Haluaisin isona avaruusolennoksi

Avaruusolennoilla elämä olisi helppoa. Aina välillä ne laskeutuisivat jollekin tähdelle tutkimaan tähden elämää. Välillä sitä olisi ja välillä ei, mutta who cares, avaruusolento olisi silti tyytyväinen. Sitäpaitsi sellaisille tähdille, joilla ei vielä ole elämää voisi antaa nimeksi vaikkapa Emmilandia tai New Emmi.

Jos olisin avaruusolento ja laskeutuisin maahan, tarkemmin vielä Suomeen, ja alkaisin tutkia maan elämää esimerkiksi paikallislehtien kautta, voisin hämmästyä. Suomessa elettäisiin istuen tietokoneen ääressä, kätellen tai seisten kädet vaihtoehtoisesti sivuilla tai haarovälissä. Saattaisi siinä pienen avaruusolennon pää mennä sekaisin.

Koti-idean markkinaosuus laajenee

Hollolan Kunnanjohtaja Päivi Rahkonen

No okei, en ehkä oikeasti haluaisi avaruusolennoksi; näyttäisin kummalliselta, vihreältä möykyltä enkä osaisi kuin mongertaa kummallisia äänteitä. Mutta tänään Mikko Honkalan luennon jälkeen tajusin, mitä haluan isona tehdä. Tai ainakin sain varteenotettavan vaihtoehdon maailman valloitukselle, presidenttiydelle ja seurapiirivaimolle, nimittäin toimittajan ammatti. En tarkoita välttämättä paikallislehden urautunutta toimittajaa, joka tekee 40-vuotisen uransa paikallislehden uutispäälikkönä (kun siis toimituksen koko on 1+2) eikä uskalla kirjoittaa paikallisen koulun lopettamisesta.

Sattumalta (onko sitä olemassakaan), journalismikurssista siis täysin riippumatta, luen Regina Raskin Hyvä Naapuri -nimistä kirjaa, jossa toimittajanainen Vappu palaa uransa huipulta paperitehtaan hylkäämään kotikuntaansa ja ymmärtää suomalaisen perinteisen journalistiikan tabut ja ongelmat.
Liekö sitten johtuu journalismiähkystä vai mistä, mutta valvoin viime yön miettimässä NUVAn jäsenlehteä, sen kantta, teemaa, artikkeleiden näkökulmia tai niiden puuttumista. Koko tämän päivän olen miettinyt tiedottamista, toimittamista, niiden eroja ja yhtäläisyyksiä, kuvittamista, grafiikkaa ja ammatillista kunnianhimoa. Nyt alkaa tuntua, että sanat ja kirjaimet vaan lentelevät päässä. Tämä taitaa olla nyt se kuuluisa Go with the flow. Itseni tuntien ilmoittaudun huomaamatta tiedotusopin laitoksen syväluotaavalle intensiivikurssille, työväenopiston valokuvauskurssille ja kansalaisopiston kuvittamiskurssille, joista loppujen lopuksi en saa irti kuin helvetinmoisen laskun.

Taidan kuitenkin leijua vain ruokakauppaan ja kokkailla mahtiruokaa koko Tamperelaiselle ystäväperheelle kera punaviinin. Olen sen ansainnut.