Juhlavuosi

Tai paremminkin päivä tai postaus, mutta juhlavuosi kuulostaa vähän glamöröösimmältä. Tämä on siis 100 kirjoitus tässä blogissa. Onnittelut itselleni siitä.

Olen lähtökohtaisesti sitä mieltä, että kaikki yhdistys- ja järjestötoiminta on hyväksi ihmiselle. Yleensä yhdistyksillä on joku missio jonka takia järjestötoiminta on myös yleishyödyllistä; kuitenkin poikkeus vahvistaa taas säännön.

Alibi, tuo alamaailman lahja suomalaisille julkaisee nettisivuillaan palstaa "Alibin parhaat". Mielenkiintoinen ajatusmalli; parasta ovat Jokelan koulusurmat, Jeren rankka elämä ja Naisrikollisjärjestön perustaminen. Nimike tuolle palstalle on enemmän kuin kyseenalainen, miten rikoksiin keskittynyt lehti voi tituleerata tiettyjä rikoksia parhaiksi? Mikä on paras? Eniten mediatilaa? Raaimipia murhia? Järjettömimpiä tapahtumia?

Mikään noista ei voi pitää paikkaansa, sillä parhaiden joukossa on tämä naisten rikollisjärjestö Woman's MC. Järjestö on tarkoitettu vain naisille, se ei ole väkivaltainen yhdistys mutta naiset voivat tilanteen vaatiessa tappaa, kerho pyörii velanperinnän ja huumeiden ympärillä jne. Ja MCllä ei ole mitään tekemistä asian kanssa, ellei joku typyköistä satu omistamaan mopockootteria. Henkilökohtaisesti en voi ymmärtää, että mitä pitää tapahtua jotta joku jättää päivätyönsä ja alkaa täysipäiväisesti johtaa rikollisjärjestöä johon kuuluu neljä henkilöä. Yhteiskunta sitä ja yhteiskunta tätä, mutta tuollaisen järjestön toiminta on enemmän kuin kyseenalaista.

Samoin on myös aiheesta kirjoittaminen. Alibi on kyllä varsinainen keltaisen lehdistön kivi-paperi-sakset-tyylillä valittu kukkulan kuningas. Jos itse olisin joutunut koulusurmien kanssa jollain tapaa lähemmin tekemisiin, vetäisin herne-maissi-paprikan nenään ja syvälle, kun tapahtumia tituleerattaisiin Parhaiksi jutuiksi. Aina välillä sitä tulee väkisinkin ajatelleeksi ajattelevatko toimittajat mitään muuta kuin sensaatio-otsikoita ja suuria myyntilukuja.

Niinkuin nyt esimerkiksi seuraava otsikointi Ilta-Sanomien nettisivuilta:



Koko haastattelun tekeminen on minusta eettisesti väärin, sen kuvaaminen vielä enemmän ja lööpin asettelut, jos mahdollista, sitäkin enemmän. En pysty mitenkään näkemään, että toimittajalla olisi ollut kovinkaan kummoista ammatillista kunnianhimoa juttua tehdessään; näkökulma ei ole uusi ja tuore, vaan samalla tyylillä jo Jokelan tapahtumien jälkeen haastateltiin Auvisen vanhempia. Aihekaan ei ole mikään varsinainen uutinen, vai onko toimittaja todella kuvitellut ettei kukaan arvaa miten pahalta surmaajan äidistä tuntuu.

Kaikenlaiset spekulaatiot poliitikoiden yksityiselämstä vielä ymmärtää, sillä he ovat vapaaehtoisesti tuoneet elämänsä julkisuuteen valitessaan ammattiaan. Riitta Saari tuskin on koskaan tästä tilanteesta haaveillut, ainakaan siinä kontekstissa jossa hänet esitetään. Kauhajoen surmaajan äitinä.

Propsit iltapäivälehdistölle siitä, ettei Kauhajoen tapahtumia retosteltu kuukausitolkulla uutisissa, vaan asian hypetyksen annettiin olla. Saaresta ei tehty sankaria (negatiivisessa mielessä siis) vaan uhrien omaisten annettiin surra rauhassa ja ilman syyllistämistä: sunnuntaina kun näitte viimeksi, onko aivan varma ettei silloin tullut riitaa? Olisiko ollut liikaa pyydetty, että haavoja ei olisi taas revitty uudelleen auki?