Ovatko silmäpussit vapaata riistaa?

Hyvät ystävät, en ole nukkunut kolmeen vuorokauteen järkeviä yöunia, kun olen miettinyt syntyjä syviä. Niin tässä vaan käy, että sukuni vanhojen-naisten-yöhuvittelu-tapa on tavoittanut minutkin. Aikaisemmin naureskelin muille, kun he miettivät tuntitolkulla lastensa tai lastenlastensa tekemisiä, mutta en enää.
Ensin jännitin vaalien tulosta, sitten olin innoissani siitä ja viime yön vietin ajatellen koditonta jouluani.

Aamulla kun juoksin junaan, törmäsin yhteen tuttavaan, jonka ensimmäinen kommentti oli "Näytätpä sä kamalalta!". En siinä kiireessä ehtinyt jäädä analysoimaan asiaa sen kummemmin, mutta kun istuin junassa, tajusin mitä tuttavani oli sanonut.
Mikä sai hänet ajattelemaan etten ole aamulla itse katsonut peiliin ja todennut näyttäväni ylisyötetyltä pallokalalta? Ja millä oikeudella hän kommentoi aamulla klo 8.49 ulkonäköäni? Kommentti oli kaikessa raakuudessaan samaa sarjaa kuin se perinteinen, "Oletko raskaana?".

Onni onnettomuudessa, kun pääsin Tampereelle, yksikään ihminen ei tullut kyselemään niitä tavanomaisia jonnin joutavia tyhjänpäiväisyyksiä, mitä yleensä. Ehkä kannattaisi näyttää useamminkin totaalisen raiskatulta ja elämäänsä kyllästyneeltä..

Kyllä, tiedän mikä totuus on.

Joka tapauksessa, pelko kodittomasta joulusta on ohi, sillä sain tänään varmistuksen siitä, että meillä on koti Helsingissä 15.11. alkaen. How cool is that?! Ja Sini, olen säästänyt kaikki kirjoitukset joissa lupaat tulla siivoamaan, niin että likon jälkeen nakki enemmän kuin viuhuu. ;)

Tattista!

Ihan silläkin uhalla, että Fantti ei enää puhu minulle, käytän tuota sanaa. ;)

Mutta siis, kiitos kaikille ihanille ihmisille, jotka äänestivät minua. 66 ääntä Ylöjärvellä on upea tulos ensikertalaiselle, parikymppiselle naiselle, jolla ei ole lapsia. Sillä lohkeaa varavaltuutetun paikka, ja toivottavasti joku hyvä lautakuntapaikkakin. Koulutuslautakunta, here I come.

Ja vielä suurempi kiitos kaikille, jotka ylipäätään äänestivät, aina parempi jos ääni meni Kokoomukselle. Tästä on hyvä mennä eteenpäin ja alkaa suunnitella eu-vaaleja, niihinkään ei ole enää kuin puoli vuotta.

Newsflash: olen huono nainen

En sillä tavalla huono, you idiots. Ja vaikka olisinkin, niin en kertoisi. Olen siis nainen, mutta en sellainen kuin pitäisi.

Oletteko lukeneet Marklund&Snickare: Helvetissä on erityinen paikka naisille, jotka eivät auta toisiaan?
Vaikka suuri osa kirjasta on sen alleviivaamista, että naiset ovat hyviä ja miehet pahoja, löytyy seasta hyviäkin pointteja. Enkä siis nyt väitä, etteivätkö miehet ja naiset tulisi kohdelluiksi eri tavalla, minua vaan alkoi jossain vaiheessa ihmetyttää kaikki se estrogeenin määrä; kertaakaan kirjassa ei mainittu että on myös aloja joilla miehet kohtaavat syrjimistä.
Yhtä kaikki, ymmärsin kirjan luettuani miksi äitini on huono äiti.

Olin yläasteella kun vihasin liikunnanopettajaani ja vähintään yhtä julkisesti hän vihasi minua. Harrastin joukkueurheilua, ja mikä hirveintä, avasin suuni jos minulla oli asiaa. Myönnettäköön, että noihin aikoihin ainoa asia joka minulla liikuntatunneilla oli, oli se, ettei huvita, mutta asiahan se sekin oli.
Jo seiskalla meille tehtiin hyvin selväksi, että joukkueurheilua harrastavat ovat epäkypsiä ja päämäärättömiä haahuilijoita joilla ei ole kunnianhimoa. Nykyisin jo eläkkeellä oleva opettaja oli siis viettänyt nuoruutensa voimistellen. Liikuntaryhmässämme oli tyttö, joka tuolloin harrasti aktiivisesti telinevoimistelua ja oli tietysti jumalaisen hyvä kaikessa mitä teki. Vertailun vuoksi, seiskalla meillä oli 6 x 2h joukkuelajeja (jalkapallo, salibandy, lentopallo jne.) kun taas pelkästään voimistelua 3 x 2h. Ei siis siten, että tästä olisi jäänyt mitään traumoja.

Kahdeksannella luokalla kun meillä oli luistelua, ilmoitin ystävällisesti liikuntatunnin alussa, että en luistele ja kysyin voisinko saada jotain muuta tekemistä. En siis pelkästään sen takia, että en osaa (vielä vähemmän niillä rumilla mustilla poikien luistimilla) vaan siksi että halusin säästellä jalkaparkojani. Yllättäen korvaavaa tehtävää en sitten saanut, ja läksin luistimet jalassa kaukaloon. En pysynyt pystyssä ja kiukuttelin muille, kunnes keksin loistoajatuksen ja lähdin "lääkäriin". Kävin noihin aikoihin oikeastikin aika paljon lääkärissä polvieni takia, kun syytä niiden renkkaamiseen ei löytynyt. Opettajalla oli toki siitä oma mielipide; vika oli päässäni kun olin laiska ja tyhmä.

Kun "jäin kiinni" siitä että en ollutkaan lääkärissä, opettaja soitti äidilleni ja haukkui tämän. Äiti oli huono äiti, minä huono tytär, me yhdessä kauheita ihmisiä, ja olisi parempi kuin vaihtaisin koulua, jottei hänen tarvitsisi enää sietää minua. No, luonnollisesti, sain äidiltäni luvan olla menemättä liikuntatunneille jos siltä tuntui.

Minua siis kasvatettiin väärin.

Nuorempi sisareni sai jälki-istuntoa neljännellä luokalla, kun hän oli englannin tunnilla värittänyt enkun kirjaa, vaikka olisi pitänyt istua hiljaa paikallaan tekemättä mitään. Siskoni oli siis saanut jo tehtävät tehtyä, eikä opettaja antanut pyydettäessäkään hänelle lisätehtäviä vaan käski opetella istumista. Jos sisareni olisi ollut poika, opettaja olisi varmasti vain ollut onnellinen siitä että hän istuu paikallaan ja värittää. Mutta tytöltä tämä oli huonoa käytöstä, ja siitä piti rangaista.

Takaisin kirjaan. Ilman sitä en olisi käsittänyt miksi minua rangaistiin tarhassa siitä, että ilmoitin haluavani joulujuhlanäytelmässä pääroolin tai kun tappelin poikapuolisen tarhakaverini kanssa. Käyttäydyin väärin, minun kuului olla tyttö, passiivinen, kiltti ja avulias ja katsella kun aktiiviset ja äänekkäät pojat taistelivat. Koskaan en siihen suostunut, koska minua ei ollut kotona kasvatettu niin.

Epäilen, että jos olisin mennyt jo hyvin pienenä tarhaan, olisin nykyään parempi nainen. Menin kuitenkin vasta esikouluun päiväkotiin, sitä ennen olin hetken perhepäivähoitajalla ja sen jälkeen mummun hoivissa. Sain leikkiä poikien leluilla jos tahdoin ja olla yömyöhään naapurin pellolla lehmien seassa leikkimässä naapurin pojan kanssa sotaa. Sain myös leikkiä kotia ja pukea mumin vaatteet päälle jos siltä tuntui, ei ollut siis tärkeää halusinko olla kiltti ja leikkiä äitileikkejä vai sotia pitkin metsiä.

Ala-asteella meitä tyttöjä toruttiin, kun leikimme poikien kanssa Rokee ja Pokee, eli rosvoa ja poliisia. Meidän olisi pitänyt olla sieviä ja hyppiä hyppynarulla ennemmin kuin remuta pitkin metsiä. Meidän leikeissämme olisi pitänyt olla järjestys ja vuorot, kun taas poikien leikeissä sai olla johtaja joka päätti mitä muut tekevät. Uskon että tällä on myös oma vaikutuksensa aikuisten naisten ja miesten sukupuolirooleihin; oletteko koskaan miettineet miksi niin monen miehen elämä hajoaa kun tulee avioero? Naiset kokevat sen vapautena, enää ei tarvitse hoivata ja järjestää, mutta miehille on maailman loppu kun oman elämän poliisi katoaa, ja pitäisi alkaa itse huolehtia.

Muistatteko kun aikaisemmin kirosin sitä pyllynpuristelijaa? Sekin selvisi. On olemassa neljä roolia, joista naiset valitsevat tiedostamattaan omansa kun joutuvat työskentelemään ympäristössä jossa valtaosa on vanhempia miehiä.

1. Huolehtiva äiti, jonka tehtävänä on huolehtia, lohduttaa ja ihailla miehiä
2. Maskotti, joka on mukana kaikessa ja jonka tekemisiä tai sanomisia nostetaan esille. Mitään ei kuitenkaan oikeasti arvosteta tai kunnioiteta, tai oteta edes tosissaan.
3. Viettelijätär, jota kohdellaan naisena, alleviivaten sitä että nainen on nimenomaan nainen tisseineen ja perseineen
4. Rautarouva, joka on saavuttanut saman kuin miehetkin, mutta ei tee siitä numeroa. Rautarouva on sukupuoleton rooli, koska eiväthän naiset sellaiseen pysty.

Rooleja hetken mietittyäni, tajusin olevani hetkittäin sekoitus kakkosta ja kolmosta. Maskotti siinä mielessä, että en usko kauniiden puheiden ainakaan sellaisenaan toteutuvan vaalien jälkeen, jollen pidä niistä itse kynsin ja hampain kiinni. On helpompaa pitää nuoret ja hölmöt tytön tylleröt mukana niin kauan kun se sopii kuvioihin ja sen jälkeen jättää vähin äänin kuvioista pois.
Viettelijätär olen silloin, kun haluan tahtoni oikeasti läpi tai kun olen muuten vain huomionkipeä. Pidemmän päälle sekään ei ole kannattavaa, koska jossain vaiheessa sukupuolestani tehdään varmasti kynnyskysymys, enkä voi saavuttaa tahtomiani asioita tiettyjen vehkeiden takia.

Ennen kuin olen selvittänyt koko kirjan seikkaperäisesti, lopetan. Mutta jokaisen naisen joka koskaan haluaa saavuttaa tässä maailmassa mitään, kannattaa lukea kirja ja ymmärtää pelisäännöt. Täällä ei pärjää ilman miehiä, siihen on vain pakko tottua ja oppia pelaamaan niillä säännöillä. Vielä vähemmän täällä kuitenkin pärjää ilman toisia naisia. Ja niin kauan kuin naiset vetävät mattoa toistensa alta, kukaan ei voita. Tai voittavat, miehet. Olisiko kuitenkin viisasta toimia niin, että kummatkin voittavat? Ja jos on pakko valita, niin naiset.

Tältä se politiikka siis tuntuu

Puukon kaivamiselta omasta selästä.
Ja hieno puukko muuten onkin, en käy valittamaan. Rakkaudella ja huolella sen ovat valmistaneet ihmiset, ystäväni. Huolella he sen veistivät ja vuolivat, ja sain oikein luusta tehdyn kahvankin. Tarkkaan varjellussa hiljaisuudessa he puukkoa valmistivat, etten vain mitään kuulisi ja ettei yllätys menisi pilalle. Niin terävä, etten edes huomannut kun se lapaluiden väliin lyötiin, vasta kun kaikessa hiljaisuudessa sitä alettiin pyörittelemään, se vihlaisi.

Mutta kukapa sitä koskaan olisikaan sanonut tämän olevan kaunista. Niin kuin Miisakin sen sanoi, politiikka on muutakin kuin puhumista.

Pyllyn puristelua

Aamulla istuskelin junassa, jossa oli myös joukko suomalaisia humalaisia miehiä. Kyllä, hurmaava näky aamukahdeksalta. Epäsäännöllisen säännöllisesti nuo ympäripäissään olleet miehet, ihan tavallisen näköiset siis, taputtelivat ohikulkevien naisten takapuolia. Olin aluksi naisille hyvin, hyvin vihainen siitä, että suurinosa käveli vain tyynen rauhallisesti ohi, reagoimatta tilanteeseen mitenkään. Pidin heitä samanlaisina munattomina kiltin tytön syndroomasta kärsivinä idiootteina kuin kansanedustajia jotka puivat seksuaalista häirintää lehdissä, eivätkä vedä niitä miesedustajia turpaan jotka takapuolta taputtelevat. Kunnes tajusin itse olevani juuri se sama nainen.

Viime viikolla olin eräässä tapahtumassa, jossa hyvin korkeassa asemassa oleva vanhempi herrasmies koki asiakseen taputella minua pyllylle tyylillä "Hyvä tyttö". Ja mitä itse tein? En mitään. Tai tein, hymyilin vain nätisti takaisin ja mutisin jotain epäselvää. Sen jälkeen haukuin hänet puhelimessa ulkopuoliselle ihmiselle, toimien siis täysin samalla tavalla kuin nuo kansanedustajat tai naiset junassa.

Mikä saa suomalaiset naiset käyttäytymään näin, ja ennen kaikkea miksi sallimme miesten käyttäytyä kuin idiootit?

Ensimmäiset omat pyllynpuristelukokemukseni ovat ala-asteelta, jolloin pojat keksivät että tytöillä on takapuoli ja tissit. Oli äärettömän nöyryyttävää, että pojat suostuivat oleen kaa vain sellaisten tyttöjen kanssa jotka antoivat puristella noita "tissejä", ja jos siihen ei antanut lupaa oli pihtari ja idiootti. Mitäpä muutakaan siinä sitten olisi voinut tehdä, 12-vuotiaan itsetunto ei ollut vielä siinä pisteessä että olisi uskaltanut toivottaa nuo luokan ihanimmat pojat sinne missä pippuri kasvaa.,

Eikä se itsetunto edelleenkään tunnu olevan kovin vahvoissa kantimissa kun en edes pystynyt tuolle herrasmiehelle ilmoittamaan perseeni olevan minun, eikä siihen kosketa kuin erityisluvalla.

Todella toivon, että omista alakouluajoistani tavat ovat muuttuneet ja että nuoret pojat kasvatetaan tänä päivänä edes sen verran gentlemanneiksi, ettei yhdenkään tytön tarvitsisi huolia ovatko tissit tarpeeksi isot (=vessapaperia riittävästi).

Sen lisäksi lupaan, että ilmoittelen tästä lähtien hyvin selvästi jos yksikin ihminen erehtyy koskettelemaan paikkoja, jotka eivät kyseisen ihmisen hallinta-alaan kuulu. Toivottavasti myös jokainen muu nainen tässä maassa oppii ymmärtämään, että se ei ole naisen vika jos mies lähestyy epämiellyttävin tavoin tai päinvastoin. Omat ajatukseni nimittäin ensimmäiseksi olivat, että hui kauhea, en voi koskaan kertoa tästä kenellekään ettei minua pidetä outona ja että olenko nyt vähän saivartelija kun otan tuollaisesta itseeni.

Sen verran telaketjufeministiä minustakin löytyy, että väännän seuraavalla kerralla kyseisen herrasmiehen sukukalleudet solmuun, vaikka se tarkoittaisikin että kunnallispoliitikon urani päättyy siihen.

Vanha ja raihnainen

Siis minä. Tutkiskelin itseäni aamulla peilistä, enkä pitänyt näkemästäni. Olen jo jollain tapaa suostunut ymmärtämään sen tosiasian, että olen saanut tämän syksyn aikana silmäpussit, ja jopa ehkä elämään asian kanssa. Nyt kuitenkin tuli mitta täyteen, kun olen alkanut saada stressi-ihottumaa. Tai siis Fantti väittää että minulla on stressi, itsehän en ole ollut lainkaan tuota mieltä.

Ennen kuin nyt.

Kuopiossa järjestetään NUVAn liittokokous ja Nuorten vaikuttajaryhmien huipputapaaminen marraskuun alussa. Nakki napsahteli minulle myös monilla muilla tavoilla, mutta erityisen paljon harmaita hiuksia aiheuttaa EU-työpaja. EU:n nuorisoviikon kunniaksi järjestämme siis EU-työpajan, jossa käsitellään nuoriin kohdistuvaa päätöksentekoa EU:ssa jne. Tai käsiteltäisiin, jos yksikään EU:iin perehtynyt ihminen haluaisi tulla alustajaksi.

Tein jo alussa, että otan yhteyttä kaikkien puolueiden edustajiin, jottei kenellekään tule kiusausta alkaa natisemaan että suosisin vain omaa puoluettani. Surullista vain on se, että yhdestäkään muusta puolueesta kukaan ei ole ollut kiinnostunut, hädin tuskin on tiedetty mikä on nuorten vaikuttajaryhmä tai että uudessa nuorisolaissa on se kuuluisa kasipykälä.

Muutama kuukausi sitten kävin keskusteluja siitä, että NUVA on joku pieni Kokoomuksen leikkikerho, jossa puuhastellaan Opetusministeriön rahoilla. Sen tapaiset kommentit saavat minut näkemään punaista; kotioveltako minun näiden muiden puolueiden jäseniä pitäisi lähteä etsimään ja pyytämään mukaan?!
Raivostuttaa tyhjänpäiväinen natina ja nitinä, kun asioille ei kuitenkaan olla tekemässä yhtään mitään. Edelleen, olen sitä mieltä, että niille perusnegatiivisille ihmisille jotka ruikuttavat kaikesta, mutta eivät kuitenkaan ole itse valmiita muuttamaan asioita, voitaisiin ostaa ne kuuluisat menoliput Siperiaan. Paluulipuilla ei niin väliä.

Itsetunnon kohotus -blogi

Huomaan, että tästä on kovaa vauhtia tulossa "Demarit on perseestä ja vihreät turhia hippejä" -tyylinen blogi, jossa keskityn mollaamaan muita kun en enää keksi itsestäni mitään mielenkiintoista. Lupaan, että tämä olkoon viimeinen kirjoitukseni aiheesta.

Olin tänään käymässä Ylöjärven demarinuorten vaalitapahtumassa, joka oli, no, mielenkiintoinen. Vähän samaan tapaan mielenkiintoinen kuin juuri tapaamasi uusi ihminen, josta et keksi muuta sanottavaa kuin mielenkiintoinen.

Tapahtumaa ei ollut mainostettu mitenkään (fanfaarit), lukuunottamatta tänään tullutta demareiden yhteismainosta jonka takasivulla illasta oli juttu.

"Reilu Rock

pääesiintyjänä UNIKLUBI

akustisena koko illan

Joonas Lepistö, Renoise, T.A.P, Uniklubi.

Mukana myös kansanedustaja Saara Karhu.

Vapaa pääsy, sisään mahtuu 120 ensimmäistä. Ikäraja 18 vuotta. Narikkamaksu 2€"

Again, onneksi Joonas oli saanut Uniklubin ilmaiseksi paikalle, koska vielä uskomattomampaa kuin se, että kukaan täysi-ikäinen lähtisi katsomaan ko. bändiä on se, että tuo täysi-ikäinen ihminen haluaisi vielä maksaakin siitä ilosta. Ovella tosin joutui maksamaan sisäänpääsymaksun (joka sisälsi vapaaehtoisen narikan) 2€. Tämä on ilmeisesti sitä samaa ilmaista politiikkaa kuin demareiden ilmainen päivähoito ja terveydenhuolto.

Sen lisäksi, paikalla ei ollut Saara Karhua, sen enempää kuin yleisöäkään. Nekin vähät paikalla olleet ihmiset olivat joko bändien jäseniä, roudareita tai nykyisiä valtuutettuja puoliskoineen. Anteeksi, valehtelin, olihan paikalla myös kaksi nuorta ja uutta ehdokasta, joista toisen kanssa kävin seuraavanlaisen keskustelun:

- Säkin sitten lähdit ehdolle?
- Ai mihin?
- Kuntavaaleihin.
- Ai joo, niinhän mä varmaan lähdin.
- Joo mut sehän on hienoa!
- Niinhän ne sanoo.

Pampampam. Hienoa että meitä on moneen junaan.

Googletin muuten taas pitkästä aikaa itseäni ja löysin seuraavanlaisen paikan:

http://www.kristallipallo.com

Minulla ei ole aavistustakaan mikä paikka tuo on, mutta käykäähän toki äänestämässä minua. :)

Kaiken hyvän puolesta, Keskusta

Olettehan kuulleet kaikki Keskustasta, siis siitä puolueesta joka avoimin mielin on ei-mitään-mieltä? Tässä yhden keskustalaisen ei-koskaan-yhteenkään-moottoripyöräjengiin-kuuluneen-tai-muuten-väkivaltaisen-ja-tappamaan-valmiin kuntavaaliehdokkaan ajatuksia. Väittääkö tämän jälkeen vielä joku, että Keskusta on ei-mitään-mieltä? Onhan se vaikka mitä mieltä, vaikka vaaliteemojen lopullinen muoto jääkin äänestäjien ratkaistavaksi. Mikä loistava idea!


- Bensan ja dieselin hinta alas

- Perintövero pois

- Lääkäri ja hoitopula välittömästi korjattava

- Adoptio-oikeus vain heteropareille samoin lapsettomuushoidot

- Kuntien ja kaupunkien on kehitettävä vanhuksille enemmän virikkeitä

- Maatila/maitotilallisille keksittävä ratkaisu , etteivät kantatilat kuole

- Pienyrittäjiä tuettava enemmän

- Ihmisten yksityisyyttä turvattava

- Päihdeäideille keksittävä keino, että mikäli sikiö on vaarassa niin pakkohoito

Blogi

Ei kirjoituksia

Miksi minä?

Lähdin ehdokkaaksi, koska mielestäni kunnan terveysasiat eivät ole kunnossa!

Nyt tuli taas todistettua, että SUOMI tarvitsee enemmän rahaa mielenterveysongelmiin. Nimittäin, koska kotisivuilleni ja muille netissä olevilleni sivuilleni hyökättiin. Kirjoiteltiin asiattomia kirjoituksia sun muuta puppua.

En aio stressata itseäni niillä asioilla VAAN halu on kovempi valtuustoon, ihan vaan kiusaksi jos ei muuksikaan.

(c) Jarna Leskelä

Niin notta kaikki Nurmijärveläiset äänestäkäähän Jennie... anteeksi, Jarnaa! Nurmijärvellä se viisaus asuu!

Ruoskin itseäni

Tein eilen jotain niin typerää, että teki mieli lyödä itseäni ja lujaa.

Olin Anttilassa ostamassa naamanpuhdistusaineita kun huomasin että kosmetiikkaosastolla oli myös yksi vanha ja oikein rakas ystäväni. Normaali ihminen olisi siinä vaiheessa mennyt tervehtimään ja kyselemään mitä kuuluu, mutta en minä; jouduin paniikkiin ja piilouduin rasvahyllyjen taakse. En paniikkiin siitä, että en pitäisi kyseisestä ihmisestä tai että välillämme olisi skismaa, vaan siksi etten ollut nähnyt häntä ainakaan kolmeen-neljään vuoteen ja tilanne olisi ollut kiusallinen. Kai se on siis pakko myöntää, että minäkin olen vain ihminen, suomalainen sellainen, enkä pidä tilanteista:

- No mitäs sulle?
- Ihan hyvää.
- Asut edelleen täällä Helsingissä?
- Joo, Teemukin muutti tänne pari vuotta sitten.
- Just just.
- .... Tota, mitäs sä täällä? Etkö enää asu Tampereella?
- En. Tai siis joo puolet viikoista, mut mä käyn täällä töissä.
- Aijaa.
- Joo.
- ...
- Niin..
- Oli kiva nähdä.
- Joo niin oli. Tosi kiva. Hei soitellaan ja nähdään!
- Joo tietenkin.
- Mun pitää nyt mennä.
- Okei, heippa.
- Moi.

Ensinnäkin vihaan tilanteita, joissa ei ole mitään puhuttavaa. Tai keskustelu on vaivalloista eikä kumpikaan oikein tiedä mitä sanoa ja vielä vähemmän muistaa mitään siitä mitä toinen on sanonut. Toisekseen, en halua alkaa pakon edessä kertomaan parisuhteestani, työstäni tai puolueesta, koska miksi ketään stadilaista kiinnostaisi miltä Ylöjärven poliittinen tilanne näyttää. Lukekoon täältä.

Mutta häpeän sitä, että olin hirveä ihminen ja lymyilin mielummin hyllyjen takana (enemmän kuin epäillyttävän näköisenä) kun menin juttelemaan ystävälleni. Tiina, jos luet tätä, olen pahoillani.

Sen lisäksi olen kuumeessa ja menossa Naamoihin. TTVO:n perinteiset Ole Naamat - Näe Naamat -kekkerit siis. Jos olen huomenna kuollut, niin syyttäkää Rumaa, koska tässä maassakin näemmä saa syyttää ketä vain, mistä vain. How cool is that?

Lapin Kansaan ei kuulu lesboja

Olenkin jo hetken ihmetellyt, että koska Suomessakin aletaan irtisanoa ihmisiä lihavuuden, silmälasian, hiustenvärin, lasten lukumäärän tai seksuaalisuuden mukaan. Eipä tarvitse enää odotella. Lapin Kansan päätoimittaja, jonka siis oli määrä aloittaa joulukuussa, on irtisanottu luottamuspulan takia.

Johanna Korhonen on täysin vakuuttunut siitä, että hänet irtisanottiin hänen lesboutensa takia, kun taas Alma Media vakuuttaa että syynä ovat seikat joiden vuoksi on syntynyt luottamuspula. Ilta-sanomat julkaisivat myös "salaisen" ja "luottamuksellisen" muistion, jonka Korhonen on koonnut valinnastaan, tekstiviesteistään, puheluistaan ja keskusteluistaan Alma Median kanssa. Nyt ensinnäkin, miksi Korhonen on jo etukäteen kirjoittanut tätä salaista muistiota keskusteluistaan?

Juttu haiskahtaa mielestäni vähän samalta kun Vanhasen uuniperunaskandaali. Tehdään tikusta asiaa, ja jos tikkua ei ole, niin keksitään se. Itselleni ei ainakaan tulisi mieleen aloittaa päiväkirjan pitämistä uuden työpaikan saannin jälkeen siitä, mitä työkaverini sanovat tai kirjoittavat tekstiviesteissään ja tulkita omilla keittiöpsykologin taidoillani noita viestejä ja niiden todellista sisältöä. (En ainakaan myönnä, että varokaahan vain. Enää ei kannata jutella mitä sattuu.)

Toisekseen, Korhonen ei voi olla niin tyhmä, että kuvittelee valtakunnallisen kustannusyhtiön leivissä työskennellessää pystyvänsä "salaamaan" edelleen parisuhteensa naisen kanssa. Niin surullista ja ikävää kuin se oikeasti onkin, valtaosan suomalaisista on hirvittävän hankala vielä tänä päivänäkin suhtautua luonnollisesti homoihin tai lesboihin, ainakin yllättävissä tilanteissa. Tässä olisi kuitenkin taas toiminut se vanha ja kulunut hokema; rehellisyys maan perii. Haluan uskoa, että jos Korhonen olisi alusta pitäenkin puhunut rehellisesti ja avoimesti vaimostaan (eikä ympäripyöreästi puolisostaan), asiat voisivat olla toisin. Ymmärrän Alma Median lausunnon siitä että he pitävät tätä harhaanjohtamisena. Se ei ole valehtelua, mutta ei aivan totta puhumistakaan. Jokaisella on oma käsityksensä siitä mikä on totuuden puhumista ja mikä valehtelemista, mutta ihan vinkkinä, itse koen jättämättä kertomisen valehteluna. Ja kyllä, pidän Korhosen valehtelua tässä tilanteessa ihan yhtä idioottimaisena kuin jos hän olisi valehdellut virkkaavansa pitsiliinoja mutta neulookin sukkia.

Tiedän myös, että telaketjufeministit hyökkäävät nyt kimppuuni, mutta minusta niin Alma Media kuin Korhonen ovat kumpainenkin toimineet typerästi. Alma Media siinä, että he ovat hermostuksissaan tarjonneet rahaa siitä, että Korhonen tyytyy heppoisin perustein tehtyyn päätökseen. Korhonen siinä, että on

A. Valehdellut

ja

B. nostanut tästä hirvittävän mediajupakan, ajattelematta sen enempää vaimoaan kuin lapsiaan. Minusta on vallan hienoa, että tällä naisparilla on kaksi lasta, mutta se että siitä tehdään numero on yksinkertaisesti typerää. Surullista sekin, mutta noiden lasten elämä ilman tätä myllyäkin on varmasti ihan riittävän hankalaa, ja nyt Korhonen itse hankaloittaa sitä entisestään.

Toivon todella, että asia selviää ja se voidaan viikata kasaan ja pistää hyllyyn mylläämättä tuon perheen elämää enää tämän enempää. Korhonen vieköön asian nyt oikeuteen, asia ratketkoon ja mässäily toisten ihmisten elämällä loppukoon. Oma elämämme on itsessään riittävän mielenkiintoista.