Typerät suomalaiset etelässä

Perjantaina oli Tulevaisuus-Akatemian viimeinen tapaaminen Tallinassa. Reissuun kuului mm. vierailu Viron parlamenttiin kansanedustaja Ott Lumin kanssa ja Patarei-nimiseen entiseen vankilaan vierailu. Vankila oli aika spooky paikka; se on suljettu vasta vuonna 2002, vankilan aids- ja tuberkuloosipotilaiden sairaala on ollut auki vuoteen 2004 saakka ja olot ovat olleet kaikkea muuta kuin loisteliaat. Siellä sen taas tajusi, että suomalaiset vankilat taulutelevisioineen, pleikkareineen ja kuukauden lomineen ovat suorastaan lepokoteja kansainvälisessä vertailussa. Eipä olisi uskonut että länsimaisessa (?) vankilassa on erikseen teloitushuone, jossa siis teloitettavia on ammuttu päähän vähintään kolmesti ja että selleissä on parhaimmillaan ollut kolmekymmentä vankia samaan aikaan. Koko kierron ajan odotin huonetta, jossa olisi ollut luurankoja kahlittuina seiniin, mutta niitä ei näkynyt. Olin vähän pettynyt.

Laiva kuitenkin oli taas, no, Suomen ja Viron välissä seilaava reittialus, Viking XPRS. En ole koskaan ollut mikään hillitön risteilyjen ystävä ja ymmärsin taas miksi.
Buffet-illallisella suomalaisilla tuntui olevan kilpailu siitä kuka ehtii juoda eniten suomalaisten lempijuomaa, "ilmaista" viinaa. Oletteko muuten huomannut että niitä kamalia vedellä laimennettuja viinejä myydään taxfreessä tonkittain, jos ihastuu viiniin niin kovin että haluaa ostaa sitä kotiinsa.
Buffetissa myös kuuluu ottaa kaikkea ruokaa huolimatta siitä pitääkö jostain ruokalajista vai ei. Mahdollisimman paljon tietysti, koska sitä vartenhan Buffetit ovat. Huomasin saman myös työskennellessäni hotellin aamiaisella Tampereella, vaikka asiakkaat eivät olisi syöneet kolmeenkymmeneen vuoteen puuroa he mättivät sitä lautaselleen kauhoittain ja jättivät koskemattomina pöytään.
Jo Buffetissa suomalaiset miehet haalistuneissa farkuissaan ja vyölle kiinnitettyine kännykkäkoteloineen alkavat olla maailman valtiaita; komeita ja rikkaita. Itse tunnuin olevan keski-ikäisten miesten suosiossa (kertooko se enemmän minusta vai niistä miehistä?) ja seurueemme miehet keski-ikäisten naisten. Se ei ollut kaunista.

Mietin myös mistä johtuu ettei laivalla ole koskaan pientä baaria, jossa soisi järkevällä voimakkuudella miellyttävää taustamusiikkia, vaan jokaisessa ravintolassa on joko karaoke, live-iskelmäbändi tai pahimmassa tapauksessa kumpikin. Nuo ravintolat ovat hillittömän kokoisia halleja, joissa ei ole minkäänlaista tunnelmaa tai intiimiä fiilistä. Toisaalta se on myös hyvä asia, eipä tee mieli jäädä istuskelemaan vaan halu nukkumaan kasvaa karaokekappaleiden myötä.

Lauantai-iltana ennen kuin laiva lähti takaisin Helsinkiin kävimme kolmen ihmisen voimin syömässä keskustan Steak-House-nimisessä ravintolassa. Kello oli 16.10 kun saavuimme ravintolaan, ei siis mikään hillitön ruuhka-aika. Ravintola ei ollut läheskään täynnä ja tilasimme ruuat, jotta ehtisimme terminaaliin klo 17.30 mennessä. Ravintola oli täynnä suomalais-seurueita, meidän jälkeemme tuli tosin muutama virolainen pariskuntakin. Istuimme odottamassa ruokiamme, kunnes puolen tunnin jälkeen meille selvisi, ettei ruokien saaminen ollutkaan ihan niin helppoa. Siihen mennessä kaksi suomalaisten valloittamaa pöytää oli saanut ruokansa ja kolme pöytää odotti vielä ennen meitä. Kumma juttu, mutta virolaispariskunnat olivat syöneet sekä alkuruuan että pääruuan jo siihen mennessä. Kysyin klo 17.00 meneekö ruuissa vielä kauan ja tarjoilija vastasi että pari minuuttia. Toistime kysymyksen uudelleen kello 17.10 ja vastaus oli taas sama; korkeintan kolme minuuttia. 17.14. pyysimme laskut ja olimme lähdössä pois, kun ruuat klo 17.17. tulivat. Meillä oli siis ruhtinaalliset 13 minuuttia syödä, saada taksi ja olla terminaalissa. Ehdin siis syömään pihvin, joka oli kaukana tilaamastani mediumista ja kolme perunaa joilla poltin kieleni. Yhteistuumin lisäsimme ravintolan EI KOSKAAN ENÄÄ -listalle, sillä ravintolan ylimielinen käytös meitä kohtaan suoraansanoen vitutti. Toisaalta, voiko siitä pelkästään ravintolaa syyttää, taitaa olla suomalaisten oma vika jos me suostumme odottamaan ruuan saapumista yli tunnin. Poikkesimme tosin tavallisista suomalaisista siinä, että joimme vettä emmekä limoneet kuutta tuoppia olutta odotusaikana toisin kuin tarjoilijat ilmeisesti olivat odottaneet.

Terminaaliin päästyämme, kolme minuuttia myöhässä, aulassa oli taas suomalaista romantiikkaa parhaimmillaan. Kaatokännissä ollut Pentti huusi ja haukkui vaimoaan joka oli jos mahdollista, vielä enemmän humalassa kuin miehensä. Sivulliset kantoivat itkevän naisen terminaaliin, sillä tämän jalat eivät enää kantaneet. Pentti otti vaimoaan käsivarresta kiinni ja lähti retuuttamaan naista kohti laivan sisäänkäyntiä edelleen huutaen ja kiroten. Se olisi ollut edes jollain lailla järkyttävää, jos he olisivat olleet ensimmäinen pariskunta jonka näimme. Laivalla kuitenkin tuntui olevan enemmän sääntö kuin poikkeus painella vaaleanpunainen turkki tai kulahtanut nahkatakki päällä menemään ja haukkua vaimoaan/miestään/tytärtään/poikaystäväänsä minkä kerkiää.

Olisitte nähneet Ott Lumin ilmeen kun eräs seurueestamme kysyi, onko Viro valmistautunut siihen että suomalaisia tulee ensi vuosina vielä nykyistä enemmän lomailemaan Virossa. Taantuman takia ei ole varaa lähteä kaukomaille, joten lähimaissa matkailu tulee kasvattamaan suosiotaan. Itse henkilökohtaisesti toivon, että niin kauan kun suomalaisten lomailuun kuuluu ainoastaan järjetön dokaaminen ja känniääliöily, se lomailu tapahtuu omassa kodissa neljän seinän sisällä.

Niin ja kaikki muutkin Patarein jälkeen sairastuneet ilmoittakaahan, jotta voimme yhdessä mennä tuberkuloositutkimuksiin.