Itsetutkiskelua osa 3

Hmmm. Viime viikonloppuna oli NUVAn hallituksen kokous Himoksella. Himos on jännittävä paikka, viimeksi olin siellä maaliskuussa kun oli Winter Games, mutta ei siitä sen enempää. Tällä kertaa alkoholia kului huomattavia määriä vähemmän, eikä vähiten siitä syystä että viinini varastettiin terassilta yöllä.

Jostain syystä intouduimme Sinin kanssa puimaan ihmisten synnynnäistä laiskuutta ja seurauksia. Yhteinen johtopäätöksemme oli, ettei sisäsyntyistä laiskuutta ole, vaan ihmiset kasvatetaan siihen. Well okay, pakko se on myöntää että joillain ihmisillä saattaa olla vähemmän kunnianhimoa kuin toisilla, mutta kukaan ei ole oikeasti laiska luonnostaan.

Ahkeruus, omatoimisuus ja innovatiivisuus tapetaan nimittäin alakoulussa. Yhteisten kokemusten perusteella tajusimme (ja mikäli me yhdessä olemme samaa mieltä, sen on pakko olla totinen tosi), että alakoulussa ei sovi olla mielipiteitä ja vaikka olisikin niin ne pitää peittää. Palkinnon saa se, joka osaa olla kaikista kuuliaisin ja hymyillä nätisti. Kuulostaako tutulta? Niin se nimittäin on edelleen.

Muistatteko kun kerroin siitä puukosta? Haava on jo melko parantunut, vaikka arpi siitä kyllä jää. Olen pohtinut sitä puukkoa aika paljon, ja alan ymmärtää miksi olen saanut sen selkääni. Eräs minua muutaman vuoden vanhempi ystäväni sanoi kerran, "Emmi ei tässä maailmassa nainen saa olla sellainen kun on. Iloinen ja ystävällinen on huora, äänekäs on maanvaiva ja syrjään vetäytyvä on, no, seinäruusu. Sun pitää ymmärtää, että päästäkses eteenpäin sun on sensuroitava itseäs ja oltava kiltti. Kiltti nainen pääsee vaimoksi menestyvälle miehelle, jopa ehkä pitämään huolen kalenterista ja puhtaista paidoista. Maanvaiva jää vanhaksi piioiksi tai pahimmassa tapauksessa siitä tulee lesbo."

Takaisin puukkoon.

Ne, jotka sitä pyysivät anteeksi toistivat kuin yhteisestä sopimuksesta samat sanat; "Sun kanssa on joidenkin hankala tehdä töitä", "Sä oot niin paljon äänessä", "Sulla on niin paljon mielipiteitä" tai kaikista paras "Kun sulle joutuu aina perusteleen niin tarkasti". Nämä kaikki syyt olivat johtaneet erimielisyyksiin kuluvana vuonna, kun asioita ei enää tehty suurin piirtein tai niin kuin aina ennenkin, eikä missään nimessä mitään katsottu läpi sormien.

Tunnustan olleeni syyllinen kaikkeen tähän. Syyllinen rehellisyyteen ja keskustelunhaluun. Jokainen kerta, kun puukottajani puhuivat julkisesti yhteistyöhalustaan muiden kanssa, avoimuuden tavoittelusta tai vuorovaikutuksesta, minun teki mieli huutaa. Millaista avoimuutta tai rehellisyyttä on romuttaa ystävän tulevaisuuden suunnitelmat, se minkä eteen hän on tehnyt koko vuoden töitä ja sen mitä hän on todella toivonut. Onko se avoimuutta? Onko rehellisyyttä valehdella päin kasvoja, pyytää palveluksia luottaen toisen hyväuskoisuuteen tai pettää toisen luottamus?

Kaikista pahiten petyin naisiin jotka sen tekivät. Niihin naisiin, jotka luulevat saavuttavansa jotain noiden miesten kautta, mutta joutuvat tulevaisuudessa pettymään, sekä niihin naisiin joille tuo puukotus oli viimeinen työ ko. organisaatiossa.

Heidän kaltaisensa naiset ovat syypää siihen, että yhteiskuntamme toimii kuin toimii, eikä naisten ole mahdollista omina itsenään saavuttaa sitä mitä he haluavat. He ovat syypää siihen, etteivät naiset edelleenkään uskalla kertoa tavoitteistaan tai unelmistaan tai vielä vähemmän vaatia niiden toteutumista. Ne naiset pilaavat myös muiden maineen, sillä he eivät käsitä että yhteiskunnassamme ei ole olemassa yhtä naista jolla on omat henkilökohtaiset ominaisuutensa vaan on olemassa joukko naisia joilla on yksi yhteinen ominaisuus, naiseus. Kun taas jokainen mies on oma yksilönsä jolla on omat, muista miehistä poikkeavat ominaisuudet.
Katsoitteko aikoinaan Smurffeja? Smurffikylässä asusteli Smurffeja, joilla oli ominaisuuksia; Pattismurffi (lihaksikas), Nörttismurffi (älykkö), Bailusmurffi (hauska veikko) ja tietysti Suursmurffi (aka the Boss). Kaikki asukkaat siis olivat miespuolisia, kunnes Velhosmurffi teki loitsuja ja loi Smurffiinan hankaloittaakseen noiden elämää. Smurffiinan ominaisuudeksi tuli naiseus, eikä hänellä ole muita taitoja tai kykyjä. Milloin naiseudesta tuli ominaisuus? Ja ennen kaikkea, miksi emme puutu siihen että naiseutta pidetään yhtäläisenä ominaisuutena kuin arkuus tai vihaisuus?

Edelleen, kun nämä naiset ylläpitävät mielikuvaa tyhmistä, taidottomista ja kunnianhimottomista spanieleista, joille tärkeintä ei ole lojaalius vaan maskottina oleminen, he hankaloittavat muiden naisten elämää. He eivät tahdo olla sekä hyviä äitejä että johtajia, he eivät tahdo sanoa suoraan haluavansa enemmän palkkaa, he eivät koskaan sano kokevansa alemmuudentunnetta tai väheksyntää. He eivät myöskään anna muille naisille mahdollisuutta tehdä sitä.

Jonain päivänä, luultavasti samana kun seksuaalinen alistaminen tai vauvojen kohtelu potkupuvun värin mukaan lakkaa, naiset saavat vaatia ja olla kunnianhimoisia. He saavat olla johtajia tai hoitaa lasta tai kumpaakin samaan aikaan, ilman huonon vaimon/äidin/esimiehen leimaa. Sinä päivänä muut naiset ehkä huomaavat olleensa väärässä, ja ymmärtävät mitä tapahtuu kun maskotin pellepuku riisutaan.