Oletko valehdellut, Ilkka Kanerva?

Mikäli kysymys olisi esitetty tällä viikolla, Ike olisi ehkä kertonut tulleensa väärinymmärretyksi hänen kiistettyään tekstiviestit Johanna Tukiaiselle. Että tämä ei suinkaan ollut valehtelua, Ike vaan ei oikein ymmärtänyt kysymystä ja siksi valehteli vaikkei tiennyt valehtelevansa. On se Luojan lykky, etten ole Varsinais-Suomesta ja ettei tarvitse jo pelkästään sukujuuriensa takia palvoa Kanervaa. En kiellä, etteikö Ilkka olisi pätevä poliitikko, mutta (liian) monta kertaa Ilkkaan pimeillä yökerhojen käytävillä törmänneenä en pysty varauksettomasti häntä ihailemaan.

No, vuonna 1981 Ilkalta kysyttiin onko hän koskaan törmännyt tai itse syyllistynyt poliittiseen valheeseen. Televisiolähetystä nauhoitettaessa Ilkalta ottaa kolme ottoa saada artikuloitua jyrkkä EI, kaksi ensimmäistä vastausta kompastelevat omiin sanankäänteisiinsä. Haastattelu löytyy Ylen Elävästä Arkistosta.

Aloin pohtia, että mikä loppujen lopuksi on poliittinen valhe ja miten sellaiseen voi olla törmäämättä. Ilkka kuitenkin on ollut myös Kokoomusnuorten puheenjohtaja. Sen ajan Kokoomuksen Nuorten Liittoon en ole sen kummemmin perehtynyt, mutta jos vertailupohjana on 2009 vuoden KNL, on vaikea kuvitella etteikö jo tuolloin olisi itse kukin kaivanut puukkoa selästään. Selailin Kokoomusnuorten historiikkia Kaksi askelta edellä edes pienen skandaalinpoikasen toivossa, mutta olisihan pitänyt arvata ettei tuollaiseen isänmaalliseen ja arvokkaaseen teokseen ole sellaista päässyt. Sen sijaan löysin kauniin iltarukouksen:

Stalinistin iltarukous

Antakaa meille meidän jokapäiväinen juoksuhautamiehemme kurin ja järjestyksen linjalta, jotta me voisimme häntä osoittaa ja sanoa: siinä meillä porvari.
Antakaa meille antikommunisti, joka kiertää sanomassa, että asiat maassa ovat hienosti, jos vain kommunisteista päästäisiin. Sillä varmasti maassa on epäkohtia, jokaisen kohdalla, joista hän ei voi syyttää yksinomaan meitä.
Antakaa meille möhömahaporvareita, jotka kabineteissaan kauhistelevat nuorisoa ja puhuvat demokratiasta kuin sosialismista. Päästä meidät tarmioista, kanervista ja palosista ja noista pahimmista porvareista, jotka käyttävät kirosanaamme arvonimenään. Antakaa meille noita kravattikaulaisia sliipattuja kapitalismin juoksupoikia, jotka kätkevät ajatuksensa PR-hymyyn ja kabinetteihin.
Säästä meidät työläisporvareilta, jopa koko ajatuksen käyttämisestä ja aatteen ei kiipeämisensä eteen taistelevilta porvareilta.
Antakaa jokaiselle kokoomuslaiselle hänen jokapäiväinen Uusi Suomensa, jotta hänen lapsensa tulisivat meille nimeen Marxin, Engelsin ja Leninin. (Mietteitä KNL sisällöllisestä möyhennyksestä, Juha Rintamäki, vappuna '95)

Takaisin asiaan. Otetaan termi poliittinen valhe tarkempaan käsittelyyn, millainen se on? Tarkemmin, mitä se on? Jouduin pettymään kun Wikipedialla ei ollut tarjota valmista selitystä käsitteellle. Onneksi Valheen ja politiikan suhdetta on tutkittu ja tarkasteltu ennenkin. Petri Koikkalainen on kirjoittanut Filosofiseen aikakausilehteen N&N (4/95) kirja-arvostelun Jukka Paastelan Valhe ja politiikka -kirjasta (Gaudeamus, Helsinki 1995. 287 s).

Tässä Koikkalaisen ajatuksia Paastelan teoksen pohjalta:

Poliittisen puheen ja totuuden välinen suhde vaikuttaa luonnostaan vaikeasti määriteltävältä. Hyväksyttävänä tai ainakin ymmärrettävänä pidetään esimerkiksi sitä, että vaalilupaukset toteutuvat harvoin ainakaan siinä muodossa kuin ne on annettu, tai että valtiovarainministerit "valheellisesti" kieltävät tulevat devalvaatiot suojellakseen maidensa valuuttoja. Vaikka poliitikoilta jopa odotetaan tietynlaista joustavuutta totuuden suhteen, ollaan politiikka ja erityisesti poliitikot kuitenkin valmiita tuomitsemaan valheellisiksi, vastuuttomiksi ja moraalittomiksi, kuten viimeaikainen julkisuus sekä monet mielipidetiedustelut näyttäisivät osoittavan. Ääritapauksissa politiikkaa voidaan pitää salaisen suunnitelman täytäntöönpanona, jonka julkiset ilmenemismuodot ovat pelkkää harhaanjohtamista ja teatteria. Tämäkin näkökulma on sikäli ymmärrettävä, että "valheelliset" poliittisen elämän muodot voivat joissakin tapauksissa rappeuttaa poliittisen järjestelmän ja tehdä ihmisten elämän sietämättömäksi.

Itse olisin myös valmis allekirjoittamaan edellisen. En tarkoita, että vaalilupaukset olisi tehty rikottaviksi tai että automaattisesti kaikki politiikkaan liittyvä olisi valetta, mutta politiikasta tekee kiinnostavaa se, että sen tavoite on unelmaa. Kuunnelkaa vaikka Obaman virkaanastujaisten retoriikkaa; suurimmaksi osaksi juhlissa maalaillaan tulevaisuutta, pohditaan millainen ihanteellinen Amerikka olisi ja annetaan lupauksia paremmasta huomisesta. Kuitenkaan kukaan ei voi luvata näiden tapahtuvan tai taata paremman Amerikan olemassa oloa, eikä se ole tarkoituskaan. Tarkoitus on antaa toivoa ja valaa kansalaisiin uskoa; tehdä politiikkaa.

Sunnuntai-iltana seurasimme äidin ja Kimmon kanssa virkaanastujaisten ensimmäistä päivää, megakonserttia Abraham Lincolnin muistomerkillä. Ihailin amerikkalaista retoriikkaa ja paloa joka puheissa on, sekä sitä hurmosta jonka poliitikot saavat aikaan. Ei meillä Suomessa sellaista tapahdu. Miksei?

Koska suomalaiset haluavat saada faktoja. Suomalaiset haluavat ongelmia ja tragediaa. Tämä melankolinen kansa haluaa lukea katastrofeista, se haluaa kuulla tilastotietoa ja nähdä kuka on ollut täysistunnossa ja kuka ei. Me emme halua poliitikkoa joka puhuu omista unelmistaan ja toiveistaan, maalailee kauniita kuvia tulevaisuuden Suomesta ja kannustaa ihmisiä näkemään valoa tunnelin päässä. Me haluamme poliitikon, kaikista mieluiten virkamiehen, joka kertoo ruuan arvonlisäveron olevan 17%. Kuinka monen kuvittelette Amerikassa tietävän mikä elintarvikkeiden alv siellä on, tai ylipäänsä, mitä arvonlisävero tarkoittaa. Suomalaiset ovat tylsää ja tekopyhää kansaa. Suomalaiset janoavat skandaaleita ja kun saavat niitä, he paheksuvat.
Voisivatko suomalaiset ottaa mallia muualta? Odotan sitä päivää, kun suomalainen poliitikko uskaltaa aloittaa puheensa puhumalla Unelmasta (Note for SDP: Unelmahöttö on eri asia.).

Tiedättekö miksi Kokoomuksella menee hyvin? Kokoomuksella on visio unelmasta; Toivo. Ja Sauli, Alex ja Jyrki. Kaikki he uskaltavat olla optimistisia, kukaan ei ole menettänyt elämänhaluaan laman takia, eikä siitä tehdä itselleen mörköä. Sen lisäksi Kokoomuksella on Siunattu Bob Helsinki.