Emmin (ihana) elämä löytyy nyt Wordpressistä. Selaimesi siirtyy sinne automaattisesti ihan hetken kuluttua.

Jos automaattinen uudelleenohjaus ei toimi, klikkaa itsesi osoitteeseen http://emminuorgam.wordpress.com/ ja päivitä kirjanmerkkisi.

keskiviikko 3. kesäkuuta 2009

Viperlake

No niin, kyllä se niin vähän on, että maaseutumatkailu avartaa. Viimekesäisen Kinnula Rock Villagen jälkeen minkään ei olisi pitänyt järkyttää, mutta toisin kävi. Vaikka mitä mä oikein kuvittelin; että Konginkangas ja Leivonmäki on vain jotain kummallisia poikkeuksia, eikä muissa pienissä kunnissa leijaile samalla tavalla testosteronia ilmassa kuin niissä?

Jutun juoni oli siis se, että Kyyjärven yläkoulu ja päiväkoti piti maalata. Kyyjärven kunnanjohtaja on entinen liberaali homostelija Matti Muukkonen, joka päätti näyttää keskustalaisille kaapin paikan ja kutsui nykyisiä Kokoomusnuoria maalaamaan koulun. Paikalla meitä oli noin 15 ja koulu tuli maalattua.

Palatakseni siihen testosteroniin. Sinin kanssa maalasimme koulua tellingeillä melko korkealla, ja jossain vaiheessa huomasin kuinka läjä paikallisia jo iällä olleita miehiä oli kerääntynyt katsomaan ja makailemaan tellinkien viereen kun me maalasimme. Milloin he päivittelivät sitä, että naisetkin osaavat maalata seinää tai sille että olemme parempia kuin he kuvittelivatkaan. Parhaan kaskun heitti kuitenkin sikäläisten yrittäjien puheenjohtaja (joka koki myös tarpeelliseksi halata mua ensimmäisenä kun tavattiin): "Ai tännekö ne meidän kanat on tullut, orrelle istumaan?"

Now, Matti kertoi illemmalla kuinka Kyyjärven sukupuolijakauma on melko vääristynyt, eikä naisia siis riitä nimeksikään. Pakko se on kuitenkin ihmetellä noiden miesten iskutaktiikkaa; mitä sovinistisemmat ja likasemmat jutut, sen parempi. Kestän kyllä kuunnella naiseuteen liittyvää vittuilua ystäviltäni (vrt. kotimatka eilen), mutta vieraiden miesten suusta se oli melko ärsyttävää. Jos en olisi ollut maalaushaalarit päällä ja suti kädessä kolmen metrin korkeudessa, olisin ehkä antanut miehille jotain muutakin kuin paheksuvia katseita. Olisi siinä ollut vittua, jumalautaa ja "äitis oli" -tyylisiä juttuja heitellyille nuorille miehillekin katsottavaa.

Kyyjärvi oli kyllä muuten kaikin puolin sympaattinen paikkakunta, jossa tontitkin maksavat euron. Ehkäpä me sinne vielä pykäämme jonkinlaisen mökkikylän tulevaisuudessa, niin kuin saunassa oli puhetta.

Ps. Itsekin olen liberaali homostelija, mikäli Facebookiin on uskomista.


LIBERAALI HOMOSTELIJA



Olet joko Helsinkiläinen kaljupää, pirkanmaalainen homppeli tai varsinaissuomalainen ihmisoikeusaktivisti. Olet seksuaalivähemmistöjen suuri ystävä sekä petikaveri ja haluat vapauttaa monet tuotteet markkinoille, kuten miedot huumausaineet. Vihaat valtion asettamia rajoituksia ja suunnittelet muuttoa johonkin lämpimään maahan, esimerkiksi Amsterdamiin.

0 kommenttia: