Emmin (ihana) elämä löytyy nyt Wordpressistä. Selaimesi siirtyy sinne automaattisesti ihan hetken kuluttua.

Jos automaattinen uudelleenohjaus ei toimi, klikkaa itsesi osoitteeseen http://emminuorgam.wordpress.com/ ja päivitä kirjanmerkkisi.

tiistai 3. kesäkuuta 2008

19-vuotias teini

En kiellä ettenkö itsekin sortuisi aina välillä yleistämään, että kaikki 15-vuotiaat ovat blondattuja pissiksiä jotka yhden siiderin juotuaan rakastavat koko maailmaa Koskenrannassa, MUTTA nyt alan olla totaalisen kyllästynyt kommentteihin jotka koskevat omaa ikääni. Olen ilmeisesti itserakas sairas paska, koska että en omasta mielestäni vaikuta 19-vuotiaalta kakaralta, joka on juuri valmistunut kampaajaksi (mitenkään niitä väheksymättä) ja ravaa Cabaretissa viikonlopusta toiseen. On jotenkin äärimmäisen turhauttavaa ja alentavaa tulla leimatuksi jonkinlaiseksi ihmiseksi siksi, että sattuu olemaan tietyn ikäinen.

Viime aikoina nimittäin olen kuullut tuhannesti että en ole pätevä tekemään tai saavuttamaan jotain tiettyä asiaa sen takia että olen niin nuori. Tässä yhteiskunnassa on joku täysin käsittämätön yleinen luulo, että vain vanhat ihmiset ovat päteviä hoitamaan asioita tai luottamustoimia, ja jos sattuu vielä olemaan mies, niin mikäs sen mainiompaa. (Vaikka siis sehän tietysti on fakta, että naiset ja nuoret tarvitsevat miehiä pärjätäkseen elämässä ja esimerkiksi vaikkapa politiikassa). En nyt kiellä sitä, etteikö ikä toisi elämänkokemusta ja tietynlaista vastuuntuntoa, mutta on aivan absurdia ajatella että esimerkiksi kahdesta henkilöstä se vanhempi on pelkän ikänsä (tai sukupuolensa) takia viisaampi ja filmaattisempi, ja näin ollen pätevämpi tekemään/saavuttamaan/ansaitsemaan jotain.

Sen lisäksi, että on automaattisesti vanhempia ihmisiä typerämpi, pitää tietysti heidän edessään nöyristellä ja varoa, ettei missään vaiheessa ole itsestään ylpeä tai pidä itseään millään tavalla lahjakkaana ihmisenä. Sehän nyt olisi ihan naurettavaa, että esimerkiksi ensimmäisenä opiskeluvuotenaan tekisi muutakin kuin keittäisi kahvia tai ajaisi autoa, siis jotain mikä liittyy opiskeluihin oikeasti, koska ne tärkeät asiat ovat vanhempien opiskelijoiden hommaa. Tai että joku viime vuonna ylioppilaaksi kirjoittanut ensimmäisen vuoden opiskelija olisi pätevä ainejärjestön hallituksen johtoon ja tietäisi vielä järjestötoiminnastakin jotain! Aivan absurdia.

0 kommenttia: