Rakkausfestivaalit

Niin eli viikonloppu vierähti perjantain työvuoroja lukuunottamatta Vaasan kautta Kurikassa. Vaasassa meistä otetiin upeimpia kuvia ikinään, mutta jännityksen säilyttämiseksi niitä en julkaise ennen kuin meidän uusi ja upea KNL-kalenterimme on valmis ja kaikki me 24 kaunista ja rohkeaa olemme tuon kalenterin sivuille ikuistettu.





Sinin mielestä Kurikka oli pieni ja ahdistava, mun mielestä se oli lähinnä kodikas ja Kurikan HakuPäällä -rakkausfestareista tuli erehdyttävästi mieleen Ylöjärven Pöheikön Pölläys. Sillä erotuksella, että meillä oli sentään Popeda ja Jean S. kun taas Kurikalla oli Miljoonasade ja Dingo. Kukin vetäköön omat johtopäätöksensä.
Sitä en kiellä, etteikö 20 euroa alueelle olisi ollut aika kova hinta ja etteikö jossain vaiheessa tullut mieleen, että miksi edes pyydän jotain tiettyä drinkkiä, kun saan kuitenkin sen, mitä myyjä saattuu minulle antamaan. In any case, hauskaa oli. Ainoa asia mikä vähän harmittaa, oli se, että minua ohjeistettiin kysymään jokaiselta rakkauden lähettiläältä joka uskaltautuu lähemmäksi, että minkä kokoinen puimuri tuolla herrasmiehellä tai -naisella on, ja että onko perheellä oma kuivaaja. Se nyt itsessään ei ollut surullista, vaan se, ettei kukaan keneltä kysyin omistanut edes puimuria, saatikka kuivaajaa, joten en voinut jäädä Kurikan yökirkkoon naimaan isontalon Anttia ja elämään loppuikääni emäntänä jollain idyllisellä, pienellä, maatilalla.

Kurikassa selvästi ei panosteta muutenkaan palveluun, sillä sen lisäksi että join koko illan myyjien itse mielivaltaisesti minulle myymiä ällömakeita mehuja, minua, typerää kaupunkilaista, huijattiin myös nakkikikkarilla. Ostin grillikojusta makkaraperunat, ja mies löi lautasellisen ranskalaisia käteeni. Erehdyin pyytämään makkaraa siihen kylkeen, (meillä makkaraperunoihin siis yleensä kuuluu myös makkara), mutta mies vaan tiuskaisi että se maksaa 2e ylimääräistä, ja makkara jäi saamatta. Maksoin siis 6e perunoista ja puolesta litrasta sinappia.
Tämän jälkeen olin lähdössä pois, kun lompakkoni pomppasi jonkun takanaseisovan Katariina L:n toimesta kojuun sisälle, jolloin mies totesi vain että Vittu, eikä tehnyt liikettäkään sen eteen että saisin sen takaisin. Typerä kun oli, kuvitteli kai, että sieltä löytyy muutakin kuin KNL:n aikaisemmin tarjoama lounari. No, loppu hyvin, kaikki hyvin, sain lompakon takaisin samaisen Katariina L:n toimesta. Myöhemmin vahinko pistettiin kiertämään ja Katariina L:n
kenkää naarattiin joesta.


Sini, joka perinteitä kunnioittavan paikallisen kovan jätkän (viime vuosikymmenten vaimonhakkaaja päällä ja pinssejä pistetty olkapään läpi, kuitenkin niin että tatuointi (?) näkyy) mielestä näytti liian sivistyneeltä, ja Aki, joka pelasti kengän joesta.


Loviisa majoitti meidät Kurikassa. Aamulla totesin, että onneksi Loviisa pitää siivoamisesta. Trivialin pelaaminen on sotkuista puuhaa.