Ympäröivän maailman ultimaalinen ymmärrys

Paransin tänään maailmaa Stefan Weckströmin, Viljakkalan Kokoomuksen ja äärettömän fiksun kunnallispoliitikon kanssa ja ymmärsin mistä tässä maailmassa on kyse. Ei hätää, en paljasta sitä kuuluisaa Elämän Tarkoitusta, vaan kerron miksi politiikka on sellaista harmaata höttöä kuin se on.

Kuten jo mainitsinkin, koulutuslautakunnan kokouksessa huomenna eletään taas jännittäviä aikoja kun päätöksiä tehdään vähän sinne päin. Käytännössähän kukaan ei tiedä mitä tuntikaavion leikkaaminen tarkoittaa, vaan lautakunnalle näytetään lukuja, joita yksikään maallinen ihminen ei ymmärrä; henkilökohtaisesti en ainakaan pysty käsittämään 100 000 ja 1 000 000 eurossa muuta eroa kuin kolme nollaa. Ja kun supistuksiin ja säästöihin saadaan tarpeeksi monta nollaa, voidaan olla tyytyväisiä ja taputella toisia selkään. Siitähän kunnallispolitiikassa on kyse, selkään taputtelusta.

Yleinen ongelma on, etteivät puolueet eroa toisistaan kuin periaateohjelmien pilkkujen määrällä. Tämä pätee niin valtakunnalliseen kuin kuntatason politiikkaankin. Halutaan olla ystäviä kaikkien kanssa, halutaan saada äänestäjiä vähän joka puolelta ja ollaan joka asiassa ehdottoman ehkän kannalla. Niin paradoksaalista kuin se onkin, niin sekä poliitikot että äänestäjät ovat tähän tyytyväisiä eivätkä uskalla edes toivoa enempää. Olisihan se vähintään poliittinen itsemurha olla jostain asiasta jotakin mieltä, ja vielä eri mieltä kun demarit tai persut. Nyt kun hallitus on yrittänyt tehdä omanlaistaan politiikkaa, työmarkkinajärjestöt älähtävät; ei näin ennenkään ole voitu toimia.

Samalla kun ollaan kaikesta samaa meiltä, tai korkeintain ehkä jotakin mieltä, ajatellaan päätöksiä yksittäisinä ratkaisuina jotka eivät korreloi keskenään. Ei pystytä ymmärtämään että kun otetaan paikasta X pois summa Y rahaa, se vaikuttaa suoraan ammattiryhmän Z palkkoihin. Tai kun otetaan tuntikehyksestä pois määrä F pois tunteja ja lomautetaan määrä G opettajia/apuopettajia, kasvavat ryhmäkoot määrän N ja opetuksen laatu kärsii määrän H.
Tiedättekö sellaiset laput jotka hevosille laitetaan silmille, jotteivat ne häiriinny ympäröivästä maailmasta? Sellaiset laput silmillä Ylöjärven kunnallispoliitikot marssivat eteenpäin, yhtenä rintamana, jottei kellekään tule suru puseroon. Ja vaikka tulisikin, niin ei väliä, suru on yleensä jonkun muun kuin valtuuteun puserossa ja sillähän ei ole tuon taivaallisen väliä.

Vantaan entinen kaupunginjohtaja on kuulemma aikanaan neuvonut luottamushenkilöitä tekemään rohkeita ratkaisuja ja päätöksiä, mutta tämä on päässyt ainakin Ylöjärven päätöksenteossa unohtumaan. Kuten myös se, että vaalilla valitut luottamushenkilöt ovat niitä, jotka päätökset tekevät ja virkamiehet tanssivat sitten sen mukaan. Siinä Täydellisessä Maailmassa siis.