Emmin (ihana) elämä löytyy nyt Wordpressistä. Selaimesi siirtyy sinne automaattisesti ihan hetken kuluttua.

Jos automaattinen uudelleenohjaus ei toimi, klikkaa itsesi osoitteeseen http://emminuorgam.wordpress.com/ ja päivitä kirjanmerkkisi.

keskiviikko 10. kesäkuuta 2009

Eksyin jännän äärelle

Onnellisuus on jännä juttu. Puhuin tänään erään todella rakkaan ihmisen kanssa onnellisuudesta ja siitä, että ystäväni elämä on tällä hetkellä ihan jees. Hänen elämäntilanteessaan moni muu olisi onnensa kukkuloilla, mutta ystäväni ei ole. Jäin pohtimaan onnellisuutta, sillä myös eilen eräs toinen ystäväni kertoi olevansa ihan semionnellinen.

Niin kuin aiemmin jo kerroin, olin todella lähellä kevyttä kenttätappelua pari viikkoa sitten, kun tapasin ihmisen jolle onni ja onnellisuus merkitsee parisuhdetta. Tai toisinpäin. Onnellinen ei voi olla yksin, ja kukaan ei itse tee itseään onnelliseksi.

Nyt seuraa parisuhdeavautumista: en ollut keväällä onnellinen. Kukin tahollansa voi nyt lopettaa parisuhteeni päättymisen syyn spekuloinnin; minä lopetin suhteen koska en ollut onnellinen. Muuten melko kaameassa elokuvassa Sinkkuelämää, Samantha jättää Smithin sanoilla (vapaasti lainattuna) "Rakastan sinua, mutta minun täytyy rakastaa itseäni enemmän." Yhtä yksinkertainen meidänkin suhteen loppu oli.

Tunnetustihan en ole seurustellut sitten lukioajan kahden vuoden pituisen suhteen loppumisen, ja aina välillä ajattelin että tälläistä sen kuuluu olla; aina välillä on ihanaa ja aina välillä ei. Heräsin kuitenkin miettimään sitä, että entä jos elämäni tulee aina olemaan sellaista. Sykleittäin elämä toisen ihmisen kanssa tuntuu maailman parhaalta asialta ja aina välillä ahdistaa, eikä ajatus tehnyt minua onnelliseksi. Lapin reissun jälkeen mietin millainen minusta tulisi, jos minulla ei ole vapautta lähteä kuudeksi viikoksi Zimbabween kalastamaan tai kaatosateessa Yyterin telttailemaan. Optimistisimmat voisivat nyt sanoa sen olevan mahdollista parisuhteessakin, mutta itse en koe parisuhteen tarjoavan samanlaista mahdollisuutta vapauteen ja oman elämänsä herruuteen, kun sinkkuna oleminen. Eikä sen tietysti kuulukaan, mutta jos ajatus vapauden menetyksestä tuntuu niin pahalta kuin miltä minusta tuntui, en nähnyt muuta vaihtoehtoa kuin ero.

Ensimmäisenä mietin vaikutelmaa, jonka eroaminen antaa ystävilleni. Monille ero tuli järkytyksenä, osalle taas ei, mutta eniten päiviteltiin meidän "unelmasuhteen" loppumista. Tiedättehän Ilta-Sanomien lööppejä, joissa tähtipariskunta tai unelmapari eroavat ja kaikki ovat aivan järkyttyneitä, viimeisimpänä nyt vaikka Sarasvuo ja hänen vaimonsa. On todella, todella, ahdistavaa ja kuluttavaa juosta kokkareilta toisille hymyillen ja halaillen, kun tuntuu siltä ettei vaan yksinkertaisesti jaksa. En tiedä kumpi meistä enemmän, ehkä tasapuolisesti kumpikin, kuvitteli että kun näyttää siltä että kaikki on hyvin niin kaikki on hyvin. Riittävän monien yksin saatujen itkupotkuraivareiden (eihän parisuhteessa saa riidellä) jälkeen kuitenkin ymmärsin, että ehkä minua ei pidetäkään totaalisena häviäjänä vaikka eroaisin.

Eropäätös lähti siis halusta olla onnellinen. Jälkeenpäin mietittynä päätös oli todella rohkea; helpompaa olisi ollut jäädä ja elää ihan jees -elämää. Toisaalta, kuka on sanonut että elämän täytyy olla helppoa?

En tiedä voinko sanoa olevani tällä hetkellä sen onnellisempi kuin kaksi kuukautta sitten, tiedän kuitenkin sen että oma onnellisuuteni on kiinni vain ja ainoastaan minusta itsestäni ja sen asian kanssa täytyy oppia elämään.

0 kommenttia: