Ote kirpoaa

Olen ollut alkuviikon Tampereella, koska aloin taas ihka oikeaksi opiskelijaksi. TTVO tarjoaa tänä keväänä journalismin kurssia, joka siis pitää sisällään sekä kuvajournalismin että kulttuurijournalismin kurssit, eikä näiden käsitteiden sisäistämisestä voi ainakaan haittaa olla. Sen lisäksi kaipasin myös sisältöä elämälleni, ja nyt on hyvä syy käydä viikottain Tampereella.

Siinä opiskelun ohessa tapasin kaikennäköisiä ja -mallisia ihmisiä ja tajusin, että olen aivan totaalisen pihalla siitä, mitä koulussani tapahtuu. Surullista se on siksi, että olen ainejärjestön pj ja opiskelijakunnan valtuustossa, ja tavallaan pitäisi olla perillä asioista. Ennen kuin ymmärsin olevani totaalisen kujalla, tietysti loukkaannuin.

Maanantaina tapasin Taffia (Tampere Art Factory) puuhaavan opettajan, jolla oli huoli kansainvälisten vieraiden, lähinnä opiskelijoiden, ohjelmasta ja kestityksestä Taf-viikolla. Lupasin ainejärjestöni kanssa sen hoitaa ja lätisimme sitten kaikki muutkin kuulumiset samalla. En tiennyt esimerkiksi sitä, että AMK:jen kansainvälisiin koulutusohjelmiin haku on NYT eli 12.1.-13.2. ja ettei koulussamme voi opiskella enää suomenkielellä visuaaliseksi suunnittelijaksi. Opettaja totesi jossain vaiheessa että "Emmi sähän olet ihan pihalla siitä mitä täällä tapahtuu, skarppaapa nyt ja muuta takas Tampereelle." Otin tietysti sisäisesti herneen nenään ja ajattelin että mitä tuokin alkaa tuossa hyppiin silmille, mä olen ihan yhtä perillä kun muutkin. Siihen tosin ei vaadita hirveästi.

No, varsinainen valaistuminen tapahtui eilen, kun istuin poikien kanssa kehittelemässä uutta tv-ohjelmaa. Minulla oli vaikeuksia pysyä kärryillä siitä, mitä eri termit tarkoittavat ja mitkä ovat niiden keskinäiset erot. En myöskään yhtään ymmärtänyt että miksei heidän tarvitse kehittää kokonaan uutta formaattia, vaan he voivat vain muokata vanhoja. Jossain vaiheessa Pauli totesi ettei minun pitäisi puuttua asiaan kun en ole koko syksynä ollut koululla enkä siis tiedä mistä puhutaan. Ja taas, vedin tietysti sisäisesti herneen nenään.
Tuon jälkeen lähdin istumaan bussiin melkein tunniksi (koska VR ei ymmärrä yhdistää käsitteitä Pirkanmaa ja taajamajuna) ja mietin siellä elämääni.

He olivat oikeassa, olen menettänyt touchini TTVOlla opiskeluun. On se luojan lykky, että ilmoittauduin edes yhdelle kurssille, tapaan ihmisiä ja saan uusia näkökulmia elämääni. Kauhistuin ajatusta jossa minulla olisi ainoastaan yksi elämä ja sidosryhmä, työpaikka, ja muuten istuisin kotona sohvalla katsomassa Emmerdalea. Miten ihmiset pysyvät järjissään viettäessään tuollaista elämää? Tulen onnelliseksi katsoessani kevään kalenteria; se täyttyy jatkuvasti. Olen siis elossa.