Olisiko miehenä helpompaa?

Ei, ensimmäistä kertaa tuleva teksti ei ole pohdintaa miesten yhteiskunnasta tai naisten solidaarisuudesta (rasti seinään).
Olin ensimmäistä kertaa ostoksilla miestenvaateosastolla (siis niin että myös se mies oli mukana) ja saimme erinomaista palvelua. En koskaan naisena ole saanut myyjän jakamatonta huomiota, myyjä ei vapaaehtoisesti ole etsinyt kaikkia merkkejä tai brändejä läpi löytääkseen sopivimman, eikä ainakaan ole antanut vaihtoehtoja.

Toisaalta, en ole koskaan asioinut miespuolisen myyjän kanssa. Jospa onkin niin, että naiset ovat kohteliaite miehille ja miehet naisille? Pitääpä seuraavalla kerralla väen väkisin löytää miespuolinen myyjä.

Tänään on Miron syntymäpäivät Tampereella, ja jos koskaan, niin nyt on lahjan miettiminen ollut hankalaa. Ystäväpiirissäni tuntuu olevan liikaa ihmisiä joilla on jo kaikkea. Tiedän, näille ihmisille voisi ostaa vuohen ja maailma pelastuisi, mutta en usko että kaikki olisivat siitä yhtä innoissaan (?) kun äitini.

Ihmiset ovat luonnostaan itsekkäitä. Itse pitäisin vuohta/lehmää/puuta/kouluasua hyvänä lahjana esimerkiksi nimipäivänä, jota en koskaan ole sen kummemmin pruukannut juhlia, koska jostain syystä koen sen vähemmän-tärkeäksi merkkipäiväksi kuin syntymäpäivän/vuosipäivän/joulun/isänpäivän. Tuollaisina ei-niin-tärkeinä päivinä on siis ihan okei auttaa kehitysmaita mutta "tärkeänä" päivänä ei. Oh my god. En olekaan ennen tajunnut olevani ihan näin itsekäs.

Mutta mistä sitten johtuu, että lahjalla on niin suuri merkitys? En edes pitänyt itseäni niin kovin lahjaneuroottisena, ennen kuin viime syksynä en saanutkaan syntymäpäivälahjaa. Osoitin mieltäni monta päivää (ja osoitan edelleen jos niikseen tulee) ja olin ihan varma että tämä on nyt tässä eikä siitä päästä koskaan yli. No, viimeistään nyt kun sain ystävänpäivälahjaksi yllätysmatkan, annoin sen syntymäpäiväjupakan anteeksi.

Hyvät ihmiset jotka pystyvät nousemaan tuon itsekkyyden yläpuolelle ovat varmasti iloisia jo siitä, että ovat hengissä ja terveitä. Itse en siihen kykene, ja siksi myös lahjan antaminen tuottaa järjetöntä stressiä. Lahjan täytyy olla henkilökohtainen, siinä täytyy olla idea, the thing ja sen pitää ilahduttaa.
Ehkä pitäisi vain ostaa se vuohi, niin pääsisi helpommalla. Onko nämä paremmatlahjat kehitelty osittain myös siksi, että se tekisi lahjan ostamisesta helpompaa? Yhdellä lyönnillä kaksi kärpästä; ostetaan itselle puhdas omatunto ja kaverin lahjakin hoituu samalla. Silloinhan lahja menettää tarkoituksensa. Ei se saa olla helppoa. Oh my god. Nyt olen jo itsekin aivan sekaisin.

Ps. Epäilen että ne jotka eivät tarvitse lahjoja vaan ovat muutenkin tyytyväisiä, ovat samoja henkilöitä joiden mielestä voitto ei ole tärkeintä, vaan reilu peli.


En vaan osaa!