Emmin (ihana) elämä löytyy nyt Wordpressistä. Selaimesi siirtyy sinne automaattisesti ihan hetken kuluttua.

Jos automaattinen uudelleenohjaus ei toimi, klikkaa itsesi osoitteeseen http://emminuorgam.wordpress.com/ ja päivitä kirjanmerkkisi.

sunnuntai 30. marraskuuta 2008

Ilta-Sanomien kootut

Tämän viikonlopun Ilta-Sanomien parhaat esittäytyvät, olkaa hyvät!

- Aviomiehelläni on ihan omia mielipiteitä.
- Siinä on hyvät ja huonot puolet, kun tämä virka päättyy. Luxemburgin vierailulla meillä oli mahdollisuus tavata mm. kaivosmiehiä, siis ihan tavallisia ihmisiä. Se oli todella mukavaa, sillä monta kertaa kansan kohtaaminen on kovin rajoittunutta.
- Ihmisen on hyvä pitää kohtuullisesti huolta itsestään.


-Tarja Halonen


Jos Ile Kallio saisi diktaattorin valtuudet, nämä asiat hän muuttaisi välittömästi:

"Lopettaisin Idols-kisan. En näe mitään hyvää nöyryytykselle ja tirkistelylle perustuvassa ohjelmassa. Se antaa myös väärän kuvan musiikin tekemisestä. Nettisensuurin laittaisin päälle, sillä netissä on kamaa, johon lapset, nuoret ja mieleltään järkkyneet pääsevät osallistumaan liian helpolla. Kieltäisin myös käsiaseet, koska kukaan ei tarvitse asetta kotona. -- Neljäs teesini olisi, että jokaisen on opeteltava ulkoa John Lennonin Imagine. Se on yksi hienoimpia lauluja, jossa on myös hieno sanoma."

Kiitokset taas tästäkin.

Jos minä olisin 13-vuotias tyttö

Toivoisin ensinnäkin että olisin jo 15-vuotias, koska luulin että elämä on silloin jollain tapaa coolimpaa. Nyt toivon aina välillä että olisin 10-vuotias tyttö eikä tarvitsisi huolia huomisesta.

Mutta siis jos olisin 13-vuotias tai jollain tapaa huuruinen, olisin juuri kokenut vuoden parhaan viikonlopun. Ei, se ei johdu siitä että perjantaina oli huisit pikkujoulut ja lauantaina Espoon Kokoomusnuorten 40-vuotisjuhlat (joku muuten sanoi yhdistyksen olevan 41-vuotias, mutta kaikesta päätellen EKN on nainen ja valehtelee ikänsä), vaan siitä että koin pelkkää Idols-huumaa koko viikonlopun.

Perjantaina Osku ry.n glögeillä (pikkujouluissa) oli Idols-Jaana. On hirvittävän hienoa, että Internet on olemassa, koska muuten minulla ei olisi ollut hajuakaan siitä, kuka tuo Jaana on. Ei edes silloin kun tyttö kirjoitteli nimikirjoituksia omille ystävilleen. En tohdinnut kertoa tytölle, etteivät Idolsissa sijalle X tulleet ole perinteissti pärjänneet kovin kummoisesesti (vrt. Agnes Pihlava&K-supermarketin kassa / Christian Forss&Euroviisukarsinnat) ja että nimikirjoitusten antaminen omille ystäville on tavallaan kovin, no, hämmentävää.

Lauantaina taas EKN:n vuosijuhlien jälkeen virallisen epäviralliset jatkot olivat Espoon parhaassa lähiössä, Tapiolassa, jossa esiintymässä oli upeaakin upeampi Idols-Vesa. Jep, en minäkään tiennyt, mutta Idols-Vesa on se Jani Wickholm-kopio joka tippui jo kierroksella kirves ja kypärä. Hämmentävää sinänsä että tippui, koska ravintola jossa olimme, Geronimo, oli täynnä kuin turusen pyssy Vesan kavereita. Jotka siis myös esiintyivät. Se oli ensimmäinen karaoke live-musiikilla jossa minä olin, mutta ei lainkaan hullumpaa. Jos muuten koskaan voitte välttää tuota ravintolaa, tehkää se. Ravintolan asiakaskunta oli varsin miellyttävää (jos ei lasketa muutamaa sammunutta, juopunutta ja oksentavaa herrasmiestä) mutta baarimikko oli kaikkea muuta. Hän oli myös paikan omistaja ja näemmä halusi säästää ja olla koko illan yksin töissä. Säästäväisyys on ihan jees, mutta tympeys ja elämäänsäkyllästyneisyys ei. Halusin esimerkiksi vaihtaa tilaamani Gin Tonicin ginin perinteisestä kaatoginistä toiseen laatuun, johon baarimikko totesi vain "Niin kai vittu, haluutsä tulla opettaan mulle mitä mä teen työkseni?!" No ei kiitos, en halua opettaa, haluan sen Gin Tonicin ja pois tästä tiskiltä.

Geronimo on siis ilmeisesti ravintola johon ovat tervetulleita vain ne samat naamat kuin aina ennenkin ja muut voivat vaikka mennä kotiinsa.
Niin ja jos olisin 13-vuotias tyttö, minulla ei olisi tälläisiäkään ongelmia.

perjantai 28. marraskuuta 2008

I Love Andrew Lloyd Webber

Tänään oli Andrew Lloyd Webberin musiikaaliteoksista koottu konsertti, The Music From Andrew Lloyd Webber, Hartwall Areenalla. Konsertti oli melkein täydellinen.

Jostain syystä (rahapulan vuoksi?) yksi konsertin kolmesta naissolistista oli häiritsevän huono laulaja ja esiintyjä. Ensimmäisen dueton kohdalla Sini kysyi miksi nainen vain pönöttää kuin jäykkä paska lavalla, mutta kun hän alkoi laulaa, totesimme yhteen ääneen että olisi voinut vaan jatkaa pönöttämistä. Ainoa kappale, jonka hän veti ilman että karvat nousivat pystyyn myötähäpeästä, oli Phantom of the Opera, jossa kiljumisesta oli vain hyötyä. Sen lisäksi naisen habitus oli kamala; jos ikäväkseen omistaa Jennifer Lopezmaisen takapuolen, ei ehkä ole viisasta verhota sitä niin tiukkaan velouriin että näyttää käsintehdyltä makkaralta.

Mutteivat muutkaan naiset parhaimmillaan olleet, toisin kuin miehet jotka näyttivät syötävän hyvältä. Hups, sanoinko sen ääneen..
Johtopäätöksemme siis oli, että esiintyjillä on naisstylisti, joka purkaa omaa turhautumistaan (=huonoa lauluääntä, -taitoa ja sävelkorvaa) pukemalla naiset rumasti ja miehet hyvin.

Myös Elaine Paige, lahjakas laujatar toki, pilasi shown omalla ylimielisyydellään. Minusta on naurettavaa, että hän kokee olevansa niin tärkeä ihminen että voi pyytää stagemanageria kantamaan hameensa helmoja ettei kompastu tai pitämään laahusta ylhäällä jottein se likaannu. Sen lisäksi loukkaantuminen kun yleisö taputtaa väärässä kohdassa tai ei ymmärrä nousta seisomaan, on ehkä himpun liian yliampuvaa. Toisaalta, yleisö taputti aika monta kertaa liian aikaisin. Tiedättehän kun joku kertoo vitsiä ja kuuntekija nauraa jo ennen kuin vitsi on loppunut; loppuhuipennus ei enää nauratakaan ja kaikki vaivaantuvat. Ja kuten aina, suomalaiset osasivat edustaa myös kaikin muin tavoin: olla humalassa, huudella törkeyksiä ja tulla ja mennä miten sattuu.

Keksimme kuitenkin palstallemme Vaikutteessa nimen: Laatuaikaa Emmin ja Sinin kanssa. Siitä tulee häikäisevän u-p-e-a-a, varo vain Dear Eki, et edes huomaa mikä sinuun iski.

keskiviikko 26. marraskuuta 2008

Ekologinen joulu?

On ihmisiä joiden mielestä puhuminen joulusta ekologisena juhlana tai edes väittäminen että itse olisi kovinkin ekologinen kuluttaja, on hurskastelua. Toisten mielestä se taas voi olla sitä. Ekologinen siis.
Jorman mielestä minulla on liikaa aikaa kun ehdin pohtia tälläisiä. Ajatus kuitenkin pulpahti päähän kun ostin ensimmäisen lahjan divarista ja aikaisemmin päivällä oli puhuttu siitä, mikä on sopiva joululahja ja mikä ei.

Turhaa tietoa:
Iltasanomien joululahjakoneen mukaan paras joululahja äidilleni olisi kynttilä tai Britney Spearsin uusin levy; kuka kumma tuon koneen on tehnyt? Queer Eye, 13-vuotias saparopää, tai pahimmassa tapauksessa kumpikin. Kone on siis melkein yhtä huuhaata kuin kuukauden takaiset vaalikoneet. Mutta ei siitä sen enempää.

Työpaikkaruokalassa kävimme keskustelua (väittelimme) siitä, onko 1000 euron kannettava tietokone hyvä vai huono lahja. Itse olin puolueeton (tietysti, enhän halua olla eri mieltä tai suututtaa ketään) mutta kaksi työkaveriani olivat eri mieltä. Sinänsä jännittävää, ei olisi uskonut että väittelyyn tarvitaan kaksi eri mielipidettä.

Any case, toinen osapuoli oli sitä mieltä, että tietokone on persoonaton, kallis ja huono lahja kun taas toinen ajatteli sen olevan mainio lahja; muuta ei sitten tarvitsekaan ostaa. Ja totta tosiaan, asialla on kaksi puolta.

Kannettava tietokone, ilman oheiskrääsää ja paperiin käärittyjä konvehteja, on oikein mainio lahja jos asiaa haluaa ajatella kuluttamisen kannalta. Tietokone kannattaa ostaa koska

A) Yksi lahja on ekologisempaa kuin kymmenen
B) Tietokone on kestävä lahja, koneen käyttöikä on kuitenkin useita vuosia
C) Se kuuluisa markkinatalous pysyy elossa kun mällätään tuhansia euroja yhteen juhlaan

Kuitenkaan ei voi olla miettimättä

A) Paljonko yhden tietokoneen valmistus kuluttaa energiaa ja ympäristöä?
B) Onko sittenkään järkevää käyttää hillittömiä määriä rahaa yhden päivän takia?
C) Menettääkö joulu merkityksensä kaiken sen rahan kulutuksen myötä? Tai mikä ylipäänsä on joulun merkitys?

I know, minulla on liikaa aikaa. Olen myös tänään viettänyt tehokasta työaikaa turhaatietoa.net sivustolla (tehden tietysti empiiristä tutkimusta töihin liittyen) ja miettinyt miksi suomalaiset elokuvantekijät Lauri Törhösen johdolla ovat kokoontuneet Paasitornissa? Onko elokuvanteko vain vasemmistolaisten hörhöilyä?

Pitäisi kai hankkia sisältöä elämälleen, kuten:

- Navajointiaanien kielessä, ei ole lainkaan kirosanoja. Silti heillä on puhtaalla navajokielellä yli 200 nimeä erilaisille autonosille.
- Vanhan juutalaisen lain mukaan työläiset eivät saaneet rakastella kuin kahdesti viikossa. Työttömät saivat harrastaa seksiä päivittäin.
- Kaksintaistelu on laillista Paraguayssa, kunhan molemmat osapuolet ovat rekisteröityneitä veren luovuttajia.
- Englannissa on laitonta harrastaa anaaliseksiä.
- Kanadassa on lailla kiellettyä heittää elävää hirveä lentokoneesta.
- Kokoon verrattuna merirokon siitin on isoimpia: 5 senttiä pitkä, mutta koiras kasvaa vain 0,5 cm:n pituiseksi.

maanantai 24. marraskuuta 2008

Typerät suomalaiset etelässä

Perjantaina oli Tulevaisuus-Akatemian viimeinen tapaaminen Tallinassa. Reissuun kuului mm. vierailu Viron parlamenttiin kansanedustaja Ott Lumin kanssa ja Patarei-nimiseen entiseen vankilaan vierailu. Vankila oli aika spooky paikka; se on suljettu vasta vuonna 2002, vankilan aids- ja tuberkuloosipotilaiden sairaala on ollut auki vuoteen 2004 saakka ja olot ovat olleet kaikkea muuta kuin loisteliaat. Siellä sen taas tajusi, että suomalaiset vankilat taulutelevisioineen, pleikkareineen ja kuukauden lomineen ovat suorastaan lepokoteja kansainvälisessä vertailussa. Eipä olisi uskonut että länsimaisessa (?) vankilassa on erikseen teloitushuone, jossa siis teloitettavia on ammuttu päähän vähintään kolmesti ja että selleissä on parhaimmillaan ollut kolmekymmentä vankia samaan aikaan. Koko kierron ajan odotin huonetta, jossa olisi ollut luurankoja kahlittuina seiniin, mutta niitä ei näkynyt. Olin vähän pettynyt.

Laiva kuitenkin oli taas, no, Suomen ja Viron välissä seilaava reittialus, Viking XPRS. En ole koskaan ollut mikään hillitön risteilyjen ystävä ja ymmärsin taas miksi.
Buffet-illallisella suomalaisilla tuntui olevan kilpailu siitä kuka ehtii juoda eniten suomalaisten lempijuomaa, "ilmaista" viinaa. Oletteko muuten huomannut että niitä kamalia vedellä laimennettuja viinejä myydään taxfreessä tonkittain, jos ihastuu viiniin niin kovin että haluaa ostaa sitä kotiinsa.
Buffetissa myös kuuluu ottaa kaikkea ruokaa huolimatta siitä pitääkö jostain ruokalajista vai ei. Mahdollisimman paljon tietysti, koska sitä vartenhan Buffetit ovat. Huomasin saman myös työskennellessäni hotellin aamiaisella Tampereella, vaikka asiakkaat eivät olisi syöneet kolmeenkymmeneen vuoteen puuroa he mättivät sitä lautaselleen kauhoittain ja jättivät koskemattomina pöytään.
Jo Buffetissa suomalaiset miehet haalistuneissa farkuissaan ja vyölle kiinnitettyine kännykkäkoteloineen alkavat olla maailman valtiaita; komeita ja rikkaita. Itse tunnuin olevan keski-ikäisten miesten suosiossa (kertooko se enemmän minusta vai niistä miehistä?) ja seurueemme miehet keski-ikäisten naisten. Se ei ollut kaunista.

Mietin myös mistä johtuu ettei laivalla ole koskaan pientä baaria, jossa soisi järkevällä voimakkuudella miellyttävää taustamusiikkia, vaan jokaisessa ravintolassa on joko karaoke, live-iskelmäbändi tai pahimmassa tapauksessa kumpikin. Nuo ravintolat ovat hillittömän kokoisia halleja, joissa ei ole minkäänlaista tunnelmaa tai intiimiä fiilistä. Toisaalta se on myös hyvä asia, eipä tee mieli jäädä istuskelemaan vaan halu nukkumaan kasvaa karaokekappaleiden myötä.

Lauantai-iltana ennen kuin laiva lähti takaisin Helsinkiin kävimme kolmen ihmisen voimin syömässä keskustan Steak-House-nimisessä ravintolassa. Kello oli 16.10 kun saavuimme ravintolaan, ei siis mikään hillitön ruuhka-aika. Ravintola ei ollut läheskään täynnä ja tilasimme ruuat, jotta ehtisimme terminaaliin klo 17.30 mennessä. Ravintola oli täynnä suomalais-seurueita, meidän jälkeemme tuli tosin muutama virolainen pariskuntakin. Istuimme odottamassa ruokiamme, kunnes puolen tunnin jälkeen meille selvisi, ettei ruokien saaminen ollutkaan ihan niin helppoa. Siihen mennessä kaksi suomalaisten valloittamaa pöytää oli saanut ruokansa ja kolme pöytää odotti vielä ennen meitä. Kumma juttu, mutta virolaispariskunnat olivat syöneet sekä alkuruuan että pääruuan jo siihen mennessä. Kysyin klo 17.00 meneekö ruuissa vielä kauan ja tarjoilija vastasi että pari minuuttia. Toistime kysymyksen uudelleen kello 17.10 ja vastaus oli taas sama; korkeintan kolme minuuttia. 17.14. pyysimme laskut ja olimme lähdössä pois, kun ruuat klo 17.17. tulivat. Meillä oli siis ruhtinaalliset 13 minuuttia syödä, saada taksi ja olla terminaalissa. Ehdin siis syömään pihvin, joka oli kaukana tilaamastani mediumista ja kolme perunaa joilla poltin kieleni. Yhteistuumin lisäsimme ravintolan EI KOSKAAN ENÄÄ -listalle, sillä ravintolan ylimielinen käytös meitä kohtaan suoraansanoen vitutti. Toisaalta, voiko siitä pelkästään ravintolaa syyttää, taitaa olla suomalaisten oma vika jos me suostumme odottamaan ruuan saapumista yli tunnin. Poikkesimme tosin tavallisista suomalaisista siinä, että joimme vettä emmekä limoneet kuutta tuoppia olutta odotusaikana toisin kuin tarjoilijat ilmeisesti olivat odottaneet.

Terminaaliin päästyämme, kolme minuuttia myöhässä, aulassa oli taas suomalaista romantiikkaa parhaimmillaan. Kaatokännissä ollut Pentti huusi ja haukkui vaimoaan joka oli jos mahdollista, vielä enemmän humalassa kuin miehensä. Sivulliset kantoivat itkevän naisen terminaaliin, sillä tämän jalat eivät enää kantaneet. Pentti otti vaimoaan käsivarresta kiinni ja lähti retuuttamaan naista kohti laivan sisäänkäyntiä edelleen huutaen ja kiroten. Se olisi ollut edes jollain lailla järkyttävää, jos he olisivat olleet ensimmäinen pariskunta jonka näimme. Laivalla kuitenkin tuntui olevan enemmän sääntö kuin poikkeus painella vaaleanpunainen turkki tai kulahtanut nahkatakki päällä menemään ja haukkua vaimoaan/miestään/tytärtään/poikaystäväänsä minkä kerkiää.

Olisitte nähneet Ott Lumin ilmeen kun eräs seurueestamme kysyi, onko Viro valmistautunut siihen että suomalaisia tulee ensi vuosina vielä nykyistä enemmän lomailemaan Virossa. Taantuman takia ei ole varaa lähteä kaukomaille, joten lähimaissa matkailu tulee kasvattamaan suosiotaan. Itse henkilökohtaisesti toivon, että niin kauan kun suomalaisten lomailuun kuuluu ainoastaan järjetön dokaaminen ja känniääliöily, se lomailu tapahtuu omassa kodissa neljän seinän sisällä.

Niin ja kaikki muutkin Patarein jälkeen sairastuneet ilmoittakaahan, jotta voimme yhdessä mennä tuberkuloositutkimuksiin.

maanantai 17. marraskuuta 2008

Vallanhimoa

Lakkasin viikonloppuna olemasta teini. Perjantaiaamuna seisoin peilin edessä puoli tuntia odottamassa ryppyjä ja juonteita, mutta niitä ei tullutkaan. Ei ole edelleenkään tullut, joten pullat lienevät ihan hyvin uunissa. L'oreal Paris ja Lancome eivät siis kerrokaan ainutta absoluuttista totuutta?

Tiedättekö sanonnan Asiat riitelevät, eivät ihmiset? Tai sanonnan ja sanonnan; periaatteen jonka mukaan tässä maailmassa tulisi elää. Kun ihmiset ovat hyviä ystäviä keskenään he voivat olla asioista eri mieltä useinkin, mutta unohtavat nuo erimielisyydet pian ja jatkavat ystävyyttään. (Uskokaa tai älkää, olen myös ystävieni kanssa ajoittain eri mieltä asioista.)

Sellaisten ihmisten jotka ovat eivät syystä tai toisesta pidä toisistaan, on hankalampi noudattaa tuota periaatetta. Liian usein tilanteet menevät henkilökohtaisuuksiin ja unohdetaan itse asia; tärkeämpää on päästä loukkaamaan vastapeluria. Ja tämä on ongelma monessa yhteisössä. Voittaminen alkaa olla itseisarvo, jolloin välineillä ei enää ole väliä. Vallanhimo sumentaa järjen niin lujasti, että menettää kyvyn tarkastella maailmaa kriittisesti. Tällöin pystyy tarkastelemaan itseään kriittisesti vielä vähemmän. Kun ei pysähdy miettimään omia arvojaan ja asenteitaan tietyin väliajoin, huomaa omat virheensä vasta kun on metsässä ja syvällä. Kehottaisinkin nyt kaikkia, jotka epätoivoisesti haluavat jotain todella paljon, hengähtämään ja menevän itseensä; onko tämä kaiken sen arvoista? Kun järki sumenee; alkaa pelaamaan liian isoa peliä ja vetelemään naruista jotka eivät enää pysykään käsissä, kaivaa itselleen kuoppaa. Syvää kuoppaa, josta on mahdotonta päästä pois.

Tämö nähtiin niin Kumi- ja Nahkatyöväenliiton liittokokouksessa viikonloppuna kuin Ylihärmän ompeluseuran vuosikokouksessa viime viikolla. Uhkailu, lahjonta ja kiristys eivät enää olekaan vain tehokkaimmat lastenkasvatus-metodit, niillä voi myös kuvitella hallitsevansa maailmaa.

Kaikille Ylihärmän ompeluseuran naisasianaisile haluaisin kertoa Kahvinkeittolakosta, jonka viisaat naiset ovat aloittaneet. He eivät pelkää kieltäytyä kahvista ja viineristä ja sanoa olevansa yhtä arvokkaita kuin miehet. He eivät myöskään pelkää muuttaa asioita, he uskovat muutoksen voimaan eivätkä pelkää tulevaa. Tälle lakolle olivat ylihärmäläiset suureksi häpeäksi.

torstai 13. marraskuuta 2008

Syön hattuni

Jos koskaan olen kirjoittanut haluavani muuttaa, otan sanani takaisin. Ajatus on kovin kaunis; 40 pahvilaatikkoa, sänky, nojatuoli, 2 kirjahyllyä, 2 televisiota, 5 tietokonetta, ruokapöytä ja kahdeksan jätesäkillistä vaatteita ei ole.

Niin ja kerroinko keittiön kaapeista, joissa on ilmeisesti käyty pikkuolentojen sotaa leivänmuruilla, riisillä, spagetilla, kahvilla ja mausteilla, tai kylpyammeesta joka on niin kulunut ettei voi olla varma siitä, mikä ammeen alkuperäinen väri on ollut.

Vaikka mitäpä sitä valittamaan, asunto on muuten ihana, kaupunki on ihana ja kaikki on ihanaa ja hällänlällänlässynlässynlää maailma vaaleanpunainen. <3

maanantai 10. marraskuuta 2008

Asiakaspalvelua?

Eilen, siis isänpäivänä soitin numerotiedusteluun kysyäkseni avoinna olevaa kauppaa. Olin siis siihen mennessä käynyt jo kolmella huoltoasemalla, kahdessa kaupassa ja kahdella grillillä etsimässä tuloksettomasti paahtoleipää. Keskustelu meni näin:

- 0100100 XX Hyvää iltaa, miten voin auttaa?
- Saisinko Ylöjärven Kaurasmäen Salen puhelinnumeron?
- Tänään on isäinpäivä, ei kaupat ole auki.
- Onhan pienet kaupat.
- Ei ole. Kaupat ei saa olla tänään auki.
- Kyllä ainakin Siwat on.
- Ei voi olla, ei isäinpäivänä saa mun käsittääkseni olla kyllä mikään kauppa auki.
- No kyllä mä olen ainakin jo kahdessa Siwassa käynyt.
- Oho. No yhdistänkö?
- Yhdistä.
- Hauskaa isäinpäivää.
- Samoin.

A) Miten hän voi tarkistamatta väittää vastaan etteivät kaupat saa olla auki.
B) Entä jos minulla ei olisi isää? "Hauskaa isäinpäivää."

Tänään tein osoitteenmuutosilomoituksia koko aamupäivän, eikä ollut yksi jos toinenkaan asiakaspalvelija joka väitti ettei osoitteenmuutosta tarvitse tehdä kun he saavat tietonsa väestörekisterikeskuksesta. Saavat varmaan joo, jos muutto on vakituinen ja myös kotikunta muuttuu. Minun tilanteessani näin ei vaan ollut, ja kolmannen kohdalla alkoi ottaa päähän homman vaikeus.

Alan tulla siihen tulokseen, että asiakaspalvelija on aina oikeassa ja asiakas väärssä ja että on rumaa haitata heidän työpäiväänsä kaikilla jonnin joutavilla turhuuksilla kuten puhelinsoitoilla. Itse pitäisi tämäkin..

Niin ja kertomus Ylöjärven Kiehtova Kunnallispolitiikka sai taasen uuden jatko-osan. Tiedustelut allekirjoittaneelta.

maanantai 3. marraskuuta 2008

Itsetutkiskelua osa 3

Hmmm. Viime viikonloppuna oli NUVAn hallituksen kokous Himoksella. Himos on jännittävä paikka, viimeksi olin siellä maaliskuussa kun oli Winter Games, mutta ei siitä sen enempää. Tällä kertaa alkoholia kului huomattavia määriä vähemmän, eikä vähiten siitä syystä että viinini varastettiin terassilta yöllä.

Jostain syystä intouduimme Sinin kanssa puimaan ihmisten synnynnäistä laiskuutta ja seurauksia. Yhteinen johtopäätöksemme oli, ettei sisäsyntyistä laiskuutta ole, vaan ihmiset kasvatetaan siihen. Well okay, pakko se on myöntää että joillain ihmisillä saattaa olla vähemmän kunnianhimoa kuin toisilla, mutta kukaan ei ole oikeasti laiska luonnostaan.

Ahkeruus, omatoimisuus ja innovatiivisuus tapetaan nimittäin alakoulussa. Yhteisten kokemusten perusteella tajusimme (ja mikäli me yhdessä olemme samaa mieltä, sen on pakko olla totinen tosi), että alakoulussa ei sovi olla mielipiteitä ja vaikka olisikin niin ne pitää peittää. Palkinnon saa se, joka osaa olla kaikista kuuliaisin ja hymyillä nätisti. Kuulostaako tutulta? Niin se nimittäin on edelleen.

Muistatteko kun kerroin siitä puukosta? Haava on jo melko parantunut, vaikka arpi siitä kyllä jää. Olen pohtinut sitä puukkoa aika paljon, ja alan ymmärtää miksi olen saanut sen selkääni. Eräs minua muutaman vuoden vanhempi ystäväni sanoi kerran, "Emmi ei tässä maailmassa nainen saa olla sellainen kun on. Iloinen ja ystävällinen on huora, äänekäs on maanvaiva ja syrjään vetäytyvä on, no, seinäruusu. Sun pitää ymmärtää, että päästäkses eteenpäin sun on sensuroitava itseäs ja oltava kiltti. Kiltti nainen pääsee vaimoksi menestyvälle miehelle, jopa ehkä pitämään huolen kalenterista ja puhtaista paidoista. Maanvaiva jää vanhaksi piioiksi tai pahimmassa tapauksessa siitä tulee lesbo."

Takaisin puukkoon.

Ne, jotka sitä pyysivät anteeksi toistivat kuin yhteisestä sopimuksesta samat sanat; "Sun kanssa on joidenkin hankala tehdä töitä", "Sä oot niin paljon äänessä", "Sulla on niin paljon mielipiteitä" tai kaikista paras "Kun sulle joutuu aina perusteleen niin tarkasti". Nämä kaikki syyt olivat johtaneet erimielisyyksiin kuluvana vuonna, kun asioita ei enää tehty suurin piirtein tai niin kuin aina ennenkin, eikä missään nimessä mitään katsottu läpi sormien.

Tunnustan olleeni syyllinen kaikkeen tähän. Syyllinen rehellisyyteen ja keskustelunhaluun. Jokainen kerta, kun puukottajani puhuivat julkisesti yhteistyöhalustaan muiden kanssa, avoimuuden tavoittelusta tai vuorovaikutuksesta, minun teki mieli huutaa. Millaista avoimuutta tai rehellisyyttä on romuttaa ystävän tulevaisuuden suunnitelmat, se minkä eteen hän on tehnyt koko vuoden töitä ja sen mitä hän on todella toivonut. Onko se avoimuutta? Onko rehellisyyttä valehdella päin kasvoja, pyytää palveluksia luottaen toisen hyväuskoisuuteen tai pettää toisen luottamus?

Kaikista pahiten petyin naisiin jotka sen tekivät. Niihin naisiin, jotka luulevat saavuttavansa jotain noiden miesten kautta, mutta joutuvat tulevaisuudessa pettymään, sekä niihin naisiin joille tuo puukotus oli viimeinen työ ko. organisaatiossa.

Heidän kaltaisensa naiset ovat syypää siihen, että yhteiskuntamme toimii kuin toimii, eikä naisten ole mahdollista omina itsenään saavuttaa sitä mitä he haluavat. He ovat syypää siihen, etteivät naiset edelleenkään uskalla kertoa tavoitteistaan tai unelmistaan tai vielä vähemmän vaatia niiden toteutumista. Ne naiset pilaavat myös muiden maineen, sillä he eivät käsitä että yhteiskunnassamme ei ole olemassa yhtä naista jolla on omat henkilökohtaiset ominaisuutensa vaan on olemassa joukko naisia joilla on yksi yhteinen ominaisuus, naiseus. Kun taas jokainen mies on oma yksilönsä jolla on omat, muista miehistä poikkeavat ominaisuudet.
Katsoitteko aikoinaan Smurffeja? Smurffikylässä asusteli Smurffeja, joilla oli ominaisuuksia; Pattismurffi (lihaksikas), Nörttismurffi (älykkö), Bailusmurffi (hauska veikko) ja tietysti Suursmurffi (aka the Boss). Kaikki asukkaat siis olivat miespuolisia, kunnes Velhosmurffi teki loitsuja ja loi Smurffiinan hankaloittaakseen noiden elämää. Smurffiinan ominaisuudeksi tuli naiseus, eikä hänellä ole muita taitoja tai kykyjä. Milloin naiseudesta tuli ominaisuus? Ja ennen kaikkea, miksi emme puutu siihen että naiseutta pidetään yhtäläisenä ominaisuutena kuin arkuus tai vihaisuus?

Edelleen, kun nämä naiset ylläpitävät mielikuvaa tyhmistä, taidottomista ja kunnianhimottomista spanieleista, joille tärkeintä ei ole lojaalius vaan maskottina oleminen, he hankaloittavat muiden naisten elämää. He eivät tahdo olla sekä hyviä äitejä että johtajia, he eivät tahdo sanoa suoraan haluavansa enemmän palkkaa, he eivät koskaan sano kokevansa alemmuudentunnetta tai väheksyntää. He eivät myöskään anna muille naisille mahdollisuutta tehdä sitä.

Jonain päivänä, luultavasti samana kun seksuaalinen alistaminen tai vauvojen kohtelu potkupuvun värin mukaan lakkaa, naiset saavat vaatia ja olla kunnianhimoisia. He saavat olla johtajia tai hoitaa lasta tai kumpaakin samaan aikaan, ilman huonon vaimon/äidin/esimiehen leimaa. Sinä päivänä muut naiset ehkä huomaavat olleensa väärässä, ja ymmärtävät mitä tapahtuu kun maskotin pellepuku riisutaan.