Pesänrakennusvietin huipentuma

Viime syksynä ostimme asunnon, ja remontoimme sen lattiasta kattoon. Siis kirjaimellisesti. Remontti kesti kuukausia ja mykkäkoulu sen jälkeen vielä useampia kuukausia. Tuolloin vannoin, etten koskaan enää tee remonttia, sillä se on ilmeisesti turmiollisempaa ihmissuhteille kuin lasten saaminen. Vertailupohjaa ei ole, mutta luulen niin.
Nyt olen kuitenkin, ihan vähän vain, alkanut miettiä, että pitäisiköhän muuttaa ja tehdä jotain pikku remonttia.

Työpäivä tänään on siis kulunut enemmän tai vähemmän (jäsenrekisterin ihmeellisen maailman ohessa tietysti) asuntoilmoituksia selaillessa. "Mielenkiintoiset pohjaratkaisut" (= sisäänkäynti on vessasta ja makuuhuoneen ovi sellaisessa kulmassa ettei sänky mahdu sisälle) alkavat kuulostaa varsin ihastuttavilta ja "vaatii pientä pintaremonttia" kuulostaa ah, niin kovin rentouttavalta. Asuntoilmoitusten lisäksi, käsittämättömän perverssiltä kuin se kuulostaakin, maali- ja tapettikauppojen nettisivut antavat uskomatonta mielihyvää.

Kaivan siis tahallani verta nenästä.

Viikonloppuna muuten oli Kansion Tulevaisuus-akatemia osa kolme, eikä krapulasunnuntai ole koskaan alkanut niin iloisesti kuin eilen. Meitä oli kouluttamassa Tuija Piepponen, ja hän on jotain aivan käsittämättömän mahtavaa. Piepposen palaute esiintymisestämme oli aika jäätävää, mutta haluan uskoa että siitä oli myös jotain hyötyä. Huomasinpahan ainakin elehtiväni ja kuulostavani aivan äidiltäni. Enää puuttuu jäsenyys Suomalaiseen Kirjakerhoon, ja avot, peli on menetetty.