No niin.

Pakkohan se nyt on avautua.

Olin muutama viikko sitten tapaamassa Aamulehden kulttuuritoimituksen uutispäällikköä, Markus Määttästä. Kerrassaan hurmaava mies; ei tervehtinyt tavatessamme, ei esitellyt itseään, vastasi surutta puhelimeen joka kerta kun se soi eikä tietenkään pahoitellut, ei pitänyt ketään niin tärkeänä ihmisenä että sulkisi puhelimen ja ennen kaikkea kutsui minua lahjattomaksi idiootiksi kun en ollut lukenut aamulla lehteä. (Luentoni alkoi klo 9 perjantai-aamuna ja tapaaminen oli klo 11.30. Lehden lukeminen illalla olisi ollut aivan yhdentekevää).

Tämä Määttänen, joka edusti yhtä ainoaa absoluuttista totuutta, vakuutti minulle että Kulttuuria ei ole ilman uutisia. Kulttuuriuutisia. Että kulttuuriosaston täytyy miellyttää kaikkia ja tavoitteena on, että jokainen sen lukee. Joku voisi pitää sitä kunnianhimoisena ja kauniina ajatuksena, mutta itse olen vähän eri mieltä. Ja niin näyttää olevan myös Aamulehden päätoimittaja Matti Apunen. (Ja kyllä arvoisa uutispäällikkö Määttänen, luin lehden paperiversion enkä nettiversiota. Voit nukkua yösi rauhassa.)

Viime viikolla vertailimme Hesarin ja Aamulehden kulttuurisivuja. Aamulehdellä oli viikonpäivästä riippumatta maksimissaan kaksi sivua kulttuuria, kun taas Hesarilla oli vähintään kaksi. Aamulehden pääjutut olivat uutisia koskien Mannerheimin rahoitusta, Hesarissa uskallettiin yhtenä päivänä painaa jopa kritiikkiä pääjuttuna!
Note for Aamulehti & kulttuuritoimitus: "Markkinatalous on ihmiskunnan historiallinen luomus!" ei otsikkotasolla puhuttele tavallista tesomalaista kaduntallaajaa ja vielä vähemmän itsensä kultturelliksi ja sivistyneeksi laskevaa pyynikkiläistä lukijaa.

Matti Apunen kirjoitti siis tämän päivän Kronikassaan kulttuurijournalismin synnystä ja tuhosta, ja vaikka harvoin ajatukseni käyvät yksyhteen Apusen kanssa niin nyt teki mieli mennä halaamaan häntä. Markus Määttänen alleviivasi tapaamisessamme kuinka kulttuuritoimitus on täysin yhtä arvostettu toimitus kuin mikä tahansa muukin (vaikka AL:n nettisivujen etusivulla ei sitä nostoissa olekaan), ihmiset haluavat lukea vain uutisia kulttuurisivuilta ja kaikkien toimittajien täytyy pystyä kirjoittamaan niin kulttuuriuutisia kuin urheilu-uutisiakin!

Apunen kuitenkin todisti, ettei Aamulehti ole täysin menetetty tapaus. Apunen reilusti myönsi kirjoituksessaan kulttuurijournalismin kuolleen. Tai journalismi varmaan on edelleen hengissä, mutta kulttuuri siitä on kuollut. Kulttuuri on nykyisellään pikkukivaa näpertelyä josta ei uskalleta löytää tarkoitusta tai merkitystä, kerrotaan vain taidetalon sisäisestä resurssoinnista.

Tunnetteko yhtään itseään kulttuurin ystäväksi itseään tituleeraavaa ihmistä, joka ei palavasti paasaisi kulttuurin puolesta? En minä ainakaan; toiset paasaavat elokuvista, toiset baletista ja toiset kuoromusiikista. Kohteella sinänsä ei ole merkitystä, tunteella on. Ja nyt siis Määttänen väitti ettei tunnetta tarvita. Oma näkemykseni on, että ollakseen hyvä toimittaja täytyy tuntea aiheensa ja ymmärtää sitä. Tietenkään en naiivisti kuvittele että jokaista artikkelia kirjoittaessa olisi viikkoja tai edes päiviä aikaa perehtyä aiheeseensa, mutta on se nyt helpompi kirjoittaa Viikinsaaren ympäristötaidenäyttelystä jos tietää mitä ympäristötaide tarkoittaa.

Henkilökohtaisesti kaipaan kulttuuriosastolta yhteiskuntakritiikkiä, taidekritiikkiä, teoskritiikkiä, mitä tahansa kriittistä ajattelua tai katsontakantaa. En ymmärrä mikä funktio päivälehtien kulttuuriosastolla edes on enää, kun samat uutiset voitaisiis istuttaa Kotimaan tai Talouden alle. Please Matti Apunen ja muut 80-luvun kulttuuritoimittajat, tulkaa takaisin!