Newsflash: olen huono nainen

En sillä tavalla huono, you idiots. Ja vaikka olisinkin, niin en kertoisi. Olen siis nainen, mutta en sellainen kuin pitäisi.

Oletteko lukeneet Marklund&Snickare: Helvetissä on erityinen paikka naisille, jotka eivät auta toisiaan?
Vaikka suuri osa kirjasta on sen alleviivaamista, että naiset ovat hyviä ja miehet pahoja, löytyy seasta hyviäkin pointteja. Enkä siis nyt väitä, etteivätkö miehet ja naiset tulisi kohdelluiksi eri tavalla, minua vaan alkoi jossain vaiheessa ihmetyttää kaikki se estrogeenin määrä; kertaakaan kirjassa ei mainittu että on myös aloja joilla miehet kohtaavat syrjimistä.
Yhtä kaikki, ymmärsin kirjan luettuani miksi äitini on huono äiti.

Olin yläasteella kun vihasin liikunnanopettajaani ja vähintään yhtä julkisesti hän vihasi minua. Harrastin joukkueurheilua, ja mikä hirveintä, avasin suuni jos minulla oli asiaa. Myönnettäköön, että noihin aikoihin ainoa asia joka minulla liikuntatunneilla oli, oli se, ettei huvita, mutta asiahan se sekin oli.
Jo seiskalla meille tehtiin hyvin selväksi, että joukkueurheilua harrastavat ovat epäkypsiä ja päämäärättömiä haahuilijoita joilla ei ole kunnianhimoa. Nykyisin jo eläkkeellä oleva opettaja oli siis viettänyt nuoruutensa voimistellen. Liikuntaryhmässämme oli tyttö, joka tuolloin harrasti aktiivisesti telinevoimistelua ja oli tietysti jumalaisen hyvä kaikessa mitä teki. Vertailun vuoksi, seiskalla meillä oli 6 x 2h joukkuelajeja (jalkapallo, salibandy, lentopallo jne.) kun taas pelkästään voimistelua 3 x 2h. Ei siis siten, että tästä olisi jäänyt mitään traumoja.

Kahdeksannella luokalla kun meillä oli luistelua, ilmoitin ystävällisesti liikuntatunnin alussa, että en luistele ja kysyin voisinko saada jotain muuta tekemistä. En siis pelkästään sen takia, että en osaa (vielä vähemmän niillä rumilla mustilla poikien luistimilla) vaan siksi että halusin säästellä jalkaparkojani. Yllättäen korvaavaa tehtävää en sitten saanut, ja läksin luistimet jalassa kaukaloon. En pysynyt pystyssä ja kiukuttelin muille, kunnes keksin loistoajatuksen ja lähdin "lääkäriin". Kävin noihin aikoihin oikeastikin aika paljon lääkärissä polvieni takia, kun syytä niiden renkkaamiseen ei löytynyt. Opettajalla oli toki siitä oma mielipide; vika oli päässäni kun olin laiska ja tyhmä.

Kun "jäin kiinni" siitä että en ollutkaan lääkärissä, opettaja soitti äidilleni ja haukkui tämän. Äiti oli huono äiti, minä huono tytär, me yhdessä kauheita ihmisiä, ja olisi parempi kuin vaihtaisin koulua, jottei hänen tarvitsisi enää sietää minua. No, luonnollisesti, sain äidiltäni luvan olla menemättä liikuntatunneille jos siltä tuntui.

Minua siis kasvatettiin väärin.

Nuorempi sisareni sai jälki-istuntoa neljännellä luokalla, kun hän oli englannin tunnilla värittänyt enkun kirjaa, vaikka olisi pitänyt istua hiljaa paikallaan tekemättä mitään. Siskoni oli siis saanut jo tehtävät tehtyä, eikä opettaja antanut pyydettäessäkään hänelle lisätehtäviä vaan käski opetella istumista. Jos sisareni olisi ollut poika, opettaja olisi varmasti vain ollut onnellinen siitä että hän istuu paikallaan ja värittää. Mutta tytöltä tämä oli huonoa käytöstä, ja siitä piti rangaista.

Takaisin kirjaan. Ilman sitä en olisi käsittänyt miksi minua rangaistiin tarhassa siitä, että ilmoitin haluavani joulujuhlanäytelmässä pääroolin tai kun tappelin poikapuolisen tarhakaverini kanssa. Käyttäydyin väärin, minun kuului olla tyttö, passiivinen, kiltti ja avulias ja katsella kun aktiiviset ja äänekkäät pojat taistelivat. Koskaan en siihen suostunut, koska minua ei ollut kotona kasvatettu niin.

Epäilen, että jos olisin mennyt jo hyvin pienenä tarhaan, olisin nykyään parempi nainen. Menin kuitenkin vasta esikouluun päiväkotiin, sitä ennen olin hetken perhepäivähoitajalla ja sen jälkeen mummun hoivissa. Sain leikkiä poikien leluilla jos tahdoin ja olla yömyöhään naapurin pellolla lehmien seassa leikkimässä naapurin pojan kanssa sotaa. Sain myös leikkiä kotia ja pukea mumin vaatteet päälle jos siltä tuntui, ei ollut siis tärkeää halusinko olla kiltti ja leikkiä äitileikkejä vai sotia pitkin metsiä.

Ala-asteella meitä tyttöjä toruttiin, kun leikimme poikien kanssa Rokee ja Pokee, eli rosvoa ja poliisia. Meidän olisi pitänyt olla sieviä ja hyppiä hyppynarulla ennemmin kuin remuta pitkin metsiä. Meidän leikeissämme olisi pitänyt olla järjestys ja vuorot, kun taas poikien leikeissä sai olla johtaja joka päätti mitä muut tekevät. Uskon että tällä on myös oma vaikutuksensa aikuisten naisten ja miesten sukupuolirooleihin; oletteko koskaan miettineet miksi niin monen miehen elämä hajoaa kun tulee avioero? Naiset kokevat sen vapautena, enää ei tarvitse hoivata ja järjestää, mutta miehille on maailman loppu kun oman elämän poliisi katoaa, ja pitäisi alkaa itse huolehtia.

Muistatteko kun aikaisemmin kirosin sitä pyllynpuristelijaa? Sekin selvisi. On olemassa neljä roolia, joista naiset valitsevat tiedostamattaan omansa kun joutuvat työskentelemään ympäristössä jossa valtaosa on vanhempia miehiä.

1. Huolehtiva äiti, jonka tehtävänä on huolehtia, lohduttaa ja ihailla miehiä
2. Maskotti, joka on mukana kaikessa ja jonka tekemisiä tai sanomisia nostetaan esille. Mitään ei kuitenkaan oikeasti arvosteta tai kunnioiteta, tai oteta edes tosissaan.
3. Viettelijätär, jota kohdellaan naisena, alleviivaten sitä että nainen on nimenomaan nainen tisseineen ja perseineen
4. Rautarouva, joka on saavuttanut saman kuin miehetkin, mutta ei tee siitä numeroa. Rautarouva on sukupuoleton rooli, koska eiväthän naiset sellaiseen pysty.

Rooleja hetken mietittyäni, tajusin olevani hetkittäin sekoitus kakkosta ja kolmosta. Maskotti siinä mielessä, että en usko kauniiden puheiden ainakaan sellaisenaan toteutuvan vaalien jälkeen, jollen pidä niistä itse kynsin ja hampain kiinni. On helpompaa pitää nuoret ja hölmöt tytön tylleröt mukana niin kauan kun se sopii kuvioihin ja sen jälkeen jättää vähin äänin kuvioista pois.
Viettelijätär olen silloin, kun haluan tahtoni oikeasti läpi tai kun olen muuten vain huomionkipeä. Pidemmän päälle sekään ei ole kannattavaa, koska jossain vaiheessa sukupuolestani tehdään varmasti kynnyskysymys, enkä voi saavuttaa tahtomiani asioita tiettyjen vehkeiden takia.

Ennen kuin olen selvittänyt koko kirjan seikkaperäisesti, lopetan. Mutta jokaisen naisen joka koskaan haluaa saavuttaa tässä maailmassa mitään, kannattaa lukea kirja ja ymmärtää pelisäännöt. Täällä ei pärjää ilman miehiä, siihen on vain pakko tottua ja oppia pelaamaan niillä säännöillä. Vielä vähemmän täällä kuitenkin pärjää ilman toisia naisia. Ja niin kauan kuin naiset vetävät mattoa toistensa alta, kukaan ei voita. Tai voittavat, miehet. Olisiko kuitenkin viisasta toimia niin, että kummatkin voittavat? Ja jos on pakko valita, niin naiset.