<3

Koska tietokone hajosi ja Joulu on alkanut, voin hyvillä mielin toivottaa kaikille mitä upeinta ja mahtavinta Joulua. Palataan vielä tänä vuonna tai vasta seuraavana, who knows.
Muistakaa nukkua.

Ihana mies

Perjantaina pyörin täysin vailla päämäärää pitkin kaupunkia, yrittäen tehdä jouluostoksia. Tulin siihen tulokseen, että jos haluan ostaa yhtään joululahjaa ennen vuotta 2015, täytyy lähteä Tampereelle. Uskotteko, että pystyin eksymään Stockmannille? Hämmentävää, että kauppaan ei voi laittaa yksiä rappusia ylös ja alas, vaan niitä pitää olla tuhannet, eri suuntiin ja eri kerroksiin, mutta ei siitä sen enempää.

Kävin kahvilla Kampin bar Vistassa, jonka tiskin takana oli oikein söpöisen näköinen mieshenkilö (poika, mutta it's not a big deal). Tämä poika puhui englantia, mutta en kiinnittänyt siihen huomiota, koska kaikki sen paikan tyttöpuoliset työntekijät puhuvat vain ruotsia. Asiaa sen enempää ajattelematta otin kahvini ja menin pöytään istumaan, kohtuullisen lähelle tiskiä, niin että kuulin sivukorvalla kun henkilökunta keskenään puhui suomea. Aloin seurata miehen käyttäytymistä (ei, en omista omaa elämää) ja tajusin että mies puhui kaikille miesasiakkaille suomea tylsään suomalaiseen tyyliin, mutta naisasiakkille hän puhui englantia ja flirttaili hullun lailla englanniksi. Se oli kovin hämmentävää.

Onko kohteliaisuuksien lausuminen suomen kielellä, naisille flirttailu ja hymyileminen kiellettyä? Vai onko se vain helpompaa englanniksi/ranskaksi/millä-tahansa-muulla-kielellä?

Itse olen ihan myytyä naista jos myyjänä (minkä tahansa; televisio, puhelin, lihis kahdella nakilla) on miellyttävä ja söpön näköinen mies ja minut saa huijattua ihan mihin vain. Samalla tyylillä voi myös myydä yhden kossubatteryn sijaan kymmenen. Olen siis kuullut.
Olen kuitenkin tullut siihen tulokseen, tehtyäni pientä empiiristä tutkimusta, että suuri osa naisista ei pidä siitä jos myyjä flirttailee ja kokee sen jotenkin loukkaavana. Surullista mutta totta, siitä varmaan johtuu että kohteliaisuuksien lausuminen ja vastaanottaminen on nykyään niin merkityksellistä (?) että halusin kirjoittaa siitä.

Kolme syytä rakastaa Tamperetta

Koska muutama kuukausi sitten ymmärsin pitäväni Helsingistä enemmän kuin Turusta, tajusin nyt pitäväni enemmän Tampereesta kuin Helsingistä. Mitä se taas kertoo Turusta...?

(ainakin) Kolme syytä rakastaa Tamperetta

1. Tampereelta, jopa Ylöjärveltä, saa siipiä.
2. Tampereen Henkassa (<3) on maanantaisin oikeat jamit, ei mitään tyhjänpäiväisiä wanna-be-mike-monster´s-jam-pitoja joissa kolme teini-ikäistä pitkätukkaa soittaa Sturm und Drangia.
3. Tampereella voi tuudittautua uskoon, että Suomi on hyvinvointivaltio, eikä jokaisessa julkisessa liikennevälineessä ole vähintään yhtä kännistä/piripäistä/vicodin-pöllyissä olevaa pariskuntaa, joka haluaa puhdistaa toistensa chakrat ja chit juuri sillä samalla sekunilla.
4. Tampereella maahanmuuttajille tarjotaan muitakin töitä kuin kauppakeskusten siivoamista. Ei, en nyt tarkoita niitä huikeita etenemismahdollisuuksia mitä Helsingissä on, kuten omistaa se siivousyritys.
5. Tampereella on edes teoreettinen mahdollisuus nähdä tuttuja ihmisiä sopimatta siitä etukäteen ja käydä kahvilla joka huomaamatta muuttuu kaljaksi (hyi) jonkä jälkeen syntyy mahdollisuus nähdä lisää tuttuja.
6. Tampereella on kaikkea. Paitsi Pick a Deli -ravintoloita. Ja metro. Ja spåra. Ja avomies ( -> eilisen jälkeen käytiin keskusteluja).

Ikävöin ihan vähän Tamperetta. Ja Ylöjärveä. Ja äidin kuivausrumpua.

No johan on markkinat

Puoluehallituksessa käsiteltiin tänään opetusministeri Sari Sarkomaan eroa ja mahdollisia ministeriehdokkaita. Ilmeisesti Henna Virkkunen, jyväskyläläinen kansanedustaja, puolueen varapuheenjohtaja ja kokoomusnaisten puheenjohtaja, on aika vahvoilla.

Henna on filosofian maisteri, pääaineenaan journalistiikka ja opiskellut sivuaineina valtio-oppia, Euroopan integraatiota, naistutkimusta ja puheviestintää. Tämän ei ole tarkoitus olla Hennan CV:n kertausteksti, mutta mielestäni on rahtusen hämmentävää että henkilö joka ei juuri ole kunnostautunut koulutuspolitiikan saralla on nousemassa ministeriksi. Toisaalta, ei Sarikaan ollut ennen virkaan astumistaan juuri toiminut koulutuspolitiikkapuolella (opiskelijapolitiikkaa lukuunottamatta), vaan hänen erityisosaamisensa oli sosiaalipolitiikan puolella. Siitä voinemme olla yhtä mieltä, että Sari on toiminut loistavasti virassaan.
En kuitenkaan voi olla ajattelematta, annetaanko ministerin salkku Hennalle vain siksi, että tämä naisasianainen olisi hiljaa ja lopettaisi vaatimuksensa naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta vai siksi, että Henna aidosti on paras mahdollinen valinta siihen.

Iltapäivälehtien keskustelupalstat ovat taas täynnä spekulaatiota siitä, mitkä ovat Sarkomaan aidot syyt erolle. Nuo keskustelupalstat ovat kyllä varsinaisia kaksinaismoralistien temmellyskenttiä; samat ihmiset jotka kritisoivat menestyneitä naisia "perheen hylkäämisestä" kritisoivat nyt töistä luopumista perheen takia. Koska nainen voi tehdä oikein? Ei koskaan.

Itse nostan hattua Sarille siitä, että hän kykeni tekemään parhaan mahdollisen ratkaisun. Ei olisi ollut kenenkään etu, että hän olisi polttanut itsensä totaalisen loppuun töissä perhe-elämänsä kustannuksella. Uskon, että kun hänen lapsensa ovat vanhempia palaa Sari näyttämään koulumaailmalle närhen munat.

Kertokaahan viisaammaksenne

Että miten syödään terveellisesti ja ekologisesti ilman kuuden tonnin kuukausituloja?

Sattumalta joulukuussa rahat hupenevat johonkin käsittämättömään reikään ja näin puolen kuun paikkeilla tili on lähinnä miinuksella. Luojalle kiitos että suuri osa kämppikseni (joo, ei olla edelleenkään päästy yhteisymmärrykseen siitä miksi toisiamme kutsumme) kuukausituloista menee ihastuttavaan virvoitusjuomaan light-colaan. Tai kiitos ja kiitos, eipä siitä muuta konkreettista iloa ole, kuin että jokainen kaappi ja nurkka pullistelee tyhjiä pulloja. Ja pulloista saa rahaa!

Kävin siis tänään kaupassa viemässä pulloja ja ostamassa ruokaa, koska muutaman päivän sairastamisen aikana tonttu ei ole käynyt täyttämässä ruokakaappeja. Ei muuten ole hääviä sekään, jos on pakko käydä kyttäämässä kuka on kiltti ja kuka ei, voisi edes tuoda ruokaa mukanaan.
Any way, tajusin kun laskeskelin pennosiani, että ruoka on hillittömän kallista. Parempi kai myöhään kun ei milloinkaan..

Lähikaupassamme K-Extra Salsassa Fredalla oli myynnissä kahta laatua tomaatteja, espanjalaisia joiden kilohinta oli kahden euron tietämillä ja suomalaisia luomutomaatteja joiden kilohinta oli muutaman sentin vajaat viisi euroa. Nyt, jos haluaisi syödä tomaatteja, jotka maistuvat muulta kuin mullalta ja olisivat kotimaista luomutuotantoa, niistä joutuisi maksamaan enemmän kuin isosta kaljasta. Koska en periaatteesta osta ulkomaalaisia vihanneksia, upposi jo niihin kotimaisiin tomaatteihin enemmän kun sain pullokuormastani.
Entä jos kaikilla ei ole angstia ulkomaisia vihanneksia kohtaan? Jonkunhan niitäkin on ostettava.

En voi sietää porsaanlihaa, ja naudanliha oli hämmentävän kallista sekin, joten päädyin ostamaan kalaa. Hölmö kun olen, luulin kalan olevan edullista, suurinosa siitä tulee kuitenkin kotimaasta ja ravitsemusterapeutit kilpaa nillittävät kalan syömisestä.
Ensinnäkään, koko kaupassa ei ollut kuin vakuumipakattua kirjolohifilettä, valmiiksi marinoitua kirjolohisuikaletta ja lämminsavulohta. Lohta, lohta ja lohta. Yhdenkään paketin kilohinta ei ollut yksinumeroinen, ei siten että tietäisin oliko lihapakettienkaan. Ostin kirjolohifileitä paketin joka maksoi yli 5€. Kirjolohifileitä. Yli viidellä eurolla.
Sanomattakin lienee selvä, että lohi ei ollut mistään kotoisin.

Siinä pyöriessäni kaupassa mietin miten suurta turpaan vetämistä on joka ikisen Olet mitä syöt! -ohjelman hannapartasen liioiteltu kauhistelu kun kaapissa on venhäjauhoja tai joku syö pelkkiä hampurilaisia. Onko se mikään ihme että syö, jos se tulee tuhat kertaa halvemmaksi. Sillä rahalla jota tänäänkin kauppaan meni, olisi kaksi ihmistä syönyt Mäkissä enemmän kuin helposti.

Ei sillä muuten väliä olisi, mutta joulun jälkeen häviävät tästä taloudesta kaikki suklaat, pitsat ja pullaleivät. Kai sitä väkisinkin laihtuu kun rahat on loppu jo kuun kymmenes päivä.

Vitutus Maximus

Kello on 9.23 ja mä olen toimistolla. Olen ollut jo yli puoli tuntia. Siinä ajassa olen lukenut sähköpostin, hävennyt ystäviäni facebookissa ja lukenut blogeja. Tehokasta, eikö vain?
Syy siihen että olen keskellä yötä (oman biolog.. anteeksi, sisäisen kelloni, mukaan) on se, että atk-tukihenkilön piti tulla silloin puoli tuntia sitten päivittämään konettani. Oletteko koskaan kokeilleet tehdä töitä ilman Officea, tai vastaavaa sovellusta (?)? Ettekö? Minä olen, ja voin kertoa että se on melkein yhtä vituttavaa kuin turhanpäiväinen odottelu. Se että itse olen aina myöhässä, ei lievitä tätä tuskaa tipan tippaa.
Kello on 9.27 eikä atk-tukihenkilö ole edelleenkään tullut.

Creepy

Nykyään on kovin cool olla sen verran kuuluisa että joku stalkkaa. Tai muuten vain erinomainen persoona. Niinpä olen alkanut ihan vähän vainoharhaiseksi ja neuroottiseksi. Niin kuin esimerkiksi tänään junassa.

Istuin rauhassa lukemassa elämän eliksiiriä, Ilta-Sanomia, kun alkoi tuntua että joku tuijottaa. Pistin sen ensin vain normaalin (?) vainoharhaisuuden piikkiin, kunnes huomasin että edessä istuva mies tuijottaa minua. Mies oli pukeutunut vähän hullunkurisesti, tiedättehän, samaan tapaan kuin eräs tamperelainen kansanedustaja K.S., seitkytluvulta olevaan pukuun ja eriparisukkiin.

Jatkoin lukemista elätellen toiveita että mies alkaisi oikeasti nukkua eikä vain esittäisi sitä, kunnes mies alkoi nuolla omaa kämmentään. Vaihdoin paikkaa miehen taakse istumaan, jottei hän voisi kurkistella penkkien välistä ja olin tyytyväinen omaan nerouteeni. Mies kuitenkin nousi muutaman minuutin päästä ylös, keräsi kaikki tavaransa ja lähti vessaan. Siellä hän viipyi n. puoli minuuttia ja saapasteli takaisin, tällä kertaa istumaan viereiselle penkille, jotta pystyi taas tuijottamaan. Aloin joutua paniikkiin ja vaihdoin taas penkkiä. Leikimme tätä leikkiä kolme kertaa ennen kuin olin totaalisesti paniikissa. Kun mies taas lähti vessaan kaikkien tavaroidensa kanssa, keräsin kimpsuni ja kampsuni ja vaihdoin vaunua. Koko loppumatkan pälyilin epäluuloisena ympärilleni ja olin aivan vakuuttunut että mies tulee kohta selkäni takaa ja alkaa nuolemaan minua. Ei sillä tavalla.

Kun juna oli Tampereella, huokaisin helpotuksesta ja menin tyypilliseen tapaan rynnimään ovesta ensimmäisten joukossa ulos. Mutta, kummallinen mies tuli samaan aikaan junan yläkerrasta "aulaan", jäi eteeni seisomaan ja tuijotti suoraan silmiin. Kun junan ovet sitten aukesivat, juoksin (korkokengillä, not) ulos, asemalle ja autoon. Joko olet ihan todella sekaisin tai sitten olen niin cool, että olen saanut stalkkerin.

Luojan lykky, että pääsin Pekan hellään huomaan juomaan viiniä ja selviämään järkytyksestä.

Ilta-Sanomien kootut

Tämän viikonlopun Ilta-Sanomien parhaat esittäytyvät, olkaa hyvät!

- Aviomiehelläni on ihan omia mielipiteitä.
- Siinä on hyvät ja huonot puolet, kun tämä virka päättyy. Luxemburgin vierailulla meillä oli mahdollisuus tavata mm. kaivosmiehiä, siis ihan tavallisia ihmisiä. Se oli todella mukavaa, sillä monta kertaa kansan kohtaaminen on kovin rajoittunutta.
- Ihmisen on hyvä pitää kohtuullisesti huolta itsestään.

-Tarja Halonen


Jos Ile Kallio saisi diktaattorin valtuudet, nämä asiat hän muuttaisi välittömästi:

"Lopettaisin Idols-kisan. En näe mitään hyvää nöyryytykselle ja tirkistelylle perustuvassa ohjelmassa. Se antaa myös väärän kuvan musiikin tekemisestä. Nettisensuurin laittaisin päälle, sillä netissä on kamaa, johon lapset, nuoret ja mieleltään järkkyneet pääsevät osallistumaan liian helpolla. Kieltäisin myös käsiaseet, koska kukaan ei tarvitse asetta kotona. -- Neljäs teesini olisi, että jokaisen on opeteltava ulkoa John Lennonin Imagine. Se on yksi hienoimpia lauluja, jossa on myös hieno sanoma."

Kiitokset taas tästäkin.

Jos minä olisin 13-vuotias tyttö

Toivoisin ensinnäkin että olisin jo 15-vuotias, koska luulin että elämä on silloin jollain tapaa coolimpaa. Nyt toivon aina välillä että olisin 10-vuotias tyttö eikä tarvitsisi huolia huomisesta.

Mutta siis jos olisin 13-vuotias tai jollain tapaa huuruinen, olisin juuri kokenut vuoden parhaan viikonlopun. Ei, se ei johdu siitä että perjantaina oli huisit pikkujoulut ja lauantaina Espoon Kokoomusnuorten 40-vuotisjuhlat (joku muuten sanoi yhdistyksen olevan 41-vuotias, mutta kaikesta päätellen EKN on nainen ja valehtelee ikänsä), vaan siitä että koin pelkkää Idols-huumaa koko viikonlopun.

Perjantaina Osku ry.n glögeillä (pikkujouluissa) oli Idols-Jaana. On hirvittävän hienoa, että Internet on olemassa, koska muuten minulla ei olisi ollut hajuakaan siitä, kuka tuo Jaana on. Ei edes silloin kun tyttö kirjoitteli nimikirjoituksia omille ystävilleen. En tohdinnut kertoa tytölle, etteivät Idolsissa sijalle X tulleet ole perinteissti pärjänneet kovin kummoisesesti (vrt. Agnes Pihlava&K-supermarketin kassa / Christian Forss&Euroviisukarsinnat) ja että nimikirjoitusten antaminen omille ystäville on tavallaan kovin, no, hämmentävää.

Lauantaina taas EKN:n vuosijuhlien jälkeen virallisen epäviralliset jatkot olivat Espoon parhaassa lähiössä, Tapiolassa, jossa esiintymässä oli upeaakin upeampi Idols-Vesa. Jep, en minäkään tiennyt, mutta Idols-Vesa on se Jani Wickholm-kopio joka tippui jo kierroksella kirves ja kypärä. Hämmentävää sinänsä että tippui, koska ravintola jossa olimme, Geronimo, oli täynnä kuin turusen pyssy Vesan kavereita. Jotka siis myös esiintyivät. Se oli ensimmäinen karaoke live-musiikilla jossa minä olin, mutta ei lainkaan hullumpaa. Jos muuten koskaan voitte välttää tuota ravintolaa, tehkää se. Ravintolan asiakaskunta oli varsin miellyttävää (jos ei lasketa muutamaa sammunutta, juopunutta ja oksentavaa herrasmiestä) mutta baarimikko oli kaikkea muuta. Hän oli myös paikan omistaja ja näemmä halusi säästää ja olla koko illan yksin töissä. Säästäväisyys on ihan jees, mutta tympeys ja elämäänsäkyllästyneisyys ei. Halusin esimerkiksi vaihtaa tilaamani Gin Tonicin ginin perinteisestä kaatoginistä toiseen laatuun, johon baarimikko totesi vain "Niin kai vittu, haluutsä tulla opettaan mulle mitä mä teen työkseni?!" No ei kiitos, en halua opettaa, haluan sen Gin Tonicin ja pois tästä tiskiltä.

Geronimo on siis ilmeisesti ravintola johon ovat tervetulleita vain ne samat naamat kuin aina ennenkin ja muut voivat vaikka mennä kotiinsa.
Niin ja jos olisin 13-vuotias tyttö, minulla ei olisi tälläisiäkään ongelmia.

I Love Andrew Lloyd Webber

Tänään oli Andrew Lloyd Webberin musiikaaliteoksista koottu konsertti, The Music From Andrew Lloyd Webber, Hartwall Areenalla. Konsertti oli melkein täydellinen.

Jostain syystä (rahapulan vuoksi?) yksi konsertin kolmesta naissolistista oli häiritsevän huono laulaja ja esiintyjä. Ensimmäisen dueton kohdalla Sini kysyi miksi nainen vain pönöttää kuin jäykkä paska lavalla, mutta kun hän alkoi laulaa, totesimme yhteen ääneen että olisi voinut vaan jatkaa pönöttämistä. Ainoa kappale, jonka hän veti ilman että karvat nousivat pystyyn myötähäpeästä, oli Phantom of the Opera, jossa kiljumisesta oli vain hyötyä. Sen lisäksi naisen habitus oli kamala; jos ikäväkseen omistaa Jennifer Lopezmaisen takapuolen, ei ehkä ole viisasta verhota sitä niin tiukkaan velouriin että näyttää käsintehdyltä makkaralta.

Mutteivat muutkaan naiset parhaimmillaan olleet, toisin kuin miehet jotka näyttivät syötävän hyvältä. Hups, sanoinko sen ääneen..
Johtopäätöksemme siis oli, että esiintyjillä on naisstylisti, joka purkaa omaa turhautumistaan (=huonoa lauluääntä, -taitoa ja sävelkorvaa) pukemalla naiset rumasti ja miehet hyvin.

Myös Elaine Paige, lahjakas laujatar toki, pilasi shown omalla ylimielisyydellään. Minusta on naurettavaa, että hän kokee olevansa niin tärkeä ihminen että voi pyytää stagemanageria kantamaan hameensa helmoja ettei kompastu tai pitämään laahusta ylhäällä jottein se likaannu. Sen lisäksi loukkaantuminen kun yleisö taputtaa väärässä kohdassa tai ei ymmärrä nousta seisomaan, on ehkä himpun liian yliampuvaa. Toisaalta, yleisö taputti aika monta kertaa liian aikaisin. Tiedättehän kun joku kertoo vitsiä ja kuuntekija nauraa jo ennen kuin vitsi on loppunut; loppuhuipennus ei enää nauratakaan ja kaikki vaivaantuvat. Ja kuten aina, suomalaiset osasivat edustaa myös kaikin muin tavoin: olla humalassa, huudella törkeyksiä ja tulla ja mennä miten sattuu.

Keksimme kuitenkin palstallemme Vaikutteessa nimen: Laatuaikaa Emmin ja Sinin kanssa. Siitä tulee häikäisevän u-p-e-a-a, varo vain Dear Eki, et edes huomaa mikä sinuun iski.

Ekologinen joulu?

On ihmisiä joiden mielestä puhuminen joulusta ekologisena juhlana tai edes väittäminen että itse olisi kovinkin ekologinen kuluttaja, on hurskastelua. Toisten mielestä se taas voi olla sitä. Ekologinen siis.
Jorman mielestä minulla on liikaa aikaa kun ehdin pohtia tälläisiä. Ajatus kuitenkin pulpahti päähän kun ostin ensimmäisen lahjan divarista ja aikaisemmin päivällä oli puhuttu siitä, mikä on sopiva joululahja ja mikä ei.

Turhaa tietoa:
Iltasanomien joululahjakoneen mukaan paras joululahja äidilleni olisi kynttilä tai Britney Spearsin uusin levy; kuka kumma tuon koneen on tehnyt? Queer Eye, 13-vuotias saparopää, tai pahimmassa tapauksessa kumpikin. Kone on siis melkein yhtä huuhaata kuin kuukauden takaiset vaalikoneet. Mutta ei siitä sen enempää.

Työpaikkaruokalassa kävimme keskustelua (väittelimme) siitä, onko 1000 euron kannettava tietokone hyvä vai huono lahja. Itse olin puolueeton (tietysti, enhän halua olla eri mieltä tai suututtaa ketään) mutta kaksi työkaveriani olivat eri mieltä. Sinänsä jännittävää, ei olisi uskonut että väittelyyn tarvitaan kaksi eri mielipidettä.

Any case, toinen osapuoli oli sitä mieltä, että tietokone on persoonaton, kallis ja huono lahja kun taas toinen ajatteli sen olevan mainio lahja; muuta ei sitten tarvitsekaan ostaa. Ja totta tosiaan, asialla on kaksi puolta.

Kannettava tietokone, ilman oheiskrääsää ja paperiin käärittyjä konvehteja, on oikein mainio lahja jos asiaa haluaa ajatella kuluttamisen kannalta. Tietokone kannattaa ostaa koska

A) Yksi lahja on ekologisempaa kuin kymmenen
B) Tietokone on kestävä lahja, koneen käyttöikä on kuitenkin useita vuosia
C) Se kuuluisa markkinatalous pysyy elossa kun mällätään tuhansia euroja yhteen juhlaan

Kuitenkaan ei voi olla miettimättä

A) Paljonko yhden tietokoneen valmistus kuluttaa energiaa ja ympäristöä?
B) Onko sittenkään järkevää käyttää hillittömiä määriä rahaa yhden päivän takia?
C) Menettääkö joulu merkityksensä kaiken sen rahan kulutuksen myötä? Tai mikä ylipäänsä on joulun merkitys?

I know, minulla on liikaa aikaa. Olen myös tänään viettänyt tehokasta työaikaa turhaatietoa.net sivustolla (tehden tietysti empiiristä tutkimusta töihin liittyen) ja miettinyt miksi suomalaiset elokuvantekijät Lauri Törhösen johdolla ovat kokoontuneet Paasitornissa? Onko elokuvanteko vain vasemmistolaisten hörhöilyä?

Pitäisi kai hankkia sisältöä elämälleen, kuten:

- Navajointiaanien kielessä, ei ole lainkaan kirosanoja. Silti heillä on puhtaalla navajokielellä yli 200 nimeä erilaisille autonosille.
- Vanhan juutalaisen lain mukaan työläiset eivät saaneet rakastella kuin kahdesti viikossa. Työttömät saivat harrastaa seksiä päivittäin.
- Kaksintaistelu on laillista Paraguayssa, kunhan molemmat osapuolet ovat rekisteröityneitä veren luovuttajia.
- Englannissa on laitonta harrastaa anaaliseksiä.
- Kanadassa on lailla kiellettyä heittää elävää hirveä lentokoneesta.
- Kokoon verrattuna merirokon siitin on isoimpia: 5 senttiä pitkä, mutta koiras kasvaa vain 0,5 cm:n pituiseksi.

Typerät suomalaiset etelässä

Perjantaina oli Tulevaisuus-Akatemian viimeinen tapaaminen Tallinassa. Reissuun kuului mm. vierailu Viron parlamenttiin kansanedustaja Ott Lumin kanssa ja Patarei-nimiseen entiseen vankilaan vierailu. Vankila oli aika spooky paikka; se on suljettu vasta vuonna 2002, vankilan aids- ja tuberkuloosipotilaiden sairaala on ollut auki vuoteen 2004 saakka ja olot ovat olleet kaikkea muuta kuin loisteliaat. Siellä sen taas tajusi, että suomalaiset vankilat taulutelevisioineen, pleikkareineen ja kuukauden lomineen ovat suorastaan lepokoteja kansainvälisessä vertailussa. Eipä olisi uskonut että länsimaisessa (?) vankilassa on erikseen teloitushuone, jossa siis teloitettavia on ammuttu päähän vähintään kolmesti ja että selleissä on parhaimmillaan ollut kolmekymmentä vankia samaan aikaan. Koko kierron ajan odotin huonetta, jossa olisi ollut luurankoja kahlittuina seiniin, mutta niitä ei näkynyt. Olin vähän pettynyt.

Laiva kuitenkin oli taas, no, Suomen ja Viron välissä seilaava reittialus, Viking XPRS. En ole koskaan ollut mikään hillitön risteilyjen ystävä ja ymmärsin taas miksi.
Buffet-illallisella suomalaisilla tuntui olevan kilpailu siitä kuka ehtii juoda eniten suomalaisten lempijuomaa, "ilmaista" viinaa. Oletteko muuten huomannut että niitä kamalia vedellä laimennettuja viinejä myydään taxfreessä tonkittain, jos ihastuu viiniin niin kovin että haluaa ostaa sitä kotiinsa.
Buffetissa myös kuuluu ottaa kaikkea ruokaa huolimatta siitä pitääkö jostain ruokalajista vai ei. Mahdollisimman paljon tietysti, koska sitä vartenhan Buffetit ovat. Huomasin saman myös työskennellessäni hotellin aamiaisella Tampereella, vaikka asiakkaat eivät olisi syöneet kolmeenkymmeneen vuoteen puuroa he mättivät sitä lautaselleen kauhoittain ja jättivät koskemattomina pöytään.
Jo Buffetissa suomalaiset miehet haalistuneissa farkuissaan ja vyölle kiinnitettyine kännykkäkoteloineen alkavat olla maailman valtiaita; komeita ja rikkaita. Itse tunnuin olevan keski-ikäisten miesten suosiossa (kertooko se enemmän minusta vai niistä miehistä?) ja seurueemme miehet keski-ikäisten naisten. Se ei ollut kaunista.

Mietin myös mistä johtuu ettei laivalla ole koskaan pientä baaria, jossa soisi järkevällä voimakkuudella miellyttävää taustamusiikkia, vaan jokaisessa ravintolassa on joko karaoke, live-iskelmäbändi tai pahimmassa tapauksessa kumpikin. Nuo ravintolat ovat hillittömän kokoisia halleja, joissa ei ole minkäänlaista tunnelmaa tai intiimiä fiilistä. Toisaalta se on myös hyvä asia, eipä tee mieli jäädä istuskelemaan vaan halu nukkumaan kasvaa karaokekappaleiden myötä.

Lauantai-iltana ennen kuin laiva lähti takaisin Helsinkiin kävimme kolmen ihmisen voimin syömässä keskustan Steak-House-nimisessä ravintolassa. Kello oli 16.10 kun saavuimme ravintolaan, ei siis mikään hillitön ruuhka-aika. Ravintola ei ollut läheskään täynnä ja tilasimme ruuat, jotta ehtisimme terminaaliin klo 17.30 mennessä. Ravintola oli täynnä suomalais-seurueita, meidän jälkeemme tuli tosin muutama virolainen pariskuntakin. Istuimme odottamassa ruokiamme, kunnes puolen tunnin jälkeen meille selvisi, ettei ruokien saaminen ollutkaan ihan niin helppoa. Siihen mennessä kaksi suomalaisten valloittamaa pöytää oli saanut ruokansa ja kolme pöytää odotti vielä ennen meitä. Kumma juttu, mutta virolaispariskunnat olivat syöneet sekä alkuruuan että pääruuan jo siihen mennessä. Kysyin klo 17.00 meneekö ruuissa vielä kauan ja tarjoilija vastasi että pari minuuttia. Toistime kysymyksen uudelleen kello 17.10 ja vastaus oli taas sama; korkeintan kolme minuuttia. 17.14. pyysimme laskut ja olimme lähdössä pois, kun ruuat klo 17.17. tulivat. Meillä oli siis ruhtinaalliset 13 minuuttia syödä, saada taksi ja olla terminaalissa. Ehdin siis syömään pihvin, joka oli kaukana tilaamastani mediumista ja kolme perunaa joilla poltin kieleni. Yhteistuumin lisäsimme ravintolan EI KOSKAAN ENÄÄ -listalle, sillä ravintolan ylimielinen käytös meitä kohtaan suoraansanoen vitutti. Toisaalta, voiko siitä pelkästään ravintolaa syyttää, taitaa olla suomalaisten oma vika jos me suostumme odottamaan ruuan saapumista yli tunnin. Poikkesimme tosin tavallisista suomalaisista siinä, että joimme vettä emmekä limoneet kuutta tuoppia olutta odotusaikana toisin kuin tarjoilijat ilmeisesti olivat odottaneet.

Terminaaliin päästyämme, kolme minuuttia myöhässä, aulassa oli taas suomalaista romantiikkaa parhaimmillaan. Kaatokännissä ollut Pentti huusi ja haukkui vaimoaan joka oli jos mahdollista, vielä enemmän humalassa kuin miehensä. Sivulliset kantoivat itkevän naisen terminaaliin, sillä tämän jalat eivät enää kantaneet. Pentti otti vaimoaan käsivarresta kiinni ja lähti retuuttamaan naista kohti laivan sisäänkäyntiä edelleen huutaen ja kiroten. Se olisi ollut edes jollain lailla järkyttävää, jos he olisivat olleet ensimmäinen pariskunta jonka näimme. Laivalla kuitenkin tuntui olevan enemmän sääntö kuin poikkeus painella vaaleanpunainen turkki tai kulahtanut nahkatakki päällä menemään ja haukkua vaimoaan/miestään/tytärtään/poikaystäväänsä minkä kerkiää.

Olisitte nähneet Ott Lumin ilmeen kun eräs seurueestamme kysyi, onko Viro valmistautunut siihen että suomalaisia tulee ensi vuosina vielä nykyistä enemmän lomailemaan Virossa. Taantuman takia ei ole varaa lähteä kaukomaille, joten lähimaissa matkailu tulee kasvattamaan suosiotaan. Itse henkilökohtaisesti toivon, että niin kauan kun suomalaisten lomailuun kuuluu ainoastaan järjetön dokaaminen ja känniääliöily, se lomailu tapahtuu omassa kodissa neljän seinän sisällä.

Niin ja kaikki muutkin Patarein jälkeen sairastuneet ilmoittakaahan, jotta voimme yhdessä mennä tuberkuloositutkimuksiin.

Vallanhimoa

Lakkasin viikonloppuna olemasta teini. Perjantaiaamuna seisoin peilin edessä puoli tuntia odottamassa ryppyjä ja juonteita, mutta niitä ei tullutkaan. Ei ole edelleenkään tullut, joten pullat lienevät ihan hyvin uunissa. L'oreal Paris ja Lancome eivät siis kerrokaan ainutta absoluuttista totuutta?

Tiedättekö sanonnan Asiat riitelevät, eivät ihmiset? Tai sanonnan ja sanonnan; periaatteen jonka mukaan tässä maailmassa tulisi elää. Kun ihmiset ovat hyviä ystäviä keskenään he voivat olla asioista eri mieltä useinkin, mutta unohtavat nuo erimielisyydet pian ja jatkavat ystävyyttään. (Uskokaa tai älkää, olen myös ystävieni kanssa ajoittain eri mieltä asioista.)

Sellaisten ihmisten jotka ovat eivät syystä tai toisesta pidä toisistaan, on hankalampi noudattaa tuota periaatetta. Liian usein tilanteet menevät henkilökohtaisuuksiin ja unohdetaan itse asia; tärkeämpää on päästä loukkaamaan vastapeluria. Ja tämä on ongelma monessa yhteisössä. Voittaminen alkaa olla itseisarvo, jolloin välineillä ei enää ole väliä. Vallanhimo sumentaa järjen niin lujasti, että menettää kyvyn tarkastella maailmaa kriittisesti. Tällöin pystyy tarkastelemaan itseään kriittisesti vielä vähemmän. Kun ei pysähdy miettimään omia arvojaan ja asenteitaan tietyin väliajoin, huomaa omat virheensä vasta kun on metsässä ja syvällä. Kehottaisinkin nyt kaikkia, jotka epätoivoisesti haluavat jotain todella paljon, hengähtämään ja menevän itseensä; onko tämä kaiken sen arvoista? Kun järki sumenee; alkaa pelaamaan liian isoa peliä ja vetelemään naruista jotka eivät enää pysykään käsissä, kaivaa itselleen kuoppaa. Syvää kuoppaa, josta on mahdotonta päästä pois.

Tämö nähtiin niin Kumi- ja Nahkatyöväenliiton liittokokouksessa viikonloppuna kuin Ylihärmän ompeluseuran vuosikokouksessa viime viikolla. Uhkailu, lahjonta ja kiristys eivät enää olekaan vain tehokkaimmat lastenkasvatus-metodit, niillä voi myös kuvitella hallitsevansa maailmaa.

Kaikille Ylihärmän ompeluseuran naisasianaisile haluaisin kertoa Kahvinkeittolakosta, jonka viisaat naiset ovat aloittaneet. He eivät pelkää kieltäytyä kahvista ja viineristä ja sanoa olevansa yhtä arvokkaita kuin miehet. He eivät myöskään pelkää muuttaa asioita, he uskovat muutoksen voimaan eivätkä pelkää tulevaa. Tälle lakolle olivat ylihärmäläiset suureksi häpeäksi.

Syön hattuni

Jos koskaan olen kirjoittanut haluavani muuttaa, otan sanani takaisin. Ajatus on kovin kaunis; 40 pahvilaatikkoa, sänky, nojatuoli, 2 kirjahyllyä, 2 televisiota, 5 tietokonetta, ruokapöytä ja kahdeksan jätesäkillistä vaatteita ei ole.

Niin ja kerroinko keittiön kaapeista, joissa on ilmeisesti käyty pikkuolentojen sotaa leivänmuruilla, riisillä, spagetilla, kahvilla ja mausteilla, tai kylpyammeesta joka on niin kulunut ettei voi olla varma siitä, mikä ammeen alkuperäinen väri on ollut.

Vaikka mitäpä sitä valittamaan, asunto on muuten ihana, kaupunki on ihana ja kaikki on ihanaa ja hällänlällänlässynlässynlää maailma vaaleanpunainen. <3

Asiakaspalvelua?

Eilen, siis isänpäivänä soitin numerotiedusteluun kysyäkseni avoinna olevaa kauppaa. Olin siis siihen mennessä käynyt jo kolmella huoltoasemalla, kahdessa kaupassa ja kahdella grillillä etsimässä tuloksettomasti paahtoleipää. Keskustelu meni näin:

- 0100100 XX Hyvää iltaa, miten voin auttaa?
- Saisinko Ylöjärven Kaurasmäen Salen puhelinnumeron?
- Tänään on isäinpäivä, ei kaupat ole auki.
- Onhan pienet kaupat.
- Ei ole. Kaupat ei saa olla tänään auki.
- Kyllä ainakin Siwat on.
- Ei voi olla, ei isäinpäivänä saa mun käsittääkseni olla kyllä mikään kauppa auki.
- No kyllä mä olen ainakin jo kahdessa Siwassa käynyt.
- Oho. No yhdistänkö?
- Yhdistä.
- Hauskaa isäinpäivää.
- Samoin.

A) Miten hän voi tarkistamatta väittää vastaan etteivät kaupat saa olla auki.
B) Entä jos minulla ei olisi isää? "Hauskaa isäinpäivää."

Tänään tein osoitteenmuutosilomoituksia koko aamupäivän, eikä ollut yksi jos toinenkaan asiakaspalvelija joka väitti ettei osoitteenmuutosta tarvitse tehdä kun he saavat tietonsa väestörekisterikeskuksesta. Saavat varmaan joo, jos muutto on vakituinen ja myös kotikunta muuttuu. Minun tilanteessani näin ei vaan ollut, ja kolmannen kohdalla alkoi ottaa päähän homman vaikeus.

Alan tulla siihen tulokseen, että asiakaspalvelija on aina oikeassa ja asiakas väärssä ja että on rumaa haitata heidän työpäiväänsä kaikilla jonnin joutavilla turhuuksilla kuten puhelinsoitoilla. Itse pitäisi tämäkin..

Niin ja kertomus Ylöjärven Kiehtova Kunnallispolitiikka sai taasen uuden jatko-osan. Tiedustelut allekirjoittaneelta.

Itsetutkiskelua osa 3

Hmmm. Viime viikonloppuna oli NUVAn hallituksen kokous Himoksella. Himos on jännittävä paikka, viimeksi olin siellä maaliskuussa kun oli Winter Games, mutta ei siitä sen enempää. Tällä kertaa alkoholia kului huomattavia määriä vähemmän, eikä vähiten siitä syystä että viinini varastettiin terassilta yöllä.

Jostain syystä intouduimme Sinin kanssa puimaan ihmisten synnynnäistä laiskuutta ja seurauksia. Yhteinen johtopäätöksemme oli, ettei sisäsyntyistä laiskuutta ole, vaan ihmiset kasvatetaan siihen. Well okay, pakko se on myöntää että joillain ihmisillä saattaa olla vähemmän kunnianhimoa kuin toisilla, mutta kukaan ei ole oikeasti laiska luonnostaan.

Ahkeruus, omatoimisuus ja innovatiivisuus tapetaan nimittäin alakoulussa. Yhteisten kokemusten perusteella tajusimme (ja mikäli me yhdessä olemme samaa mieltä, sen on pakko olla totinen tosi), että alakoulussa ei sovi olla mielipiteitä ja vaikka olisikin niin ne pitää peittää. Palkinnon saa se, joka osaa olla kaikista kuuliaisin ja hymyillä nätisti. Kuulostaako tutulta? Niin se nimittäin on edelleen.

Muistatteko kun kerroin siitä puukosta? Haava on jo melko parantunut, vaikka arpi siitä kyllä jää. Olen pohtinut sitä puukkoa aika paljon, ja alan ymmärtää miksi olen saanut sen selkääni. Eräs minua muutaman vuoden vanhempi ystäväni sanoi kerran, "Emmi ei tässä maailmassa nainen saa olla sellainen kun on. Iloinen ja ystävällinen on huora, äänekäs on maanvaiva ja syrjään vetäytyvä on, no, seinäruusu. Sun pitää ymmärtää, että päästäkses eteenpäin sun on sensuroitava itseäs ja oltava kiltti. Kiltti nainen pääsee vaimoksi menestyvälle miehelle, jopa ehkä pitämään huolen kalenterista ja puhtaista paidoista. Maanvaiva jää vanhaksi piioiksi tai pahimmassa tapauksessa siitä tulee lesbo."

Takaisin puukkoon.

Ne, jotka sitä pyysivät anteeksi toistivat kuin yhteisestä sopimuksesta samat sanat; "Sun kanssa on joidenkin hankala tehdä töitä", "Sä oot niin paljon äänessä", "Sulla on niin paljon mielipiteitä" tai kaikista paras "Kun sulle joutuu aina perusteleen niin tarkasti". Nämä kaikki syyt olivat johtaneet erimielisyyksiin kuluvana vuonna, kun asioita ei enää tehty suurin piirtein tai niin kuin aina ennenkin, eikä missään nimessä mitään katsottu läpi sormien.

Tunnustan olleeni syyllinen kaikkeen tähän. Syyllinen rehellisyyteen ja keskustelunhaluun. Jokainen kerta, kun puukottajani puhuivat julkisesti yhteistyöhalustaan muiden kanssa, avoimuuden tavoittelusta tai vuorovaikutuksesta, minun teki mieli huutaa. Millaista avoimuutta tai rehellisyyttä on romuttaa ystävän tulevaisuuden suunnitelmat, se minkä eteen hän on tehnyt koko vuoden töitä ja sen mitä hän on todella toivonut. Onko se avoimuutta? Onko rehellisyyttä valehdella päin kasvoja, pyytää palveluksia luottaen toisen hyväuskoisuuteen tai pettää toisen luottamus?

Kaikista pahiten petyin naisiin jotka sen tekivät. Niihin naisiin, jotka luulevat saavuttavansa jotain noiden miesten kautta, mutta joutuvat tulevaisuudessa pettymään, sekä niihin naisiin joille tuo puukotus oli viimeinen työ ko. organisaatiossa.

Heidän kaltaisensa naiset ovat syypää siihen, että yhteiskuntamme toimii kuin toimii, eikä naisten ole mahdollista omina itsenään saavuttaa sitä mitä he haluavat. He ovat syypää siihen, etteivät naiset edelleenkään uskalla kertoa tavoitteistaan tai unelmistaan tai vielä vähemmän vaatia niiden toteutumista. Ne naiset pilaavat myös muiden maineen, sillä he eivät käsitä että yhteiskunnassamme ei ole olemassa yhtä naista jolla on omat henkilökohtaiset ominaisuutensa vaan on olemassa joukko naisia joilla on yksi yhteinen ominaisuus, naiseus. Kun taas jokainen mies on oma yksilönsä jolla on omat, muista miehistä poikkeavat ominaisuudet.
Katsoitteko aikoinaan Smurffeja? Smurffikylässä asusteli Smurffeja, joilla oli ominaisuuksia; Pattismurffi (lihaksikas), Nörttismurffi (älykkö), Bailusmurffi (hauska veikko) ja tietysti Suursmurffi (aka the Boss). Kaikki asukkaat siis olivat miespuolisia, kunnes Velhosmurffi teki loitsuja ja loi Smurffiinan hankaloittaakseen noiden elämää. Smurffiinan ominaisuudeksi tuli naiseus, eikä hänellä ole muita taitoja tai kykyjä. Milloin naiseudesta tuli ominaisuus? Ja ennen kaikkea, miksi emme puutu siihen että naiseutta pidetään yhtäläisenä ominaisuutena kuin arkuus tai vihaisuus?

Edelleen, kun nämä naiset ylläpitävät mielikuvaa tyhmistä, taidottomista ja kunnianhimottomista spanieleista, joille tärkeintä ei ole lojaalius vaan maskottina oleminen, he hankaloittavat muiden naisten elämää. He eivät tahdo olla sekä hyviä äitejä että johtajia, he eivät tahdo sanoa suoraan haluavansa enemmän palkkaa, he eivät koskaan sano kokevansa alemmuudentunnetta tai väheksyntää. He eivät myöskään anna muille naisille mahdollisuutta tehdä sitä.

Jonain päivänä, luultavasti samana kun seksuaalinen alistaminen tai vauvojen kohtelu potkupuvun värin mukaan lakkaa, naiset saavat vaatia ja olla kunnianhimoisia. He saavat olla johtajia tai hoitaa lasta tai kumpaakin samaan aikaan, ilman huonon vaimon/äidin/esimiehen leimaa. Sinä päivänä muut naiset ehkä huomaavat olleensa väärässä, ja ymmärtävät mitä tapahtuu kun maskotin pellepuku riisutaan.

Ovatko silmäpussit vapaata riistaa?

Hyvät ystävät, en ole nukkunut kolmeen vuorokauteen järkeviä yöunia, kun olen miettinyt syntyjä syviä. Niin tässä vaan käy, että sukuni vanhojen-naisten-yöhuvittelu-tapa on tavoittanut minutkin. Aikaisemmin naureskelin muille, kun he miettivät tuntitolkulla lastensa tai lastenlastensa tekemisiä, mutta en enää.
Ensin jännitin vaalien tulosta, sitten olin innoissani siitä ja viime yön vietin ajatellen koditonta jouluani.

Aamulla kun juoksin junaan, törmäsin yhteen tuttavaan, jonka ensimmäinen kommentti oli "Näytätpä sä kamalalta!". En siinä kiireessä ehtinyt jäädä analysoimaan asiaa sen kummemmin, mutta kun istuin junassa, tajusin mitä tuttavani oli sanonut.
Mikä sai hänet ajattelemaan etten ole aamulla itse katsonut peiliin ja todennut näyttäväni ylisyötetyltä pallokalalta? Ja millä oikeudella hän kommentoi aamulla klo 8.49 ulkonäköäni? Kommentti oli kaikessa raakuudessaan samaa sarjaa kuin se perinteinen, "Oletko raskaana?".

Onni onnettomuudessa, kun pääsin Tampereelle, yksikään ihminen ei tullut kyselemään niitä tavanomaisia jonnin joutavia tyhjänpäiväisyyksiä, mitä yleensä. Ehkä kannattaisi näyttää useamminkin totaalisen raiskatulta ja elämäänsä kyllästyneeltä..

Kyllä, tiedän mikä totuus on.

Joka tapauksessa, pelko kodittomasta joulusta on ohi, sillä sain tänään varmistuksen siitä, että meillä on koti Helsingissä 15.11. alkaen. How cool is that?! Ja Sini, olen säästänyt kaikki kirjoitukset joissa lupaat tulla siivoamaan, niin että likon jälkeen nakki enemmän kuin viuhuu. ;)

Tattista!

Ihan silläkin uhalla, että Fantti ei enää puhu minulle, käytän tuota sanaa. ;)

Mutta siis, kiitos kaikille ihanille ihmisille, jotka äänestivät minua. 66 ääntä Ylöjärvellä on upea tulos ensikertalaiselle, parikymppiselle naiselle, jolla ei ole lapsia. Sillä lohkeaa varavaltuutetun paikka, ja toivottavasti joku hyvä lautakuntapaikkakin. Koulutuslautakunta, here I come.

Ja vielä suurempi kiitos kaikille, jotka ylipäätään äänestivät, aina parempi jos ääni meni Kokoomukselle. Tästä on hyvä mennä eteenpäin ja alkaa suunnitella eu-vaaleja, niihinkään ei ole enää kuin puoli vuotta.

Newsflash: olen huono nainen

En sillä tavalla huono, you idiots. Ja vaikka olisinkin, niin en kertoisi. Olen siis nainen, mutta en sellainen kuin pitäisi.

Oletteko lukeneet Marklund&Snickare: Helvetissä on erityinen paikka naisille, jotka eivät auta toisiaan?
Vaikka suuri osa kirjasta on sen alleviivaamista, että naiset ovat hyviä ja miehet pahoja, löytyy seasta hyviäkin pointteja. Enkä siis nyt väitä, etteivätkö miehet ja naiset tulisi kohdelluiksi eri tavalla, minua vaan alkoi jossain vaiheessa ihmetyttää kaikki se estrogeenin määrä; kertaakaan kirjassa ei mainittu että on myös aloja joilla miehet kohtaavat syrjimistä.
Yhtä kaikki, ymmärsin kirjan luettuani miksi äitini on huono äiti.

Olin yläasteella kun vihasin liikunnanopettajaani ja vähintään yhtä julkisesti hän vihasi minua. Harrastin joukkueurheilua, ja mikä hirveintä, avasin suuni jos minulla oli asiaa. Myönnettäköön, että noihin aikoihin ainoa asia joka minulla liikuntatunneilla oli, oli se, ettei huvita, mutta asiahan se sekin oli.
Jo seiskalla meille tehtiin hyvin selväksi, että joukkueurheilua harrastavat ovat epäkypsiä ja päämäärättömiä haahuilijoita joilla ei ole kunnianhimoa. Nykyisin jo eläkkeellä oleva opettaja oli siis viettänyt nuoruutensa voimistellen. Liikuntaryhmässämme oli tyttö, joka tuolloin harrasti aktiivisesti telinevoimistelua ja oli tietysti jumalaisen hyvä kaikessa mitä teki. Vertailun vuoksi, seiskalla meillä oli 6 x 2h joukkuelajeja (jalkapallo, salibandy, lentopallo jne.) kun taas pelkästään voimistelua 3 x 2h. Ei siis siten, että tästä olisi jäänyt mitään traumoja.

Kahdeksannella luokalla kun meillä oli luistelua, ilmoitin ystävällisesti liikuntatunnin alussa, että en luistele ja kysyin voisinko saada jotain muuta tekemistä. En siis pelkästään sen takia, että en osaa (vielä vähemmän niillä rumilla mustilla poikien luistimilla) vaan siksi että halusin säästellä jalkaparkojani. Yllättäen korvaavaa tehtävää en sitten saanut, ja läksin luistimet jalassa kaukaloon. En pysynyt pystyssä ja kiukuttelin muille, kunnes keksin loistoajatuksen ja lähdin "lääkäriin". Kävin noihin aikoihin oikeastikin aika paljon lääkärissä polvieni takia, kun syytä niiden renkkaamiseen ei löytynyt. Opettajalla oli toki siitä oma mielipide; vika oli päässäni kun olin laiska ja tyhmä.

Kun "jäin kiinni" siitä että en ollutkaan lääkärissä, opettaja soitti äidilleni ja haukkui tämän. Äiti oli huono äiti, minä huono tytär, me yhdessä kauheita ihmisiä, ja olisi parempi kuin vaihtaisin koulua, jottei hänen tarvitsisi enää sietää minua. No, luonnollisesti, sain äidiltäni luvan olla menemättä liikuntatunneille jos siltä tuntui.

Minua siis kasvatettiin väärin.

Nuorempi sisareni sai jälki-istuntoa neljännellä luokalla, kun hän oli englannin tunnilla värittänyt enkun kirjaa, vaikka olisi pitänyt istua hiljaa paikallaan tekemättä mitään. Siskoni oli siis saanut jo tehtävät tehtyä, eikä opettaja antanut pyydettäessäkään hänelle lisätehtäviä vaan käski opetella istumista. Jos sisareni olisi ollut poika, opettaja olisi varmasti vain ollut onnellinen siitä että hän istuu paikallaan ja värittää. Mutta tytöltä tämä oli huonoa käytöstä, ja siitä piti rangaista.

Takaisin kirjaan. Ilman sitä en olisi käsittänyt miksi minua rangaistiin tarhassa siitä, että ilmoitin haluavani joulujuhlanäytelmässä pääroolin tai kun tappelin poikapuolisen tarhakaverini kanssa. Käyttäydyin väärin, minun kuului olla tyttö, passiivinen, kiltti ja avulias ja katsella kun aktiiviset ja äänekkäät pojat taistelivat. Koskaan en siihen suostunut, koska minua ei ollut kotona kasvatettu niin.

Epäilen, että jos olisin mennyt jo hyvin pienenä tarhaan, olisin nykyään parempi nainen. Menin kuitenkin vasta esikouluun päiväkotiin, sitä ennen olin hetken perhepäivähoitajalla ja sen jälkeen mummun hoivissa. Sain leikkiä poikien leluilla jos tahdoin ja olla yömyöhään naapurin pellolla lehmien seassa leikkimässä naapurin pojan kanssa sotaa. Sain myös leikkiä kotia ja pukea mumin vaatteet päälle jos siltä tuntui, ei ollut siis tärkeää halusinko olla kiltti ja leikkiä äitileikkejä vai sotia pitkin metsiä.

Ala-asteella meitä tyttöjä toruttiin, kun leikimme poikien kanssa Rokee ja Pokee, eli rosvoa ja poliisia. Meidän olisi pitänyt olla sieviä ja hyppiä hyppynarulla ennemmin kuin remuta pitkin metsiä. Meidän leikeissämme olisi pitänyt olla järjestys ja vuorot, kun taas poikien leikeissä sai olla johtaja joka päätti mitä muut tekevät. Uskon että tällä on myös oma vaikutuksensa aikuisten naisten ja miesten sukupuolirooleihin; oletteko koskaan miettineet miksi niin monen miehen elämä hajoaa kun tulee avioero? Naiset kokevat sen vapautena, enää ei tarvitse hoivata ja järjestää, mutta miehille on maailman loppu kun oman elämän poliisi katoaa, ja pitäisi alkaa itse huolehtia.

Muistatteko kun aikaisemmin kirosin sitä pyllynpuristelijaa? Sekin selvisi. On olemassa neljä roolia, joista naiset valitsevat tiedostamattaan omansa kun joutuvat työskentelemään ympäristössä jossa valtaosa on vanhempia miehiä.

1. Huolehtiva äiti, jonka tehtävänä on huolehtia, lohduttaa ja ihailla miehiä
2. Maskotti, joka on mukana kaikessa ja jonka tekemisiä tai sanomisia nostetaan esille. Mitään ei kuitenkaan oikeasti arvosteta tai kunnioiteta, tai oteta edes tosissaan.
3. Viettelijätär, jota kohdellaan naisena, alleviivaten sitä että nainen on nimenomaan nainen tisseineen ja perseineen
4. Rautarouva, joka on saavuttanut saman kuin miehetkin, mutta ei tee siitä numeroa. Rautarouva on sukupuoleton rooli, koska eiväthän naiset sellaiseen pysty.

Rooleja hetken mietittyäni, tajusin olevani hetkittäin sekoitus kakkosta ja kolmosta. Maskotti siinä mielessä, että en usko kauniiden puheiden ainakaan sellaisenaan toteutuvan vaalien jälkeen, jollen pidä niistä itse kynsin ja hampain kiinni. On helpompaa pitää nuoret ja hölmöt tytön tylleröt mukana niin kauan kun se sopii kuvioihin ja sen jälkeen jättää vähin äänin kuvioista pois.
Viettelijätär olen silloin, kun haluan tahtoni oikeasti läpi tai kun olen muuten vain huomionkipeä. Pidemmän päälle sekään ei ole kannattavaa, koska jossain vaiheessa sukupuolestani tehdään varmasti kynnyskysymys, enkä voi saavuttaa tahtomiani asioita tiettyjen vehkeiden takia.

Ennen kuin olen selvittänyt koko kirjan seikkaperäisesti, lopetan. Mutta jokaisen naisen joka koskaan haluaa saavuttaa tässä maailmassa mitään, kannattaa lukea kirja ja ymmärtää pelisäännöt. Täällä ei pärjää ilman miehiä, siihen on vain pakko tottua ja oppia pelaamaan niillä säännöillä. Vielä vähemmän täällä kuitenkin pärjää ilman toisia naisia. Ja niin kauan kuin naiset vetävät mattoa toistensa alta, kukaan ei voita. Tai voittavat, miehet. Olisiko kuitenkin viisasta toimia niin, että kummatkin voittavat? Ja jos on pakko valita, niin naiset.

Tältä se politiikka siis tuntuu

Puukon kaivamiselta omasta selästä.
Ja hieno puukko muuten onkin, en käy valittamaan. Rakkaudella ja huolella sen ovat valmistaneet ihmiset, ystäväni. Huolella he sen veistivät ja vuolivat, ja sain oikein luusta tehdyn kahvankin. Tarkkaan varjellussa hiljaisuudessa he puukkoa valmistivat, etten vain mitään kuulisi ja ettei yllätys menisi pilalle. Niin terävä, etten edes huomannut kun se lapaluiden väliin lyötiin, vasta kun kaikessa hiljaisuudessa sitä alettiin pyörittelemään, se vihlaisi.

Mutta kukapa sitä koskaan olisikaan sanonut tämän olevan kaunista. Niin kuin Miisakin sen sanoi, politiikka on muutakin kuin puhumista.

Pyllyn puristelua

Aamulla istuskelin junassa, jossa oli myös joukko suomalaisia humalaisia miehiä. Kyllä, hurmaava näky aamukahdeksalta. Epäsäännöllisen säännöllisesti nuo ympäripäissään olleet miehet, ihan tavallisen näköiset siis, taputtelivat ohikulkevien naisten takapuolia. Olin aluksi naisille hyvin, hyvin vihainen siitä, että suurinosa käveli vain tyynen rauhallisesti ohi, reagoimatta tilanteeseen mitenkään. Pidin heitä samanlaisina munattomina kiltin tytön syndroomasta kärsivinä idiootteina kuin kansanedustajia jotka puivat seksuaalista häirintää lehdissä, eivätkä vedä niitä miesedustajia turpaan jotka takapuolta taputtelevat. Kunnes tajusin itse olevani juuri se sama nainen.

Viime viikolla olin eräässä tapahtumassa, jossa hyvin korkeassa asemassa oleva vanhempi herrasmies koki asiakseen taputella minua pyllylle tyylillä "Hyvä tyttö". Ja mitä itse tein? En mitään. Tai tein, hymyilin vain nätisti takaisin ja mutisin jotain epäselvää. Sen jälkeen haukuin hänet puhelimessa ulkopuoliselle ihmiselle, toimien siis täysin samalla tavalla kuin nuo kansanedustajat tai naiset junassa.

Mikä saa suomalaiset naiset käyttäytymään näin, ja ennen kaikkea miksi sallimme miesten käyttäytyä kuin idiootit?

Ensimmäiset omat pyllynpuristelukokemukseni ovat ala-asteelta, jolloin pojat keksivät että tytöillä on takapuoli ja tissit. Oli äärettömän nöyryyttävää, että pojat suostuivat oleen kaa vain sellaisten tyttöjen kanssa jotka antoivat puristella noita "tissejä", ja jos siihen ei antanut lupaa oli pihtari ja idiootti. Mitäpä muutakaan siinä sitten olisi voinut tehdä, 12-vuotiaan itsetunto ei ollut vielä siinä pisteessä että olisi uskaltanut toivottaa nuo luokan ihanimmat pojat sinne missä pippuri kasvaa.,

Eikä se itsetunto edelleenkään tunnu olevan kovin vahvoissa kantimissa kun en edes pystynyt tuolle herrasmiehelle ilmoittamaan perseeni olevan minun, eikä siihen kosketa kuin erityisluvalla.

Todella toivon, että omista alakouluajoistani tavat ovat muuttuneet ja että nuoret pojat kasvatetaan tänä päivänä edes sen verran gentlemanneiksi, ettei yhdenkään tytön tarvitsisi huolia ovatko tissit tarpeeksi isot (=vessapaperia riittävästi).

Sen lisäksi lupaan, että ilmoittelen tästä lähtien hyvin selvästi jos yksikin ihminen erehtyy koskettelemaan paikkoja, jotka eivät kyseisen ihmisen hallinta-alaan kuulu. Toivottavasti myös jokainen muu nainen tässä maassa oppii ymmärtämään, että se ei ole naisen vika jos mies lähestyy epämiellyttävin tavoin tai päinvastoin. Omat ajatukseni nimittäin ensimmäiseksi olivat, että hui kauhea, en voi koskaan kertoa tästä kenellekään ettei minua pidetä outona ja että olenko nyt vähän saivartelija kun otan tuollaisesta itseeni.

Sen verran telaketjufeministiä minustakin löytyy, että väännän seuraavalla kerralla kyseisen herrasmiehen sukukalleudet solmuun, vaikka se tarkoittaisikin että kunnallispoliitikon urani päättyy siihen.

Vanha ja raihnainen

Siis minä. Tutkiskelin itseäni aamulla peilistä, enkä pitänyt näkemästäni. Olen jo jollain tapaa suostunut ymmärtämään sen tosiasian, että olen saanut tämän syksyn aikana silmäpussit, ja jopa ehkä elämään asian kanssa. Nyt kuitenkin tuli mitta täyteen, kun olen alkanut saada stressi-ihottumaa. Tai siis Fantti väittää että minulla on stressi, itsehän en ole ollut lainkaan tuota mieltä.

Ennen kuin nyt.

Kuopiossa järjestetään NUVAn liittokokous ja Nuorten vaikuttajaryhmien huipputapaaminen marraskuun alussa. Nakki napsahteli minulle myös monilla muilla tavoilla, mutta erityisen paljon harmaita hiuksia aiheuttaa EU-työpaja. EU:n nuorisoviikon kunniaksi järjestämme siis EU-työpajan, jossa käsitellään nuoriin kohdistuvaa päätöksentekoa EU:ssa jne. Tai käsiteltäisiin, jos yksikään EU:iin perehtynyt ihminen haluaisi tulla alustajaksi.

Tein jo alussa, että otan yhteyttä kaikkien puolueiden edustajiin, jottei kenellekään tule kiusausta alkaa natisemaan että suosisin vain omaa puoluettani. Surullista vain on se, että yhdestäkään muusta puolueesta kukaan ei ole ollut kiinnostunut, hädin tuskin on tiedetty mikä on nuorten vaikuttajaryhmä tai että uudessa nuorisolaissa on se kuuluisa kasipykälä.

Muutama kuukausi sitten kävin keskusteluja siitä, että NUVA on joku pieni Kokoomuksen leikkikerho, jossa puuhastellaan Opetusministeriön rahoilla. Sen tapaiset kommentit saavat minut näkemään punaista; kotioveltako minun näiden muiden puolueiden jäseniä pitäisi lähteä etsimään ja pyytämään mukaan?!
Raivostuttaa tyhjänpäiväinen natina ja nitinä, kun asioille ei kuitenkaan olla tekemässä yhtään mitään. Edelleen, olen sitä mieltä, että niille perusnegatiivisille ihmisille jotka ruikuttavat kaikesta, mutta eivät kuitenkaan ole itse valmiita muuttamaan asioita, voitaisiin ostaa ne kuuluisat menoliput Siperiaan. Paluulipuilla ei niin väliä.

Itsetunnon kohotus -blogi

Huomaan, että tästä on kovaa vauhtia tulossa "Demarit on perseestä ja vihreät turhia hippejä" -tyylinen blogi, jossa keskityn mollaamaan muita kun en enää keksi itsestäni mitään mielenkiintoista. Lupaan, että tämä olkoon viimeinen kirjoitukseni aiheesta.

Olin tänään käymässä Ylöjärven demarinuorten vaalitapahtumassa, joka oli, no, mielenkiintoinen. Vähän samaan tapaan mielenkiintoinen kuin juuri tapaamasi uusi ihminen, josta et keksi muuta sanottavaa kuin mielenkiintoinen.

Tapahtumaa ei ollut mainostettu mitenkään (fanfaarit), lukuunottamatta tänään tullutta demareiden yhteismainosta jonka takasivulla illasta oli juttu.

"Reilu Rock

pääesiintyjänä UNIKLUBI

akustisena koko illan

Joonas Lepistö, Renoise, T.A.P, Uniklubi.

Mukana myös kansanedustaja Saara Karhu.

Vapaa pääsy, sisään mahtuu 120 ensimmäistä. Ikäraja 18 vuotta. Narikkamaksu 2€"

Again, onneksi Joonas oli saanut Uniklubin ilmaiseksi paikalle, koska vielä uskomattomampaa kuin se, että kukaan täysi-ikäinen lähtisi katsomaan ko. bändiä on se, että tuo täysi-ikäinen ihminen haluaisi vielä maksaakin siitä ilosta. Ovella tosin joutui maksamaan sisäänpääsymaksun (joka sisälsi vapaaehtoisen narikan) 2€. Tämä on ilmeisesti sitä samaa ilmaista politiikkaa kuin demareiden ilmainen päivähoito ja terveydenhuolto.

Sen lisäksi, paikalla ei ollut Saara Karhua, sen enempää kuin yleisöäkään. Nekin vähät paikalla olleet ihmiset olivat joko bändien jäseniä, roudareita tai nykyisiä valtuutettuja puoliskoineen. Anteeksi, valehtelin, olihan paikalla myös kaksi nuorta ja uutta ehdokasta, joista toisen kanssa kävin seuraavanlaisen keskustelun:

- Säkin sitten lähdit ehdolle?
- Ai mihin?
- Kuntavaaleihin.
- Ai joo, niinhän mä varmaan lähdin.
- Joo mut sehän on hienoa!
- Niinhän ne sanoo.

Pampampam. Hienoa että meitä on moneen junaan.

Googletin muuten taas pitkästä aikaa itseäni ja löysin seuraavanlaisen paikan:

http://www.kristallipallo.com

Minulla ei ole aavistustakaan mikä paikka tuo on, mutta käykäähän toki äänestämässä minua. :)

Kaiken hyvän puolesta, Keskusta

Olettehan kuulleet kaikki Keskustasta, siis siitä puolueesta joka avoimin mielin on ei-mitään-mieltä? Tässä yhden keskustalaisen ei-koskaan-yhteenkään-moottoripyöräjengiin-kuuluneen-tai-muuten-väkivaltaisen-ja-tappamaan-valmiin kuntavaaliehdokkaan ajatuksia. Väittääkö tämän jälkeen vielä joku, että Keskusta on ei-mitään-mieltä? Onhan se vaikka mitä mieltä, vaikka vaaliteemojen lopullinen muoto jääkin äänestäjien ratkaistavaksi. Mikä loistava idea!


- Bensan ja dieselin hinta alas

- Perintövero pois

- Lääkäri ja hoitopula välittömästi korjattava

- Adoptio-oikeus vain heteropareille samoin lapsettomuushoidot

- Kuntien ja kaupunkien on kehitettävä vanhuksille enemmän virikkeitä

- Maatila/maitotilallisille keksittävä ratkaisu , etteivät kantatilat kuole

- Pienyrittäjiä tuettava enemmän

- Ihmisten yksityisyyttä turvattava

- Päihdeäideille keksittävä keino, että mikäli sikiö on vaarassa niin pakkohoito

Blogi

Ei kirjoituksia

Miksi minä?

Lähdin ehdokkaaksi, koska mielestäni kunnan terveysasiat eivät ole kunnossa!

Nyt tuli taas todistettua, että SUOMI tarvitsee enemmän rahaa mielenterveysongelmiin. Nimittäin, koska kotisivuilleni ja muille netissä olevilleni sivuilleni hyökättiin. Kirjoiteltiin asiattomia kirjoituksia sun muuta puppua.

En aio stressata itseäni niillä asioilla VAAN halu on kovempi valtuustoon, ihan vaan kiusaksi jos ei muuksikaan.

(c) Jarna Leskelä

Niin notta kaikki Nurmijärveläiset äänestäkäähän Jennie... anteeksi, Jarnaa! Nurmijärvellä se viisaus asuu!

Ruoskin itseäni

Tein eilen jotain niin typerää, että teki mieli lyödä itseäni ja lujaa.

Olin Anttilassa ostamassa naamanpuhdistusaineita kun huomasin että kosmetiikkaosastolla oli myös yksi vanha ja oikein rakas ystäväni. Normaali ihminen olisi siinä vaiheessa mennyt tervehtimään ja kyselemään mitä kuuluu, mutta en minä; jouduin paniikkiin ja piilouduin rasvahyllyjen taakse. En paniikkiin siitä, että en pitäisi kyseisestä ihmisestä tai että välillämme olisi skismaa, vaan siksi etten ollut nähnyt häntä ainakaan kolmeen-neljään vuoteen ja tilanne olisi ollut kiusallinen. Kai se on siis pakko myöntää, että minäkin olen vain ihminen, suomalainen sellainen, enkä pidä tilanteista:

- No mitäs sulle?
- Ihan hyvää.
- Asut edelleen täällä Helsingissä?
- Joo, Teemukin muutti tänne pari vuotta sitten.
- Just just.
- .... Tota, mitäs sä täällä? Etkö enää asu Tampereella?
- En. Tai siis joo puolet viikoista, mut mä käyn täällä töissä.
- Aijaa.
- Joo.
- ...
- Niin..
- Oli kiva nähdä.
- Joo niin oli. Tosi kiva. Hei soitellaan ja nähdään!
- Joo tietenkin.
- Mun pitää nyt mennä.
- Okei, heippa.
- Moi.

Ensinnäkin vihaan tilanteita, joissa ei ole mitään puhuttavaa. Tai keskustelu on vaivalloista eikä kumpikaan oikein tiedä mitä sanoa ja vielä vähemmän muistaa mitään siitä mitä toinen on sanonut. Toisekseen, en halua alkaa pakon edessä kertomaan parisuhteestani, työstäni tai puolueesta, koska miksi ketään stadilaista kiinnostaisi miltä Ylöjärven poliittinen tilanne näyttää. Lukekoon täältä.

Mutta häpeän sitä, että olin hirveä ihminen ja lymyilin mielummin hyllyjen takana (enemmän kuin epäillyttävän näköisenä) kun menin juttelemaan ystävälleni. Tiina, jos luet tätä, olen pahoillani.

Sen lisäksi olen kuumeessa ja menossa Naamoihin. TTVO:n perinteiset Ole Naamat - Näe Naamat -kekkerit siis. Jos olen huomenna kuollut, niin syyttäkää Rumaa, koska tässä maassakin näemmä saa syyttää ketä vain, mistä vain. How cool is that?

Lapin Kansaan ei kuulu lesboja

Olenkin jo hetken ihmetellyt, että koska Suomessakin aletaan irtisanoa ihmisiä lihavuuden, silmälasian, hiustenvärin, lasten lukumäärän tai seksuaalisuuden mukaan. Eipä tarvitse enää odotella. Lapin Kansan päätoimittaja, jonka siis oli määrä aloittaa joulukuussa, on irtisanottu luottamuspulan takia.

Johanna Korhonen on täysin vakuuttunut siitä, että hänet irtisanottiin hänen lesboutensa takia, kun taas Alma Media vakuuttaa että syynä ovat seikat joiden vuoksi on syntynyt luottamuspula. Ilta-sanomat julkaisivat myös "salaisen" ja "luottamuksellisen" muistion, jonka Korhonen on koonnut valinnastaan, tekstiviesteistään, puheluistaan ja keskusteluistaan Alma Median kanssa. Nyt ensinnäkin, miksi Korhonen on jo etukäteen kirjoittanut tätä salaista muistiota keskusteluistaan?

Juttu haiskahtaa mielestäni vähän samalta kun Vanhasen uuniperunaskandaali. Tehdään tikusta asiaa, ja jos tikkua ei ole, niin keksitään se. Itselleni ei ainakaan tulisi mieleen aloittaa päiväkirjan pitämistä uuden työpaikan saannin jälkeen siitä, mitä työkaverini sanovat tai kirjoittavat tekstiviesteissään ja tulkita omilla keittiöpsykologin taidoillani noita viestejä ja niiden todellista sisältöä. (En ainakaan myönnä, että varokaahan vain. Enää ei kannata jutella mitä sattuu.)

Toisekseen, Korhonen ei voi olla niin tyhmä, että kuvittelee valtakunnallisen kustannusyhtiön leivissä työskennellessää pystyvänsä "salaamaan" edelleen parisuhteensa naisen kanssa. Niin surullista ja ikävää kuin se oikeasti onkin, valtaosan suomalaisista on hirvittävän hankala vielä tänä päivänäkin suhtautua luonnollisesti homoihin tai lesboihin, ainakin yllättävissä tilanteissa. Tässä olisi kuitenkin taas toiminut se vanha ja kulunut hokema; rehellisyys maan perii. Haluan uskoa, että jos Korhonen olisi alusta pitäenkin puhunut rehellisesti ja avoimesti vaimostaan (eikä ympäripyöreästi puolisostaan), asiat voisivat olla toisin. Ymmärrän Alma Median lausunnon siitä että he pitävät tätä harhaanjohtamisena. Se ei ole valehtelua, mutta ei aivan totta puhumistakaan. Jokaisella on oma käsityksensä siitä mikä on totuuden puhumista ja mikä valehtelemista, mutta ihan vinkkinä, itse koen jättämättä kertomisen valehteluna. Ja kyllä, pidän Korhosen valehtelua tässä tilanteessa ihan yhtä idioottimaisena kuin jos hän olisi valehdellut virkkaavansa pitsiliinoja mutta neulookin sukkia.

Tiedän myös, että telaketjufeministit hyökkäävät nyt kimppuuni, mutta minusta niin Alma Media kuin Korhonen ovat kumpainenkin toimineet typerästi. Alma Media siinä, että he ovat hermostuksissaan tarjonneet rahaa siitä, että Korhonen tyytyy heppoisin perustein tehtyyn päätökseen. Korhonen siinä, että on

A. Valehdellut

ja

B. nostanut tästä hirvittävän mediajupakan, ajattelematta sen enempää vaimoaan kuin lapsiaan. Minusta on vallan hienoa, että tällä naisparilla on kaksi lasta, mutta se että siitä tehdään numero on yksinkertaisesti typerää. Surullista sekin, mutta noiden lasten elämä ilman tätä myllyäkin on varmasti ihan riittävän hankalaa, ja nyt Korhonen itse hankaloittaa sitä entisestään.

Toivon todella, että asia selviää ja se voidaan viikata kasaan ja pistää hyllyyn mylläämättä tuon perheen elämää enää tämän enempää. Korhonen vieköön asian nyt oikeuteen, asia ratketkoon ja mässäily toisten ihmisten elämällä loppukoon. Oma elämämme on itsessään riittävän mielenkiintoista.

Kolme syytä rakastaa Helsinkiä

Keksin tänään kolme syytä rakastaa Helsinkiä ja noin kolme vihata Turkua.

I <3 Hki

1. Idols-Agnes on töissä Kampin Supermarketin kaupan kassalla. Itselläni siis menee paremmin vaikken olekaan osallistunut reality-ohjelmaan.
2. Suomen suurin ja suorin talk show -Maria käveli minua vastaan ja näytti luonnossa vieläkin vanhemmalta kuin televisiossa.
3. Alliannsitalon vieressä olevan K-Marketin myyjätyttö lipsautti ettei haluaisi laittaa salaattiini niin paljon raejuustoa kuin pyydän siksi, että se on niin kevyttä, ettei kilohinta nouse tarpeeksi ja kauppa häviää.

I hate Tku

1. Yöelämä on hirveämpää kuin Hämeenkyrössä. Ei voitu siis hengata vipissä niin ku yleensä, vähä niinku Chibakin aina vaan bilettää vipissä sen ystävien kanssa.
2. Turussa on, jos mahdollista, vielä Helsinkiäkin enemmän mukulakiviä, jotka tappaa ihmisen kengät.
3. Turussa ei saa taksia puoli kolme yöllä, koska koko kaupungissa on yksi taksitolppa ja kaikki turkulaiset ovat siinä samaan aikaan.
4. Turussa riisipuuro (väittivät kiinalaiseksi) maksaa viisi euroa.
5. Siellä ei ole Mäkkiä. Paitsi yksi, mutta kun kengät on kuollut ja taksia ei saa, niin millä sinnekään muka menet.
6. En keksi koko kaupungista mitään hyvää. Enkä muuta sinne koskaan, en edes 40 vuoden kuluttua.

Matti Juhani Saari

Tämä on liian mones kerta muutaman kuukauden sisään, kun kirjoitan olevani hirvittävän pahoillani.

Heinäkuussa Ylöjärvellä kuoli kolme nuorta miestä. Keravalla tapettiin 14-vuotias Emilia ja Tampereella 15-vuotias Kristiina. Miltei vuosi sitten Jokelassa surmatiin 9 henkilöä koulussa, kuten nyt Kauhajoellakin. Kaikkien tapahtumien yhteinen nimittäjänä on ollut 18-25-vuotias nuori mies. Miksi?

Samoin kuin Pekka-Eric Auvisen aselupa vuosi sitten, myös Kauhajokelaisen Matti Juhani Saaren aselupa on annettu vain kuukausi sitten. Saari on eilen käynyt poliisin puhuttelussa youtube-videoidensa ja nettikirjoitteluidensa vuoksi, ja asunut yksin kissansa kanssa eristäytyneenä muista.

Nyt olisi helppo sanoa tämän olevan sisäministeriön, poliisin, terveydenhuollon tai yhteiskunnan vika, yleistä tahoa on helpompi syyttää kuin yksittäistä ihmistä. Tämä, kuten Jokelan koulusurmatkaan, eivät kuitenkaan ole kenenkään muun kuin surmaajan itsensä vika. Sen yhden henkilön, joka kuvittelee olevansa oikeutettu riistämään viattomien ihmisten hengen. Sen henkilön, joka ei kykene ajattelemaan tekonsa seurauksia, välitä omista läheisistään saatikka muista ihmisistä. Omasta isästään, siskostaan tai veljestään, joka jää henkiin ja miettii loppu elämänsä mikä meni vikaan. Äidistään, joka on tehnyt parhaansa, mutta mikään ei ole riittänyt. Riistäessään yhdeksältä ihmiseltä hengen tuo surmaaja on riistänyt 90 ihmiseltä halun elää.

Toivon todella, että Matti Juhani Saari jää henkiin, ja selittää tekonsa. Enemmän kuin mitään, toivon, että hänellä oli järkevä syy. En pysty itse keksimään mitään hyväksyttävää syytä ammuskelulle, mutta haluaisin kuulla sellaisen. Se auttaisi uhrien omaisia, ystäviä ja tuttuja, ja helpottaisi kaikkien suomalaisten elämää. Onko väärin sanoa toivovansa, että oma oloni helpottuisi?

Tällä hetkellä en voi ymmärtää muuta kuin että olen todella, todella pahoillani. Syvin osanottoni uhrien ja surmaajan omaisille ja ystäville, koulun muille oppilaille, opettajille ja henkilökuntaa.Kaikille Kauhajokelaisille, Etelä-Pohjanmaalaisille, Tuusulalaisille ja muille, joita tapahtuma koskettaa. Toivon jaksamista ystävilleni Oskussa, NUVAssa, Allianssissa ja Suomen Mielenterveysseurassa, unohtamatta peruspalveluministeri Risikkoa, opetusministeri Sarkomaata ja kaikkea sitä pelastushenkilökuntaa joka on tänään joutunut keskelle hirvittävää tragediaa.

Olen sanaton.

Avoin yliopisto my ass

Nyt kun olen vihdoin selvinnyt Minnan tupareista ja Pepan rapujuhlista (no ainakin pystyn jo liikkumaan), aloin valmistautua ensi viikkoon. Aktivoin Tampereen avoimen yliopiston käyttäjätunnukset ja ilmoittauduin valtio-opin perusopinnot -kurssille. Toteutukseen kuuluu myös Moodle, tuo Mediamaisterin lahja opiskelumaailmalle, jolla sitten tutustuin kurssin toteutukseen.

Olen kuvitellut, että ilmoittauduin avoimeen yliopistoon verkkokurssille siksi, ettei minun tarvitsisi enää saada luentoja mahdutettua täpötäyteen kalenteriin ja välttyisin kaikenmaailman idioottimaisilta ryhmätöiltä. No näin ei selvästikään käynyt, sillä kurssiin kuuluu myös ryhmätyö, tai hienosti hämätäkseen opettaja kutsui sitä Casestudyksi. Hetken jo mietin että jättäisin koko leikin sikseen, koska

a) ryhmätyöt ovat hankalia toteuttaa ajankäytön kannalta
b) aina joku luulee tietävänsä kaiken paremmin kuin muu
c) arvosana on yhteinen ja joku ääliö pääsee sluibailemaan läpi työn tekemättä käytännössä mitään
d) töitä on tehtävä ryhmässä, eli omista näkemyksistään voi saada kritiikkiä
e) joutuu loppujen lopuksi myöntämään itselleen että jossain on joku vieläkin fiksumpi ja filmaattisempi

Toisaalta taas, 260 euroa siitä ilosta että sai rekisteröityä TYT:iin, on ehkä vähän kohtuutonta. Yritän siis alkaa toteuttaa sitä perinteistä "Kerro kolme hyvää ominaisuuttasi: tulen ihmisten kanssa toimeen, olen sosiaalinen ja iloinen..."

Sieg heil

Eilen oli Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssin järjestämä nuorisotoimialan tulevaisuusfoorumi, jossa käsiteltiin Nuorista Suomessa –julkaisun tulokset ja muu ohjelma oli rakennettu tuon tutkimuksen ympärille. Tutkimustulokset olivat yllättäviä; osa lapsista ja nuorista voi pahoin, osa taas ei, syyt ovat laaja-alaiset ja vikaa löytyy vaikka mistä. Voitte kuvitella järkyttyneen yleisön ilmeet, kun päästiin järisyttävimpiin uutisiin, kouluissa esiintyy kiusaamista ja hometta! Oh my. Toivon todella, ettei julkaisun asiasisällön selvittämiseen ei ole kulunut tuhansia työtunteja. Ja ettei S. Korpinen nylje minua elävältä tämän luettuaan.

Tulevaisuusfoorumin yksi osa oli myös puoluejohtajapaneeli, johon tosin ei osallistunut yhtäkään ”oikeaa” puheenjohtajaa, ainoastaan niitä leikki-sellaisia. Parasta paneelissa kuitenkin oli se, että sairaana olleen Urpilaisen tilalle tenttiin saapui Pia Viitanen, äitini paras ystävä vuosien takaa. Pia on edelleen asioista samaa mieltä kuin tuolloin hurjina yliopistovuosinaan, äitini taas, no, ei ole. Vaikka onhan se tietysti hienoa, että ensimmäinen asia, johon Pia muistaa oikeasti vaikuttaneensa nuorena oli se, että hän sai pukea keltaiset vaatteet päälle ja hiihtää hameessa. Jollain tavalla ne tuntuvat olevan myös viimeiset asiat, joihin Pia on sittemmin vaikuttanut. Urpilaisen sairastuminen näytti muuten olleen samantyyppinen, kun allekirjoittaneella aina yläasteen liikuntatuntien aikaan, sillä illalla Urpilainen oli täysissä sielun ja ruumiin (?) voimissa Narinkkatorin vaaliavajaisissa. Mene ja tiedä.

Ehdottomia paneelin helmiä oli myös Vesa-Matti Saarakkalan (PS) lausunto siitä, etteivät nuoret osaa asioistaan päättää, ja pitää antaa kokeneempien ja viisaampien tehdä kaikki tärkeät ratkaisut. Mielenkiintoista tästä tekee se, että Saarakkala on itse Perussuomalaisten Nuorten aktiivi. Tarkoittaako tämä siis sitä, etteivät Perussuomalaiset Nuoret tee tärkeitä päätöksiä tai muutenkaan ajattele itsenäisesti?
Myös Kristillisdemokraattien Sari Palmin mielipide, etteivät 16-vuotiaat nuoret osaa eikä heille myöskään pidä antaa vastuuta päättää vakavista ja raskaista asioista, kuten sodista oli ajatuksia herättävä. SODISTA. En tiedä, mistä Palm on kotoisin, mutta ei ainakaan meillä Ylöjärven kaupunginvaltuustossa päätetä sodista. Liekö Palm sitten tarkoittanut jokaisen omaa henkilökohtaista sotaa Saatanaa vastaan?

Foorumin lopuksi sai esittää omia mielipiteitään ja kysymyksiä, joita foorumi oli herättänyt. Sen tuntemattomimman ja poliittisesti sitoutumattomimman ammattiyhdistyksen eräs virkailija kehotti nuorisojärjestöjä ottamaan esimerkkiä ammattiyhdistyksistä, kun esitin huoleni siitä, etteivät puolueet tai edes sitoutumattomat kansalaisjärjestöt pääse kouluihin niin kauan kuin noista asioista päättää koulun rehtori. Ammattiyhdistyksillä kuulemma ei koskaan ole ollut ongelmia päästä esittelemään toimintaansa. Nainen näytti pelottavan aidosti loukkaantuneelta ja hämmentyneeltä, kun totesin että ay-liikkeen on helppo juntata itsensä ammattikouluihin historian perusteella; näin vaan kuuluu tehdä ja ammattiyhdistyksiin kuulua. Hänen mielestään ammattiyhdistykset ovat täysin samanlaisia järjestöjä kuin muutkin yhdistykset, kuten Unicef tai SPR. Ovat varmaan joo, ainoa vaan etteivät Unicef ja SPR ole poliittisesti sitoutuneita järjestöjä.

Tulipahan tuonkin foorumin jälkeen taas sellainen tunne, että muut Allianssitalon työntekijät ovat entistä vakuuttuneempia siitä, että NUVAssa toimiakseen on läpäistävä Vittumainen Akka –testi. Vaihtoehtoisesti voi siis kuitenkin myös mennä naimisiin tai saada lapsia.

Miksi suomalaisista naisista tulee ruikuttavia akkoja?

En viitsinyt tänään lähteä toimistolle, koska aamulla oli tapaaminen ministeriössä ja olisin ollut Pasilassa vasta kello 13. Työpäivä olisi ollut jo kuitenkin käytännössä melkein ohi, ja ja ja.. Itsensä huijaaminen on aina yhtä perverssiä.

Päädyin sitten tekemään töitä erääseen helsinkiläiseen kahvilaan ja join varmuuden vuoksi pannullisen kahvia, ettei minua heitetä sieltä ulos. Mennessäni kahvilaan istuuduin pöytään, jonka viereisessä pöydässä istui Atlantasta työmatkalla ollut n. 30-vuotias nainen. Nainen (Vanessa) oli hirvittävän mukava ja juttelimme ummet ja lammet hänen matkastaan. Nainen oli niin positiivinen yllätys tässä Maailman töykein kaupunki -titteliä tavoittelevassa Helsingissä, että ilomielin lainasin hänelle puhelintani kun naisen Macbook ei suostunut ottamaan yhteyttä kahvilan langattomaan verkkoon.

Naisen lähdettyä tutustumaan Kiasmaan istuin muutaman tunnin täysin omassa maailmassani kirjoittamassa, kunnes samaiseen pöytään jossa tuo Vanessa istui, rynni kaksi suunnilleen saman ikäistä tyylikkäästi pukeutunutta naista. Toisella naisista oli lastenvaunut ja lapsi mukana, toisella vain kymmenkunta ostoskassia. Nainen vaunuineen töni minua vaunujen kuomulla noin viisi kertaa päähän, ennen kuin hän pyysi anteeksi, ja sekin pyyntö oli lähinnä muminaa jonka itse tulkitsin anteeksipyynnöksi. Naiset istuivat alas ja jatkoin töiden tekoa. Muutaman kymmenen minuutin kuluttua havahduin taas siihen, että nainen kivahti tarjoilijalle jotain "Mä saan imettää missä mä haluun!" -tyylistä, kun tarjoilijatar pyysi naista laittamaan edes paitaa paljaan rinnan suojaksi.

Missään nimessä en ole sitä mieltä, etteivät naiset saisi imettää julkisilla paikoilla, mutta rajansa kaikella. Luulisi terveen järjen sanovan, ettei tissiä lyödä mukulan suuhun ruokapöydässä, täydessä kahvilassa tai muussa paikassa jossa ihmisten on tarkoitus ruokailla. Sitä varten on olemassa vessat, lastenhoitohuoneet tai muut vastaavat paikat, mutta ei kahvilan pöytä keskellä salia!

No, siinä vaiheessa minulle alkoi valjeta, että jos naiset istuvat samassa pöydässä vielä silloinkin kun minun olisi tarkoitus poistua, tulee ongelmia. Läppärini johto nimittäin kulki seinän, lastenvaunujen ja naisten pöydän välistä, enkä saisi sitä mukaani häiritsemättä naisia.

Odotin ja odotin ja odotin, mutta pikkuhiljaa kello alkoi olla niin paljon, että minun oli pakko poistua. Pakkasin läppärin ja muut tavarani niin teatraalisesti kuin suinkin pystyin, näyttämättä kuitenkaan ihan idiootilta, jotta naiset huomaisivat lähtöaikeeni ja tajuaisivat ojentaa johdon minulle ilman sen kummempia kommervinkkejä. Joo, joo, tiedän, uskossa on hyvä elää ja niin edelleen..

Sen jälkeen käytiin seuraava keskustelu:

- Anteeksi, mun johto menee tuolla seinän vieressä.
- Niiiiiin?
- Noi teidän vaunut on vähän edessä, niin en saa sitä otettua tuolta. (Idiootti.)
- Aha.
(nainen nostaa lapsen pois vaunuista)
- Niin siis noita vaunuja pitäis siirtää, että saan irrotettua ton johdon. (Haluatko että tavaan sulle?)
- Just.
(mitään ei tapahdu)

Alan itse siirtää vaunuja, kun naiset vaan tuijottavat minua tympääntyneinä.

- Hei mitä sä oikein luulet tekeväs?!
- Olen pahoillani, mut mun on pakko siirtää näitä että saan ton läppärini johdon tuolta välistä. (Edelleen.)
- No olisit voinut pyytää!
- Sitä yritin sanoa. (Kahteen kertaan.)
- No en mä tajunnu et mikä johto.
- Joo toi mun koneen... (Myös sun johdot näyttäis olevan vähän kadoksissa.)

Nainen siirtää vaunujaan noin kymmenen senttiä ja kyykin pylly pystyssä siellä nurkassa jotta saan johdon vedettyä irti. Johto on kuitenkin edelleen pöydän ja seinän välissä, ja pyydän toiselta naiselta että hän nostaisi sen sieltä pois.

- En mä siihen koske kun se on ihan paskanen!
- Se on vaan märkä. (Koska ootte parkkeerannu noi helvetin vaununne siihen päälle!)

Nostan johtoa niin paljon kuin pystyn ja nainen hipaisee sitä ihan vähän. Hetken keplottelun jälkeen saan johdon ujutettua pois seinän vierestä ja pakkaan sen kassiin. Totean vielä naisille kiitokset ennen kuin lähden, ja nainen lapsen kanssa toteaa: "Aha".

Koska olen jatkanut sisäisen itsehillintäni kehittämistä, en jää paikalle rutisemaan rivouksia noille naisille, vaan tyydyn ajattelemaan, etten koskaan halua täyttää 30, saada lapsia tai mennä naimisiin. Suomalaisista naisista tulee pääsääntöisesti hirveitä akkoja sen jälkeen, ja sitä en todellakaan tahdo.

Pesänrakennusvietin huipentuma

Viime syksynä ostimme asunnon, ja remontoimme sen lattiasta kattoon. Siis kirjaimellisesti. Remontti kesti kuukausia ja mykkäkoulu sen jälkeen vielä useampia kuukausia. Tuolloin vannoin, etten koskaan enää tee remonttia, sillä se on ilmeisesti turmiollisempaa ihmissuhteille kuin lasten saaminen. Vertailupohjaa ei ole, mutta luulen niin.
Nyt olen kuitenkin, ihan vähän vain, alkanut miettiä, että pitäisiköhän muuttaa ja tehdä jotain pikku remonttia.

Työpäivä tänään on siis kulunut enemmän tai vähemmän (jäsenrekisterin ihmeellisen maailman ohessa tietysti) asuntoilmoituksia selaillessa. "Mielenkiintoiset pohjaratkaisut" (= sisäänkäynti on vessasta ja makuuhuoneen ovi sellaisessa kulmassa ettei sänky mahdu sisälle) alkavat kuulostaa varsin ihastuttavilta ja "vaatii pientä pintaremonttia" kuulostaa ah, niin kovin rentouttavalta. Asuntoilmoitusten lisäksi, käsittämättömän perverssiltä kuin se kuulostaakin, maali- ja tapettikauppojen nettisivut antavat uskomatonta mielihyvää.

Kaivan siis tahallani verta nenästä.

Viikonloppuna muuten oli Kansion Tulevaisuus-akatemia osa kolme, eikä krapulasunnuntai ole koskaan alkanut niin iloisesti kuin eilen. Meitä oli kouluttamassa Tuija Piepponen, ja hän on jotain aivan käsittämättömän mahtavaa. Piepposen palaute esiintymisestämme oli aika jäätävää, mutta haluan uskoa että siitä oli myös jotain hyötyä. Huomasinpahan ainakin elehtiväni ja kuulostavani aivan äidiltäni. Enää puuttuu jäsenyys Suomalaiseen Kirjakerhoon, ja avot, peli on menetetty.

Miss Suomen Turhin Julkkis

Facebookissa on käynnissä Miss Facebook Finland kilpailu. Siellä on tällä hetkellä 45 missikandidaattia kilpailemassa tittelistä. Mukana on ihan tavallisen, söpön näköisiä tyttöjä, muutama ilmeisesti vitsillä osallistunut (joka salaa toivoo voittavansa) ja sitten on nämä samat naamat jotka osallistuvat kaikkiin mahdollisiin missikilpailuihin joita tässä maassa on keksitty.

En ole oikein milloinkaan ymmärtänyt tuota missikilpailujen syvintä olemusta. Miss sulkapallo tai tennissukka tittelistä tuskin on apua töitä hakiessa (paitsi jos hakee töitä urheiluvaateliikkeen näyteikkunasta) eikä noista rahaakaan ilmeisesti makseta, joten miksi, oi miksi, kilpailuihin osallistutaan?

Toisaalta, jos kaiken maailman missikilpailuja ei olisi olemassa, en olisi voinut viettää keskiviikko-illan kissanristiäisiä bongaillen Suomen Turhimpia Julkkiksia ja ihmetellä, että minkä ihmeen takia eräs tuttu, fiksu, tyttö viihtyi niin kovin M. Aitolehden kanssa tai että mitähän IS:n toimittajat nyt olisivat tuumanneet kun O.Saarelalla olikin nuori, tumma typykkä kainalossa. Kuten kaikille jo selvisi, lukuunottamatta omaa seuruettani koko muu juhlakansa oli melko tappavaa. (Omasta mielestäni olisi ollut hulvatonta pyytää bb-tissi-Minnaa näyttämään tissit [obiviously], mutta tulkitsin etten saanut kannatusta: "Jos sä sen teet, niin saat sit hommata jonkun toisen kyydin täältä Vantaalta pois".)

Sitäpaitsi, kuten eilisissä Idols-karsinnoissa taas selvisi, julkkis on tosi siisti ammatti. Luojalle kiitos, Saara tuli viime hetkillä järkiinsä.

Pesänrakennusvietti

Pakastin äsken pullaa. Siis tavallista pullaa, 2 litran pakastuspusseissa, 5 kpl per pussi. Ja nyt ajattelin ommella muutaman napin takaisin paitoihin koska on niin myöhä etten viitsi imuroida. Mietin myös, että olisikohan huomenna aikaa mennä käymään Hemtex Clubin kantispäivillä (kyllä, for real, kuulun Hemtex Clubiin) ja että kuinka monta ihmistä tapaan palaverien merkeissä että osaan varata tarpeeksi pullaa mukaan. Mitä ihmettä tässä tapahtuu?

Kaikki saattoi alkaa siitä, että koin taas suurta onnistumisen tunnetta tänään eräässä seminaarissa. Sanotaan nyt, että seminaarin (näennäisesti) järjesti Yli-härmän ompeluseura, olen jäsen X ja tarinassa on mukana ompeluseuran jäsenet Y ja Z. Ompeluseuran puheenjohtaja on jäsen Z.

Olemme jäsen Y:n kanssa järjestäneet seminaaria muutaman kuukauden, Y siis lähinnä vastannut esiintyjäpuolesta ja minä muusta; tiloista, avaimista, ovien aukaisuista, aikatauluista, kahvituksesta, henkilökunnasta, semman printistä jne. En ole ollut työnjaosta lainkaan pahoillani, vaan se on ollut aivan passeli. Olin myös varautunut siihen, että kiitosta ei tipu, sillä tuottaja-opinnoissa on jo tottunut siihen ettei mikään työ, jonka hedelmä ei konkreettisesti ole esillä, saa kiitosta. Kuka nyt näkymätöntä osaisi kiittää. Lähinnä olen vain tyytyväinen jos olen tuottajana hoitanut hommani niin ettei työtä huomaa, silloin olen onnistunut.

No, tässä ompeluseuran seminaarissa totisesti sain kiitosta.

Ompeluseuran puheenjohtaja avasi seminaarin ja toivotti alustajat tervetulleiksi. Puheenjohtaja myös kiitti jäsen Z:aa seminaarin järjestämisestä ja jäsen Z sai aplodit. Missään nimessä en odottanut puheenjohtajan mainitsevan minua millään tavalla, kunnes hän ystävällisesti kailotti mikkiin, vanhempi herrasmies siis, "Niin ja kiitos tälle meidän Emmi-tyttöselle joka on keitellyt kahvia."

Emmi-tyttöselle joka on keitellyt kahvia.

Olisin halunnut hypätä lavalle, syöttää mikin tuolle puheenjohtajalle, toivottaa kaikki vakavastiotettavat seminaarivieraat oikein tervetulleiksi ja niiata nätisti hamosessani.

Samaisen ompeluseuran kokouksessa tiistaina sain lukea ompeluseuran toimintasuunnitelman muille kokousvieraille, koska "nuorella tytöllä on niin heleä ääni ja suunnitelmakin sopivasti edessä".

Pitäisi kai olla tyytyväinen siihen, että nuorena naisena saan ylipäänsä edes tytöttelyhuomiota Yli-härmän ompeluseurassa. Auttaisikohan muiden jäsenten herroittelu, vai olisivatko he vain kliimaksin partaalla? Because trust me, se ei missään nimessä ole tarkoitukseni.

Ja maailma pelastuu!

Johanna Tukiainen on 2.-3.10 Tampereella Kaijakassa esiintymässä. En tarkemmin tiedä, että mitä hän siellä tekee, mutta keittäköön vaikka makaronia, minä olen messissä! Anyone?

Alan muuten tulla siihen tulokseen, että Ari "Paska" Peltosen ote on löystymässä. Peltonen on siis se Cityn toimittaja, jonka haastatteluissa pitäisi aina olla yllättäviä käänteitä ja häpeilemättömiä paljastuksia. Pari vuotta (vuosi?) sitten Peltoselta tuli myös matkailuohjelma, jonka formaatti oli hämmentävän sama kuin muutaman opiskelutoverini. Sub ei heidän ideaansa ostanut, vaan palkkasi Peltosen, kehitteli täysin uuden formaatin (vähän kuin J.Urpilainen) ja hurlumhei, johan oli matkailuohjelma valmis. En katkera, mutta..

Joka tapauksessa. Ari haastattelee uusimmassa City-lehdessä "Mustaa homoa" Jani Toivolaa. Kannessa ja lööpeissä on isolla kirjoitettu Musta Homo, jotta kaikkien mielenkiinto heräisi ja Peltonen pääsisi esittelemään nokkeluuttaan ja nolaamaan Toivolan, (kyllä, sen Idols-juontajan). Sen sijaan, että juttu olisi oikeasti ollut edes lukemisen arvoinen, Peltonen kyselee päivänselvyyksiä: Kiusattiinko sinua pienenä ihonvärisi vuoksi? Olet musta homo. Oletko huomannut syrjimistä sen takia?

Peltoselle tiedoksi, että kolmekymmentä vuotta sitten ketä tahansa lasta kiusattiin, mistä tahansa syystä, ihonväri tuskin teki poikkeusta (päinvastoin). Surullista kyllä, lapset kiusaavat edelleen toisiaan, ja mikä jottei kun aikuisetkin sitä tekevät. Ei ole kerta jos toinen, kun opettaja nöyryyttää tietämätöntä lasta tunnilla tai tarhantäti huomauttelee huonoista kotioloista. Been there, done that. Jos opettajalla on mielestään "oikeus" henkisesti lyödä oppilasta kun hän ei muista Nicaraguan pääkaupunkia tai yhteyttämisen kemiallista kaavaa, miten voidaan olettaa että toiset lapset näkisivät siinä jotain väärää?

Toisekseen, Peltonen alentuu kysymään Toivolalta, miksei kukaan ole iskenyt häntä homobaarissa! On jännää, että heteroille on täysin normaalia etteivät kaikki heterot iske toisiaan, mutta se että kaikki homot eivät iske toisiaan ei mene jakeluun. Vaikea kuvitella, että peltosen ympärillä heteroravintoloissa pörräisi kuumia tsiguja alvariinsa..

Mustat ja homot on jo niin nähty, ettei tämä(kään) oikein napannut. Olisit Aki nyt edes tarttunut Toivolan kommenttiin: --haluaisin olla ruotsalainen. Ruotsalaiselle mustalle homolle olisit voinut hyvillä mielin nauraa. Siitä saattanut lohjeta myös muutama paheksuva katse.

Note for self: provosoituaksesi älä lue Peltosen tekemiä haastatteluja, keskity ennemmin demareiden unelma-kampanjaan.

Anteeksipyyntö

Pyydän anteeksi kaikilta, joita kaupassa asiointiani koskenut postaus on loukannut.

Keskusteluotsikko Onhan varsinainen kunnallisvaali ehdokas! :S on ylläpitäjien toimesta poistettu hevostalli.netin foorumilta yksityishenkilöä loukkaavana, ehkäpä hyvä niin. Itse en kyseistä keskustelua lukenut ensimmäisten haistavittupainuvittuun -postausten jälkeen, mutta käsittääkseni foorumin käyttäjät eivät hallitse netikettiä yhtään sen paremmin kuin tämä blogikaan.

Vastaisuudessa toivon, että kysymykset osoitetaan suoraan minulle, eikä asioita ruodita yleisillä palstoilla ilman parempaa tietoa.

On niin hankala olla kaikkien kaveri

Mitähän tapahtuu kun nämä moraalinvartijat tajuavat minun olleen Kokoomusnuorten kalenterissakin?

http://forum.hevostalli.net/read.php?f=9&i=6199525&t=6199525

Tätä se teettää

Olen entistä vakuuttuneempi siitä, että vapaaviikonloput tuhoaa ihmisten elämän. Koska minulla on ollut aikaa jo melkein vuorokausi olla kotona yhtä soittoa (ainakin teoriassa) huomasin, että naapurit ovat alkaneet polttaa sisällä ihan vakeen. Tähän saakka siellä on poltettu silloin tällöin, esimerkiksi kaatosateella tai yöllä, jonka ymmärrän vielä jollain tavalla. Mutta siis nyt siellä on eläkeikäisten päiväkaljakemut (Hannibal aukeaa tänään poikkeuksellisesti vasta klo 18) ja koko konkkaronkka ilmeisesti vetää röökiä sisällä.

Tavallisesti se olisi ihan fine, tai ainakin siinä rajoilla. Nyt kärsin kuitenkin jo muutenkin hirveästä päänsärystä ja tupakan haju sisällä ei varsinaisesti auta sitä. Suutuspäissäni menin äsken isännöintifirmamme sivuille ja huomasin siellä (ihan vahingossa tietysti, kukapa nyt ei hengailisi isännöitsijöiden sivuilla alvariinsa) yhteydenottolomakkeen, johon sitten täytin että tehkää nyt perkele jotain tälle tupakansavulle. Saa nähdä saanko koskaan vastausta, mutta tiedänpähän nyt olevani vanhana yksi niistä helvetillisistä naapurinmummoista.

Oh my

Tänään alkaa ensimmäinen virallinen vapaaviikonloppu sitten helmikuun 2007 ja se on hämmentävää. Virallinen vapaaviikonloppu tarkoittaa siis sitä, etten ole ottanut töistä vapaata jollain hyvällä syyllä tai että viikonlopulle ei muuten satu mitään jännittävää ohjelmaa. Miten normaalit ihmiset viettävät viikonloppujaan? Hilf mir.

Olen nyt antanut lausuntoja oikealle ja (ihan oikeasti) vasemmalle Kokoomusnuorten "eroottisesta" kalenterista, ja selitellyt tuhansiin kertoihin että miksi olen kalenteriin lähtenyt ja enkö nyt ole epäluotettava poliitikko. Pirkanmaan Sanomat oli ilmeisesti ihan oikeasti sitä mieltä että on paljon parempi kehitellä alter ego joka kalenterissa esiintyy, nimittäin Elina Nuorgami.
Kesän alussa Nykypäivä teki minusta Minni Nuorgamin, onkohan nimessäni oikeasti toimittajien mielestä jotain noin kovin pielessä.. Jännityksellä odotan mitä Ylöjärven Uutiset ensi keskiviikkona kirjoittaa. Kävin juttelemassa tiistaina Pulkkisen kanssa Kokoomusnuorten Lupaus-kampanjasta, mutta tuntuu että se jäi huomattavasti vähemmälle huomiolle kuin kalenteri tai NUVA ry.n edustajistouudistus. Yhtä kaikki, kalentereita saa ostaa minulta jos haluaa tukea rivoa ja roisia nakukalenteria ja irstaita Kokoomusnuoria.



Lauantaina olivat Kokoomusnuorten 80-vuosijuhlat, joista toipumiseen tämä viikko oikeastaan on kokonaan mennytkin. Vuosijuhlat olivat, no, vuosijuhlat, mutta menomatka sitäkin mielenkiintoisempi. Enkä nyt tarkoita etteikö juhlissa olisi ollut vallan mainiota, mutta junamatkalla tapahtui hassuja asioita.

Jotta jännitys säilyisi, yksityiskohtia saa kysellä tarkemmin henkilökohtaisesti.

Junamatkat antavat kyllä paljon kun osaa suhtautua niihin oikein, niiden vaatimalla vakavuudella ja hartaudella.

Vaalityötä

Harmistuin tänään ihan toden teolla, etten omista toistaiseksi käyntikortteja tai edes fläbää.
Kaupassa niille olisi tänään ollut käyttöä.

Jonotus siis kesti useita minuutteja, voidaan puhua jopa kymmenistä minuuteista (toista se oli silloin ennen vanhaan, kun suruttaa rämpytettiin "Plimplom, kassalla tarvitaan apua" -nappulaa) jonka aikana sitten ladoin ostokseni hihnalle. Seuraavana jonossa oli äiti kahden lapsensa kanssa, ja lapsista minun ostokseni olivat hirvittävän mielenkiintoisia. Lapset siis olivat noin 7-10-vuotiaita joilla pitäisi jo olla jonkin verran järkeä päässä. Ilmeisesti Sunná on vain loistava poikkeus.. (Tässä perheessä se tietysti ei ole edes yllättävää.)

Noh, joka tapauksessa, lapset eivät vain tyytyneet katselemaan ostoksiani, vaan alkoivat käännellä niitä hihnalla ja miettiä että "Miksköhän toi nainen ostaa tätä ja tätä". Harmittaa ettei tällä kertaa ollut kortsuja lähimaillakaan, enkä voinut alkaa pitää jonossa esitelmää siitä, miksi ostan kondomeja. Miettikää miten siistiä se olisi ollut; "Ei, se että nainen ja mies rakastaa toisiaan, ei tarkoita että ne haluaisi saattaa tähän maailmaan samanlaisia tuholaisia kuin te, ja joo ei, se ei ole haikara joka ne vauvat tuo, vaan koko homma alkaa niin että ne mies ja nainen on alasti ja tooooooooodella lähellä..."

No, ajattelin kehittää sietokykyäni ja annoin asian olla. Hetken päästä ostokset oli päässyt sinne pakkaamispäähän ja luonnollisesti menin mättämään niitä kassiin. Jätin pankkikortin siihen tiskille ja lompakon ja auton avaimet sen kaukalon reunalle, ihan niin kuin aina ennenkin. Sitten huomaan miten ne lapsoset ottaa mun kamat siitä, ja on sillain että "Äiti, äiti, kato mitä meillä on!" Siinä vaiheessa repesi taivas ja päätin lopettaa ton sietokyvyn kehittämisen ja nappasin tavarat pois noilta mukeloilta todeten "Pitäkää te kätenne erossa mun tavaroista!!" Sitten se äitikin heräsi jostain horroksesta ja alkoi huutaa että sinähän et noin puhu hänen lapsilleen johon totesin vain että "Puhun juuri niin kuin haluan niin kauan kun sun kakarat näpelöi mun omaisuutta. Jos olisit vaivautunut opettamaan niille koskaan mitään tapoja niin tätäkään keskustelua ei tarvitsisi käydä." Ja siinä vaiheessa olisi ollut maailman upeinta ottaa se käyntikortti esiin, ojentaa tuolle naiselle ja sanoa, että muistathan äänestää kuntavaaleissa.

Keitä ne on ne sankarit?

Pienestä saakka aina kun olen ollut äidin kanssa esimerkiksi ravintolassa, suurinta huvia on ollut miettiä keitä muut ihmiset ovat ja miksi he ovat siellä ravintolassa. Taannoin Fantti kielsi minua tuijottamasta ihmisiä, eikä ollut yhtään niin innostunut yhden nuoren parin treffeistä, kuin minä. Luulee kai, että oma elämä on tarpeeksi jännittävää..

Ravintolassa pitää aina ensimmäisenä miettiä joidenkin henkilöiden keskinäiset suhteet (naimisissa vai treffeillä?, rakastaja?, poika? jne.) jonka jälkeen suhteen laatu ja kesto. Sen jälkeen voi miettiä henkilöiden ammatit (naisopettajat tunnistaa kaulaan sidotusta pandannasta, autokauppiaat melko hyvälaatuisesta mutta huonosti istuvasta ja vanhanaikaisesta puvusta jne.) Sen jälkeen voikin sitten keksiä tarinoita siitä, miksi ko. henkilöt ovat yhdessä siinä samaisessa ravintolassa.

Nyt olen tajunnut, että leikkiä voi harrastaa myös ilman noita konkreettisia kanssaihmisiä, nimittäin hää- ja kuolinilmoituksia lukemalla! Ensin luin niitä ihan vain siitä ilosta, että ihmisten nimet ovat ajoittain kovin viihdyttäviä (vrt. Milma Silpa Mathalt tai Dagmar Silfverberg). Sen jälkeen aloin tarkemmin katsoa kuolinilmoitusten synnyin- ja kuolinaikoja, sillä sydämeni särkyy joka kerta kun pieni lapsi on kuollut. Tämän jälkeen aloin seurata ketkä kuolinilmoituksessa omaistaan kaipaavat ja koska vainaja on siunattu.

Kaikkein mielenkiintoisimpia ovat kuitenkin ne pienet runot, joita kuolinilmoituksiin laitetaan, sillä niistä pystyy yleensä päättelemään onko vainaja kuollut yllättäen vai pitkän sairauden myötä, ja millainen ihminen kyseessä on ollut.
Koskettavimpiin kuolinilmoituksiin kuuluu erityisesti tämä:

Rakkaamme

----
27.6.1948 Varkaudessa
26.7.2008 Makedoniassa, rakkaan harrastuksen parissa

Viimeinen lento, niin hieno, niin hento
olit vapaa kuin sudenkorento
lennolla, jolta et palannutkaan..

Olet aina kanssani, Maija
Kultaista isiä kiittäen ja ikävöiden, Niko ja Niina
Kanssamme kaipaavat, sisaret perheineen, sukulaiset, ystävät, varjoliitokaverit

Tiedättehän niitä ihmisiä, joilla on sekopäisiä harrastuksia ja jotka jokainen kerta kotoa lähtiessään sanovat "Ei mun mitenkään käy. Lakkaa nyt murehtimasta." Olen varma, että tämäkin mies sanoi vaimolleen täsmälleen niin ennen kuin lähti Makedoniaan varjoliitämään. Olen siksi ihan hirvittävän pahoillani hänen perheensä puolesta.

Kihlailmoitukset ovat mielenkiintoisia, sillä niistä ei yleensä ota selvää muut kuin asianosaiset (mikä tavallaan on ihan ymmärrettävää). Esimerkiksi

Koeaika päättyi! Ruokojärvi <3 Röpelinen, 0808080808 Helsinki & Mumbai

Mikä 0808080808 tai mikä koeaika? Onko joku mennyt kihloihin klo 08.08 8.8.2008 ja jos on niin luoja paratkoon miksi? Olen sitä mieltä, että jos ei omaa kihlapäiväänsä (jos sillä siis on jotain merkitystä) tai vihkipäiväänsä muista ilman typeriä muistisääntöjä, niin olkoon sitten naimatta.

Niin ja vuosijuhlainfoa;

ostin tänään kengät, joten stressikäyrä ei ole enää ihan niin huima kuin vielä eilen. Tosin, juhliin on vielä viisi päivää että kyllähän tässä ehtii.
Upeinta on kuitenkin se, että juhlissa on kovin paljon vieraitakin ihmisiä joiden tarinat on vielä keksimättä!

Älä kulje onnesi ohi

Pysähdyin tänään mökiltä tullessa siskoni kanssa Patalahden essolle, Patikselle. Patis on valittu vuoden 2007 parhaaksi taukopaikaksi rahtareiden toimesta, koska Patikselta löytyy kaikki. En uskonut sitä, ennen kuin itse pysähdyin kahville.

Ensinnäkin, sieltä sai Kuumat Kummut ja Tsaukki Taukki -karkkipusseja. How cool is that? Kuumat Kummut ja Tsaukki Taukit oli mun suosikkeja lapsena, koska en löytänyt niitä mistään muualta kuin Konginkankaan Kesti-Baarista. Kesti-Baari oli myös mun suosikki. Vanhoina hyvinä aikoina sieltä sai ostettua irtokarkkeja yksittäin, (Kuumat Kummut ja Tsaukki Taukit kuului ihan perusvalikoimaan), hedelmäpelistä voitti aina ja vanhat miehet istuivat siellä juomassa keskiolutta ja polttamassa punaista Bonus -sätkätupakkaa. Nuo vanhat miehet toivottivat myös aina onnea kun sieltä osti Ässä-arvan. Those were the days.

No joka tapauksessa, Patikselta ostin siis Kuumat Kummut karkkeja. Menimme kassalle siskoni kanssa perätysten, siskolla kolme Metallican levyä, joita ei ole Tampereelta toistaiseksi löytänyt. Kiitos siis noille parhaat päivänsä nähneille levyhyllyille, joissa levyt eivät vaihdu, eivätkä kyllä hinnatkaan.
Miisa antoi levyt myyjätytölle, joka sitten ystävällisesti hymyillen kertoi Miisalle levyjen hinnan. Miisa ojensi korttinsa ja myyjä yritti höylätä sitä. Pari kertaa kokeiltuaan myyjä kysyi Miisalta, että onko sulla varmasti täällä näin paljon rahaa, johon Miisa totesi että "No ei tietenkään ole!" ja tyttö höyläsi korttia uudelleen. Hetken päästä hän tajusi mitä Miisa oli sanonut ja meni hämilleen. Miisa totesi että ottaa sitten vain ne kaksi levyä, niihin rahat riittää ja tyttö näytti huojentuneelta. Samalla minä huomasin tiskillä korin, jossa oli mainoskyltti

Älä kulje onnesi ohi, huomenna kaikki voi olla toisin.. Nyt vain 1 euro!

ja korissa oli KONDOMEJA! Siis kortsuja, Patalahti-kortsuja. Yhdellä eurolla. Jos olette koskaan nähneet kun koira seuraa omaa häntäänsä into piukassa, niin voitte kuvitella miten iloiseksi ja innostuneiksi me Miisan kanssa tulimme. Siis Patis-kumeja yhdellä eurolla. Ja tietysti valitsimme korista itsellemme Patis-kortsut.
Sen jälkeen totesin että voin ottaa vielä sen yhden levyn ja tyttö vahingossa ajtteli ääneen: Ai itelles vai? Totesin vain että en, vaan siskolleni, itse tykkään enemmän Kari Tapiosta.

Ilmeisesti myyjätytön mielestä se että olimme niin innoissamme noista kortsuista (joissa siis lukee päällä: Vuoden taukopaikka, Patalahti 24h, tarpeidesi huoltojoukot vuorokauden ympäri) yhdessä Kari Tapion kanssa oli jo jonkin verran hämmentävää, sillä vieno puna hiipi tytön kasvoille. Kuitenkin, kun sain kuitin käteen ja siinä luki VAPAA-AIKA 2€ repesimme täysin. Aloimme miettiä, että entäs jos kortsuja ei käytetä vapaa-ajalla, vaan joku tarvitsee esimerkiksi työssään niin nyt kuittia ei voi laittaa verovähennyksiin. Tytöllä meni pasmat lopullisesti ihan sekaisin ja hän alkoi selittää, kuinka ei nyt löytänyt sellaista painiketta kassakoneesta johon ne olisi voinut lyödä kun ei niitä hirveästi mene ja että hän ei tiedä missä työssä noita tarvitsee. Parasta oli, että tyttö vielä erikseen teki meille selväksi, että hän ei ainakaan tarvitse niitä työssään. Olisihan ollut kovin ikävää jos olisimme jääneet toiseen luuloon. Olen aika varma, että tyttö huokaisi helpotuksesta kun vihdoin pääsimme kortsukorista eroon ja jätimme hänet ja syvän punan rauhaan.

Autoon palatessa meitä paheksuttiin eikä tunnustettu enää sukulaisiksi, mutta se on pieni hinta kaikesta tuosta huvista. Sitäpaitsi luulen, että äiti yritti käyttäytyä vain sen takia, ettei Kimmon tarvitsisi hävetä ihan koko perhettä.

Huomenna kaikki voi olla toisin.

Ylöjärvi-tyttö 2008

Perjantai 22.8

kello 12 Tervetuloa
kello 12-18 Liikekulmien rastirata
Tutustu hauskalla tavalla Liikekulmien yrityksiin! Suorita kartan mukaan jokaisessa yrityksessä hauska pieni tehtävä ja osallistu kilpailuun jossa pääpalkintona lahjakortti.
kello 12-19 Markkinatori
kello 13-18 Riesa-Pelle paikalla
---
kello 18 Sportia-Pekan vaatettama muotinäytös
kello 18.30 Sportia-Pekan vaatettama muotinäytös

Lauantai 23.8

kello 10 Tervetuloa
---
kello 11 Ylöjärvi-tyttöehdokkaiden esittely
kello 11 Ylöjärvi-tyttö yleisöäänestys alkaa
kello 11.30 Ylöjärvi-tyttäehdokkaiden esittely
kello 12 Ylöjärvi-tyttäehdokkaiden esittely
---
kello 13.15 Ylöjärvi-tyttö 2008 Kilpailu
kello 13.45 Yleisöäänestys päättyy
kello 14 Ylöjärvi-tytön valinta

Meinasin kuolla nauruun, kun luin ohjelmaa.

Ensimmäisenä, mitä tarkoittaa Ylöjärvi-tyttöehdokkaiden? Tyttöjä, jotka ovat ehdolla Ylöjärveksi? Ja mikä on Riesa-pelle? Mitä hän lapsille tekee? Ilmeilee itkevälle lapselle vielä himpun lisää, jotta lapsesta tulee oikea riesa. Kuulostaa hienolta..
Eniten kuitenkin ihmetyttää, että Ylöjärven kokoisesta kaupungista löytyy esiteltäviä typyköitä yli tunniksi.

Viime vuoden Ylöjärvi-tyttö vaikuttaa ihan fiksulta tapaukselta, mitä nyt häntä olen Palowoutissa nähnyt (päätelkää itse). On vaan hirvittävän hankala keksiä, että mitä hyötyä ko. tittelistä hänelle on ollut.
Ylöjärvi-tyttö pääsee Soppeenmäen Shoes Kenkäkaupan kuvastoon poseeraamaan, (en tietysti ole ammattilainen, mutta on todella vaikea kuvitella että Marjo Sjöroos tulisi ja palkkaisi tytön varvaskuvien perusteella) sekä edustamaan Ylöjärveä kaupungin tilaisuuksiin. Edustaminen on tosin vain kaunis ajatus, sillä tähän päivään mennessä yksikään Ylöjärvi-tyttö ei ole edustanut kaupunkia yhtään missään (muualla kuin kenkäkaupan mainoksessa), allekirjoittanutkin on ollut useammin edustamassa kuin nuo typykät.

Eli Ylöjärvi-tyttö ei saa julkisuutta muualla kuin Ylöjärven Uutisissa ja kaupungin sisällä.
Vóila! Miksi en heti tajunnut? Lähtemällä mukaan tuohon ääliömäiseen kilpailuun olisin saanut täksi syksyksi ilmaista mainosta vaikka muille jakaa. Mutta tyhmästä (tässä tapauksessa liian fiksusta) päästä kärsii koko ruumis (ja vaalikampanja).

Ja kyllä, olen varma että Ylöjärvi-tytön tittelillä olisi kaupunginvaltuustossa irronnut vain ja ainoastaan varauksetonta kunnioitusta.