Kissanviikset ne mitään juhannustaikoja ole

Ensimmäinen päivä juhannuksesta takana. Kaksi vielä edessä. Eilen oli se ilta, kun "juhannuksena on aina tosi rauhallista, eikä sinne varmaan tule ketään. Korkeintaan parikymmentä ihmistä". Parikymmentä kerrottuna kymmenellä, ja kun töissä on kaksi ihmistä, alkaa siinä jossain vaiheessa olla ihan hoppu. Tämä lienee viimeinen juhannukseni töissä.

Alkuillasta, kun ehdin vielä ajatella jotain muuta kuin valkovenäläisiä tai kossubattereita, tajusin, että tämä oli toinen juhannus for ever kun en ole mökillä. 15-vuotiaana olin silloisen poikaystäväni mökillä (jolta yritin päästä pois jo perjantai-aamuna), mutta sen jälkeen jokaisen juhannuksen olen viettänyt meidän mökkisaaren saunan terassilla kolmen päivän kuoharisikunoissa tanssien taka-takaa. Kerran mukana oli myös ystäviäni, mutta tarina kertoo ettei se juhannus päättynyt niinkuin olisi toivonut. Nim. sukuni ja perheeni ovat ihan juuri yhtä rakastettava kuin minäkin..

Viime juhannuksen piti olla paras koskaan, olin "it's complicated" (miten ennen on selvitty ilman näitä suhteiden facebook-määritelmiä?!) maailman upeimman miehen kanssa, joka näytti Markus Pöyhöseltä ja oli äärimmäisen kohtelias ja herrasmies. Tai herrasmies siihen saakka kunnes perui yhteiset suunnitelmamme puolen vuorokauden radiohiljaisuuden jälkeen perjantai-iltana klo 17.04 ilmoittaen olevansa Parkanossa poikien kanssa. Kiitos sille taksikuskille joka lennätti minut viimeiseen Jyväskylään menevään junaan klo 17.35 ja pääsin mökille äitin helmoihin tekemään taikoja jotta kaikki miehet suksisivat suolle. Jälkeenpäin tajusin, ettei tuo ehkä ollutkaan se maailman upein mies. En esimerkiksi muista hänen oikeaa nimeään, Pöyhönen it is.

In any case, tulin mietinnöissäni siihen tulokseen, että minut on kirottu enkä voi viettää hauskaa juhannusta muualla kuin mökillä oman sekopäisen sukuni kanssa. Siksi onkin loppujen lopuksi äärimmäisen hyvä, että olen nyt töissä eikä ole tullut edes kiusausta lähteä remuamaan tosi-hauskoille-juhannus-festareille minulle tärkeiden ihmisten kanssa, sillä he luultavasti olisivat juhannuksen jälkeen vähän vähemmän tärkeitä. Sen sijaan voin keskittyä seuraamaan tekstitv:ltä onko Kirjurinluodolla sattunut kohtalokkaita hetkiä grillin kanssa tai että palaako Kallion Café Karkkolainen.