Emmin (ihana) elämä löytyy nyt Wordpressistä. Selaimesi siirtyy sinne automaattisesti ihan hetken kuluttua.

Jos automaattinen uudelleenohjaus ei toimi, klikkaa itsesi osoitteeseen http://emminuorgam.wordpress.com/ ja päivitä kirjanmerkkisi.

keskiviikko 18. kesäkuuta 2008

Työmaakokous

Alan vihdoin selvitä viikonlopusta ja Kokoomuksen puoluekokouksesta jota työmaakokoukseksikin kutsuttiin. Työmaakokous ja työväen presidentti olivat syystä tai toisesta hämmentäneet toimittajat, ja pääsin oikein televisioon saakka vakuuttelemaan, että ei, emme halua olla demareita emmekä ole sosiaalidemokraattinen puolue. Lähinnä tuo taitaa olla päinvastoin, demarithan nykyään ovat yrittäjien puolue, jolle tärkein arvo on vapaus ja mahdollisuus valita. Kuulostaa kovin tutulta. Tosin, nämä ovat Jutta Urpilaisen mielipiteitä, uuden puheenjohtajan joka ei tiennyt kunnallisvaalien virallisen nimen olevan kuntavaalit ja joka kyseenalaisti oman poliittisen kyvykkyytensä kun journalistiikan huippu, City-lehden toimittaja Ari Peltonen esitti kysymyksiä demareiden tulevaisuudesta, Suomen ulkopolitiikasta ja Keskustan ja Sdp:n välisestä suhteesta. Onhan se tavallaan surullista, että Urpilainen tuomitsee lähi-idän ja Irakin perusteettomat hyökkäykset mutta ei esimerkiksi jenkkien vastaavia hyökkäyksiä.


Takaisin puoluekokoukseen. Perjantai-iltana keskustorilla olivat ensimmäiset Kokoomuksen talkoobileet, joissa esiintyivät Laura Voutilainen ja Lapinlahden linnut. Paikalla oli toista tuhatta juhlijaa, ja tapahtuma muutenkin oli varsin onnistunut. Talkoobileiden jälkeen jatkettiin äänien diilaamista Onnelassa, Hämeensillassa tai Ilveksessä. Näiden kokousten ja tilaisuuksien parasta antia ehdottomasti ovat spekulaatiot siitä, kuka äänestää ketä ja ketkä piirit tekevät yhteistyötä. Suosittelen.

Nuorten ja opiskelijoiden kannalta kokous oli muutenkin varsin onnistunut. Nuorten tekemistä aloitteita läpi menivät mm. tasa-arvoinen adoptio-oikeus ja sen avaaminen perhemuodosta riippumatta eli homopareille oikeus adoptoida toistensa lapset, negatiivinen tulovero sekä työvoimatoimistojen yksityistäminen. Hieman jäi harmittamaan että sukupuolineutraali avioliittolaki ei mennyt läpi (52-56), koska suuri osa nuorista oli vielä ryhmäkokouksissaan, eikä yliopistokuntien pakkojäsenyyden poistaminen uponnut vanhempaan kansaan. Tosin vieressäni istunut nainen totesi äänestettyään automaatiojäsenyyden puolesta, että olisikohan sittenkin pitänyt ajatella nuorten kannalta, hehän sen halusivat poistaa. No shit, mutta hienoa että ajattelit omaa parastasi. Yliopistokuntavuosistasihan ei olekaan kuin 175 vuotta. Myöskään pakkoruotsin poistaminen ei ottanut tuulta alleen, Suomi taitaa edelleen olla kovin konservatiivinen.


Ja mitäpä olisi puoluekokous ilman Jyrkiä ja Jyrkin linjapuhetta. Voisi kuvitella, että 60 minuuttia pitkä puhe puuduttaisi ja junnaisi paikallaan, mutta linjapuheen ote pysyi. Puheensa lopuksi Katainen totesi, ettei kommunistien ajatus siitä, että otetaan rikkailta ja annetaan köyhille toimi, vaan pitää ottaa kaikilta ja antaa niille kaikista köyhimmille. Se on yhdenmukaista kohtelua, jossa ketään ei suosita eikä ketään rangaista. Myös demareiden esitys siitä, että alle 16-vuotiaille pitäisi tarjota ilmainen julkinen liikenne, on täysin absurdi. Miksi me totuttaisimme lapset jo pienestä pitäen siihen, että palveluita voi saada ilmaiseksi vaikka niitä ei välttämättä edes tarvitsisi. Millaisia aikuisia siitä kasvaa ja mitä he vaativatkaan aikuisuudessaan ilmaiseksi, muiden ihmisten kustannuksella. Mutta toki, koska lapset ovat nykyään niin kovin urheilullisia ja liikuntaa harrastetaan jopa liikaa, aletaan kuljettaa heitä 500m matka julkisilla liikennevälineillä. Ymmärrän, että yli 5 kilometrin koulumatkat haja-asutusalueilla ovat ilmaisia, mutta että kaikki julkiset liikennevälineet. Go demarit, go.


Minä ja Turun toivo kaupungille, Tuomas Viljamaa. Jos koskaan tarvitsette vaalislogania, niin ottakaa toki yhteys Tuomakseen. Viime vaaleissa hän oli niinkin innovatiivinen kuin "Viljamaata halvalla". You know what I mean.


Arto Satonen, Pirkanmaan vpj-ehdokas joka valitettavasti jäi 19 äänen päähän jakoi Tapolan mustaa perjantaina ja lauantaina.


Ajankohtaisen kakkosen toimittaja totesi jossain kohtaa, että kokouksessa oli hämmentävän paljon nuoria paikalla. Hänestä muiden puolueiden kannattaisi olla huolissaan siitä valtavasta nuorten voimasta joka Kokoomuksella on. Tavallaan se on niin totta, niin totta. Vai mitä siihen sanovat kaikki ne nuoret demarit, jotka nostavat palkkansa ay-liikkeiltä tai puolueelta?

kuvat: www.timoheinonen.fi

0 kommenttia: