viikonloppujaan? Hilf mir.

Olen nyt antanut lausuntoja oikealle ja (ihan oikeasti) vasemmalle Kokoomusnuorten "eroottisesta" kalenterista, ja selitellyt tuhansiin kertoihin että miksi olen kalenteriin lähtenyt ja enkö nyt ole epäluotettava poliitikko. Pirkanmaan Sanomat oli ilmeisesti ihan oikeasti sitä mieltä että on paljon parempi kehitellä alter ego joka kalenterissa esiintyy, nimittäin Elina Nuorgami.
Kesän alussa Nykypäivä teki minusta Minni Nuorgamin, onkohan nimessäni oikeasti toimittajien mielestä jotain noin kovin pielessä.. Jännityksellä odotan mitä Ylöjärven Uutiset ensi keskiviikkona kirjoittaa. Kävin juttelemassa tiistaina Pulkkisen kanssa Kokoomusnuorten Lupaus-kampanjasta, mutta tuntuu että se jäi huomattavasti vähemmälle huomiolle kuin kalenteri tai NUVA ry.n edustajistouudistus. Yhtä kaikki, kalentereita saa ostaa minulta jos haluaa tukea rivoa ja roisia nakukalenteria ja irstaita Kokoomusnuoria.



Lauantaina olivat Kokoomusnuorten 80-vuosijuhlat, joista toipumiseen tämä viikko oikeastaan on kokonaan mennytkin. Vuosijuhlat olivat, no, vuosijuhlat, mutta menomatka sitäkin mielenkiintoisempi. Enkä nyt tarkoita etteikö juhlissa olisi ollut vallan mainiota, mutta junamatkalla tapahtui hassuja asioita.

Jotta jännitys säilyisi, yksityiskohtia saa kysellä tarkemmin henkilökohtaisesti.

Junamatkat antavat kyllä paljon kun osaa suhtautua niihin oikein, niiden vaatimalla vakavuudella ja hartaudella.