Maailman surullisin tarina

Haluatteko kuulla jotain sydäntä särkevää? Ei se mitään, kerron sen silti.
Töissä kuulen hirveästi iloisia ja surullisia tarinoita, luonnollisesti, koska ihmisten elämä on iloista tai surullista. Tänään kuitenkin tuli yksi tuttu tyttö käymään ja sydämeni murtui hänen puolestaan.

Tuo tyttö on myös töissä ylöjärveläisessä ravintolassa, mutta koska ei olisi vaikea laskea yhteen yksi plus yksi niin en kerro missä, pidetään teitä jännityksessä. Tyttö oli ollut eilen töissä ja ravintolaan oli tullut muutama totally uusi asiakas, ei siis paikallisia ja tuttuja asiakkaita. Yksi noista asiakkaista, mies siis, oli kysynyt tuon tytön nimeä ja sen tyttö oli kertonut, mutta puhelinnumeroa tiedustellessa tyttö oli ollut hiljaa. He jatkoivat keskustelua, ja heillä oli ollut ihan mukavaa. Lähtiessään mies oli ohimennen myös maininnut minne baariin he seuraavaksi menevät. Koska tytöstä alkoi asiakkaiden poistuttua tuntua että mies sittenkin oli ihan mukava, tyttö meni vuorosta päästyään tuohon kyseiseen ravintolaan kertoakseen puhelinnumeronsa miehelle. Kuitenkin, kun hän pääsi sinne saakka, oli mies löytänyt uuden typsykän itselleen eikä enää ollut kiinnostunut tytöstä. Vitutusta tietysti lisää se, että tuo uusi typsykkä on yksi Ylöjärven vaikeimmista ja epätoivotuimmista asiakkaista, huhupuheiden perusteella siis.. Isot pojat kylillä puhuu.

Miehet on kyllä pyllystä. Ei aivan kaikki, mutta valikoitu osa. Jos joku mies olisi lähtenyt tuolla tavalla mun perääni töidensä jälkeen, niin olisin ollut varsin otettu siitä vaivasta. Aina ei kuitenkaan voi voittaa. Enkä nyt siis tarkoita, että lauantaiyönä mun auton vieressä odottelu ja kyydin pyytäminen 3,6 promillen kännissä sen jälkeen kun on kussut ja paskantanut pitkin vessaa, olisi millään tavalla verrattavissa tähän.
Mistä tulikin mieleeni, että pe-la yönä, kun näin taas kävi (hyväsydämisenä ihmisenä tietysti suostuin) ja olimme hakemassa tuolle känniääliölle ruokaa, poliisit mitään sanomatta kurvasivat kikkarin pihaan, heittivät ko. tapauksen maijan perään ja veivät putkaan yöksi. Hyvä kun olimme autosta siis ehtineet ulos. Välillä sitä täytyy oikein ihmetellä, että miten niin resurssipula. Ei se nyt varsinaiselta resurssipulalta näyttänyt, tuhlaamiselta ehkä enemmänkin.

Olen myös alkanut uskoa siihen, että huhupuheet yhä enenevässä määrin pitävät paikkansa. Itse haluaisin uskoa tuntemattomista ihmisistä aina ensin hyvää (koska ihmisethän ovat pohjimmiltaan hyviä, ovathan) ja muodostaa täysin uuden ja oman mielipiteen. Välillä se vaan on kovin vaikeaa ja turhauttavaa, koska nuo huhupuheet useimmiten paljastuvat kylmiksi ja koviksi faktoiksi. Ehkä kannattaisi alkaa vain kyyniseksi ja pessimistiksi, anteeksi, realistiksi, niin tämä elämäkin olisi mukavampaa. Voisi joskus yllättyä ihan positiivisestikin. Not.